Ihmisen korvat, suden silmät

Metsässä

Samuel oli kävellyt niin pitkälle kuin jaksoi jo kauan. Hän pysähtyi ja istui läheiselle kivelle. Metsässä satoi vettä, joskaan ei tiheästi, mutta vesi oli kylmää ja se kasteli Samuelin vaatteet. Hänellä ei ollut edes takkia päällä. Alkoholi vaikutti vielä, hänen sykkeensä oli tiheämpi kuin yleensä. Olo ei enää ollut sekava, hän alkoi jo toipua järkytyksestä. Hän arvasi, että Mari oli ollut hänen kanssaan vain muiden kateuden vuoksi. Tytöt olivat välillä kauheita, osa puhui toisista pahaa ja osalle ei riittänyt yksi poikaystävä. Samuelia otti päähän.

Sade yltyi. Samuel etsi lähistöltä suojaa, jotta hän ei kastuisi kokonaan, mutta suojaa ei tahtonut löytyä. Puut olivat pääosin havupuita, ja jos seasta löytyi lehtipuu, se oli liian harva sateensuojaksi. Samuel kaipasi hänen kotinsa lähellä Tuikkulassa ollutta lehtimetsää. Siellä hän oli pienenä leikkinyt Viktorin kanssa. Ei haitannut, vaikka alkoi sataa, koska siellä lehtipuut olivat niin tuuheita, että niiden alla oli hyvä sateensuoja. Astikas oli liian pohjoisessa, täältä ei lehtimetsää löytynyt. Samuelia raivostutti kaikki asiat tällä hetkellä, se kuinka Viktor ja Aapo olivat vain kadonneet, se että satoi, se että hänen luokkaretkensä oli melko lailla pilalla ja tietysti se, että Mari ei pitänyt häntä missään arvossa.

Samuel otti esiin noin hajuvesipullon kokoisen, hyvin pienen pullon, jonka Saku ja Konsta olivat antaneet hänelle. Se oli täytetty alkoholilla, ja Samuel oli mielessään vannonut, ettei koskisi siihen. Hänenhän piti olla järkevä. Mutta nyt teki mieli heittää kaikki järki kaivoon.

⁂

Viktor seurasi mutkittelevaa polkua puiden lomitse. Mikä tämä paikka oikein oli? Miten he olivat päätyneet tänne? Miten he pääsisivät takaisin?

Omituinen metsä, Viktor ajatteli. Ei yhtään lehtipuuta. Pelkkiä mäntyjä toisensa jälkeen. Ei täällä mitään muuta ollut. Ja pahuksen sade haittasi näkemistä. Se oli alkanut melkein heti kun Jonna oli lähtenyt. Kuvasi hyvin Viken mielialaa. Hän ei olisi halunnut Jonnan lähtevän. Mihin suuntaan Jonna olikaan penkiltä lähtenyt? Tänne päin kai, tämä oli ainoa polku jonka Viktor oli nähnyt penkin luota. Ja silti Jonnasta ei näkynyt vilaustakaan. Jokin oli nyt kyllä pielessä. Mikä hänen muistiaan vaivasi? Tai miksi hän oli täällä?

Viktor juoksi. Sade kylmensi ilmaa, ja Viktoriakin alkoi paleltaa. Jonna oli ollut ihmeen lämmin, vaikka sen huulet olivatkin olleet jo siniset eli se oli itse palellut. Miksi hänen ajatuksensakin olivat koko ajan Jonnassa?

⁂

Aapoa huolestutti. Viktor ei ollut vastannut hänen viestiinsä. Hän ei ollut edes nähnyt sitä. Viimeksi paikalla kello 00.30. Noin kaksi tuntia sitten. Ja mitenköhän Samuelilla meni? Toivottavasti hän ei ollut kävellyt liian pitkälle. Hänellä oli aina taipumus suuttuessaan kävellä pois, ja myöhemmin hänellä ei ollut hajuakaan, kuinka kauas hän päätyisi.

Aapoa pelotti molempien ystäviensä puolesta. Mitä Viktorille oli tapahtunut? Missä hän oli? Ei kai se tyttö, joka lähti saattamaan häntä, ole tehnyt mitään ikävää Viktorille?

Aapo kaipasi vain jonkun, joka kuuntelisi. Mutta hetkinen, hänellähän oli joku. Aapo kääntyi kannoillaan ja lähti kohti tyttöjen mökkiä.

Jutta ymmärsi Aapon huolestuksen heti, ja käyttäytyi yhtä söpösti kuin Aapo oli ajatellutkin.

"Kauheeta. Jonna ja Viktor, jos ne on yhdessä, ne on turvassa. Ja mikä hätä niillä olis? Ne vaan hengaa jossain kahestaan. Jonna nimittäin on sellaista tyyppiä, että ainakaan Eealle se ei koskaan tunnustaisi seurustelevan Viktorin kanssa. Viktoria nimittäin pidetään mun piireissä nörttinä - tai siis mun entisissä piireissä. Sun ansiosta mä tajusin, että mulle ei oo mitään hyötyä siitä, että mä hengaan tollaisten lissujen kanssa. Ja siks mun pitää tunnustaa yks juttu Samuun liittyen", Jutta selosti.