Ihmisen korvat, suden silmät

Samuelin paluu

Kello oli neljä aamulla, kun Viktorin ja Aapon huoneen oveen koputettiin.

"Mitä hel — ?" Aapo aloitti. Viktor meni avaamaan ovea ja melkein pyörtyi siihen paikkaan.

Ovella seisoi Samuel, hiukset takussa, vaatteet kuluneena ja metsän aamukasteesta märkinä. Samuelilla oli suuria haavoja ja toinen housunlahkeista oli kireämpi kuin toinen. Viktor olisi voinut vannoa, että Samuelin silmätkin olivat vaihtaneet sävyään.

"Mitä hittoo sä teet tähän aikaan täällä? Me ollaan oltu aika helvetin huolissamme susta", Viktor tylytti.

"Hei lopeta. Se sentään tuli takas. Sulla taitaa olla aika paljon selitettävää", Aapo sanoi.

"Joo. Mulla on niin paljon sanottavaa, etten taida vuorokaudessa keretä kertomaan", Samuel naurahti ja istui sängynlaidalle.

Ja Samuel kertoi kaiken. Kertoi siitä kuinka oli suutuspäissään kävellyt liian pitkälle eikä ollut enää löytänyt johonkin, kertoi sen, kuinka hän oli löytänyt mökin ja Elsibetin, kuinka Elsibet oli tuntunut yliluonnolliselta ja ollutkin lopulta ihmissusi, ja se kuinka hän oli herännyt todellisuuteen. Karuun, mutta silti todelliseen totuuteen siitä, että oli vampyyri. Samuel kertoi kaiken luottavaisin mielin, sillä Samuel tiesi että pojat eivät koskaan nauraisi hänen sattumuksilleen tai ajattelisi, että hän valehtelee.

"Hui. Aika creepyä. Ootko sä ihan varma tosta vampyyrijutusta? Mä en usko vampyyreihin", Viktor huomautti.

"Olen mä", Samuel sanoi avaten suunsa kokonaan näyttäen kulmahampaat, jotka olivat muuttuneet taas pitkiksi ja teräviksi Samuelin lähdettyä Elsibetin luota.

"Hui hitto", Viktor sanoi ja kavahti taaemmas, mutta puolustautui sitten. "Ai. Sori. En mä sua pelkää. Tuli vaan aika yllätyksenä."

"No sama. Mä en oo koskaan uskonu mihinkään yliluonnollisiin olentoihin, saatikka sitten siihen, että mun paras kaveri muuttuiskin yhtäkkiä tommoseks verenimijäks", Aapo kertoi.

"No hei, arvatkaa vaan, oliko se suuri yllätys mulle, kun mua ei edes koskaan oo purtu", Samuel huomautti.

"Ai ei vai? Edes Marin toimesta kaulan alueelle?" Viktor vinoili ja pojat nauroivat pitkään.

"Onko sulla sit, tota, öö, verenhimoa?" Aapo kysäisi varovasti.

"On mulla välillä ollu. Nyt on aika jees olo. Positiiviset tunteet sammuttaa sen", Samuel sanoi ja tajusi samalla, että hänen ystävyytensä Aapoa ja Viktoria kanssa aiheutti saman kuin Elsibet. Kulmahampaat palautuivat hitaasti normaaliksi, ja Samuel irvisti Viktorille.

"Hei, mitä huijausta tää juttu on? Sulla ei oo enää niitä hampaita ja silmätki on taas ihan normaalit", Viktor osoitti.

"Älä viitti. Toi tarkottaa sitä, että me tosiaan ollaan Samuelin tärkeitä ja parhaita ystäviä, kyllä säkin sen tajusit", Aapo vastasi ja pyöräytti silmiään.

"No en huomannu. Ehkä mä oon niin vajaa", Viktor sanoi ja pojat nauroivat taas.

"No, mitäs täällä on tapahtunu sillä välin? Mä ajattelin, että Saku ja Konsta saattais olla aika pissed kun mä tuun tänne neljältä aamuyöstä, mut eihän ne edes oo täällä", Samuel ihmetteli.

"Saku tipahti kallionjyrkänteeltä alas ja joutu sairaalaan. Konsta ei halunnu jäädä tänne sen jälkeen", Viktor kertoi.

"Kauheeta", Samuel tuumasi.

"No, ainakin me saadaan olla rauhassa. Ainakaan jos toi ei hyökkää meidän kaulavaltimoiden kimppuun", Aapo sanoi ja sai Viktorin ja Samuelin nauramaan taas.