Ihmisen korvat, suden silmät

Vanhemmat

Pojat kulkivat hitaasti, nauttien koivumetsän raikkaasta tuoksusta. Metsässä oli hipihiljaista. Poikien kävellessä koteihinsa päin vain loittonevan järven hiljenevät aaltojen äänet rikkoivat hiljaisuutta. Aurinko oli korkeimmillaan, se valaisi ja lämmitti joka paikassa.

Aapo kääntyi eri suuntaan, Marmoritielle. Viktor ja Samuel jatkoivat keskusteluaan viime aikojen tapahtumista; vaikka niistä kuinka puhui, tuntui siltä, kun niistä ei olisi saanut koskaan selvitettyä kaikkea. Elämässä tuntui yhtäkkiä olevan aivan liikaa uusia asioita, he olivat saaneet liikaa mietittävää liian nopeasti.

Samuel kaipasi jo takaisin Elsibetin luo. Hän halusi Helsinkiin, hän halusi saada tietää lisää menneisyydestään. Hän ei voinut jättää asiaa tutkimatta. Valtava uteliaisuus oli yksi Samuelin huonoimmista puolista. Menneisyys tuntui painavan häntä; oliko hän epänormaali ollessaan vampyyri,

jonka tilan syytä ei tiedetty? Kaikki toiset vampyyrit varmasti tiesivät, kumpaa tyyppiä he olivat, Samuel ajatteli.

Hänen oli pakko päästä Elsibetin mukana tutkimaan epäihmisten rekisteriä. Jos ei tiennyt, kuka oikeasti oli, eihän silloin voinut olla olemassakaan, Samuel ajatteli.

Viktor kääntyi vasemmalle Nuotiopolulle, jättäen Samuelin omiin ajatuksiinsa kävelemään pölyistä asfalttitietä eteenpäin. Samuelin ajatukset kuitenkin keskeytyivät, kun hän huomasi kävelleensä keskellä tietä — liian myöhään, sillä hän jäi melkein vastaantulevan pakettiauton alle.

Puhelin soi Samuelin taskussa. Soittaja oli Elsibet, jonka numeron Samuel oli pyytänyt ennen lähtöään.

"Samuel."

"No hyvä, että sä vastaat. Joko sä oot kotona?"

"Ihan kohta. Viktor ja Aapo molemmat käänty koteihinsa just äsken. Mäkin oon ihan just muutaman minuutin päästä kotona."

"Hyvä."

"Oliko sulla erityisesti jotain asiaa? Mä oon just nyt liikenteessä."

"Oli. Helsinkiin lähtö on keskiviikkoiltana. Me haetaan sut sieltä, saitpa sä luvan tai et. Sun on pakko lähteä mukaan. Kunhan sun vanhemmat näkee, minkälainen saattue sun matkaan lähtee, niiden on pakko päästää sut."

"Me? Saattue?"

"Hölmö. Totta kai Mirko, Irina, Kaisla, Rasse, Johanna, Stella ja Dani tulee. Ja Viktorkin vois tulla, koska se on epäihminen. Sais sekin tietää menneisyydestään."

"Nekö kaikki tulis meidän mukaan?"

"Totta kai."

"Mutta jos Viktor tulee, niin Aapokin lähtee mukaan. Yhtä meistä ei jätetä ulkopuolelle."

"No saa Aapokin lähteä. Kaiken lisäksi, silloin kun Viktor ja Aapo stalkkasi meitä siellä ikkunan alla, niin Irina haistoi ne molemmat. Ja se tarkoittaa sitä, että Aapokin on epäihminen. Se ei vaan ole löytänyt voimaansa vielä. Oletko sä huomannut siinä mitään erityisen voimakasta tai yliluonnollista?"

"Hmm. No, onhan se vahva ja voimakas, mutta ei mitenkään yliluonnollisella tasolla. Mä en kyllä tiedä. Olen pahoillani."

"Kyllä se voimansa vielä löytää. Mä vaan halusin sanoo, että tervetuloa porukkaan. Muut on tottunut jo siihen ajatukseen, että meidän mukana kiertäis vampyyrikin, ja sä olet nyt osa meidän ryhmää. Ja tietysti mä halusin sanoo, että mulla on ikävä sua."

"Samoin. Kiva kuulua johonkin ryhmään. Tähän mennessä mä olen kuulunut vain mopopoikaporukkaan ja koripallojoukkueeseen kuukauden ajan liikunnanopettajan toiveesta. Ei ollut mun laji. Mutta joo, nähdään keskiviikkona."