Ihmisen korvat, suden silmät

Yö

Samuel heräsi. Kellanruskeat silmät katsoivat häntä silmiin ilta-auringon luodessa viimeisiä säteitään metsikön taakse. Samuel räväytti punaiset silmänsä auki, ja jostain syystä hän tiesi, että ne olivat nyt kokonaan punaiset ja menettäneet viimeisenkin ruskean sävynsä.

"Samuel! Sä olet kunnossa! Sä näytät kaamealta", Elsibet huomautti.

"No kiitos vaan, mä tiedän sen itsekin, nää silmät on kamalat", Samuel vastasi tympääntyneenä.

"En mä sitä", Elsibet sanoi.

Samuel katsoi ympärilleen. Oli viileää ja Samuel erotti metsän siluetin auringonvaloa vasten.

"No mitä sitte?" Samuel kysyi.

"Sä sait jalkoihisi toisen asteen palovammoja. Jos mä en ois hakenu sua turvaan, sä olisit kuollu kolmen minuutin sisällä", Elsibet vastasi hiukan itsetietoisesti.

"Ai jaa, mä en muista mitään", Samuel sanoi. Jalat tuntuivat kipeältä, mutta Elsibet oli laittanut ne siteisiin.

"Miks me ollaan ulkona?" Samuel uteli.

"Sisällä on vielä liikaa savua, mut kyllä se kohta tuulettuu kun mä avasin jo ikkunat", Elsibet vastasi.

"Mitäh?" Samuel ihmetteli.

"Sä laitoit väärän levyn päälle kaakaota tehdessäsi ja olit vissiin nukahtanu sitten. Tuloksena keittiöpalo, joka ei ollu kovin vakava, mut sä sait silti palovammoja ja meinasit kuolla savumyrkytykseen. Mä sammutin jo palon ja kaikki on ookoo, älä huolehdi. Onneks mä tulin ajoissa", Elsibet selitti.

Samuel oli pöllämystynyt. Hän ei muistanut kaakaon keitossa tapahtunutta virhettä tai sitä, kuinka hän oli nukahtanut. Hän ei kuitenkaan unohtanut sitä, kuinka yliluonnollisen määrätietoisesti Elsibet oli liikkunut savuisessa talossa ja juossut kovempaa kuin ihminen koskaan kykenisi pelastaessaan hänet.

"Soitanko mä sulle ensiapua?" Elsibet kysyi ja kaivoi puhelinta taskustaan.

"Ei tarvi. Hetkinen, onko sulla puhelin?!" Samuel kysyi kiivastuneena.

"Totta kai on. Ei nykyään pärjää ilman puhelinta", Elsibet vastasi. "Mikä nyt on?" Elsibet kysyi, kun Samuel näytti lähes vihaiselta.

"Mä olisin voinu ladata mun puhelimen ja suunnistaa sen avulla takas, mut sä et kertonu mitään!" Samuel närkästyi.

"Hups. En mä muistanu", Elsibet sanoi ja näytti nololta.

"Mä menen laittaa tän nyt laturiin", Samuel sanoi ja lähti kohti ulko-ovea.

"Öö, tota, ehkä sun ei kannattais. Sun kannattais mieluummin paeta", Elsibet sanoi ja osoitti metsää.

"Mitä? Miks?" Samuel kysyi hämmästyneenä.

Elsibet oli vaiti.

"Kerro mulle", Samuel vaati.

"No kyllä sä olet varmaan sen itsekin huomannut, että miks", Elsibet vastasi.

"No?" Samuel kysyi, oudoksuen Elsibetin vakavoitunutta katsetta ja olemusta.

"Pölkky", Elsibet vastasi ja naurahti sitten haukahtaen.

"Älä viitsi! Älä salaile multa asioita, mä en jaksa sitä. Mitä mun ois pitäny huomata?" Samuel kysäisi kepeästi.

"No että mä en ole ihminen. Ja sä olet tosissaankin tyhmempi kuin mä kuvittelin, jos sä et ole huomannu sitä vielä", Elsibet tuhahti.

"Niin", Samuel sanoi. " Mä olen tyhmä, pönttö, ihan sekaisin sun vuokses, siis sillä hyvällä tavalla. I'm crazy about you."

Elsibet nojautui lähemmäs ja hetken Samuel näki omien punaisten silmiensä heijastuvan pihkankeltaisista silmistä. Elsibet suuteli häntä. He olivat siinä hiljaa, lukittuina toisiinsa pienen hetken ajan.