Ihmisen korvat, suden silmät

Ongelmia

Konsta ja Saku lähestyivät uhkaavan näköisenä. Samuel puristi kätensä nyrkkiin ja Aapon ilme kiristyi. Aapo heilautti rastat selkäänsä ja valmistautui mahdolliseen tappeluun. Samuel tunsi kulmahampaidensa kasvavan. Hänen täytyisi varoa, sillä hän ei halunnut Sakun ja Konstan näkevän hampaita.

"Rauhotu. Sä et saa kiihtyä, sun silmät vaihto väriä", Aapo sihahti kaksosten lähestyessä.

"Mä tiedän mitä mä teen", Samuel sanoi ja kohotti toista kulmakarvaansa hymyillen.

"Katos katos, teitäkin näkee", Saku sanoi inhottavan makealla äänellä. Sakun naamassa oli vaalenneita mustelmia putoamisen jäljiltä.

"Et sitten kesää ajattelut koneella olla? Helvetin nörtti", Konsta töksäytti Viktorille, jonka suosikkiharrastus oli toimintapelit tietokoneella, mutta ilma ulkona oli aivan liian hyvä pelaamiseen juuri nyt.

"Turpa tukkoon", Viktor mutisi hiljaa ja alkoi menettää malttiaan.

"Ohoh, onko meidän Vikke oppinu jo vastaamaan ku puhutellaan? Ei siihen mennytkää ku yhdeksän vuotta", Saku irvaili.

"Pää kiinni, tai mä en vastaa seurauksista", Aapo sanoi ja puristi kätensä näyttävästi korkealle nyrkkiin niin, ettei kaksosillekaan jäänyt epäselväksi kuinka suuri Aapon hauis oli. Kaksosetkaan eivät sentään olleet itsetuhoisia ja he tajusivat parhaakseen tehdä jotain muuta.

"Noh, me mennään tästä iskemään tän kaupungin mimmit, jos teitä ne ei kerta kiinnosta", Konsta vinoili, "nähdään jos ei näkö mene!" hän tokaisi ja kääntyi kannoillaan lähteäkseen menemään.

"Mä kyllä mieluummin menettäisin näköni ku näkisin nuo", Saku sössötti.

Aapo olisi lyönyt Sakua naamaan, mutta Viktor ja Samuel olivat aavistaneet hänen aikeensa ja olivat tarttuneet häntä käsistä ennen kuin hän kerkesi tehdä niin.

"Paskiaiset", Aapo mutisi Sakun leveän selän loitotessa pitkän Konstan vierellä kauas.

"Me tiedetään se, että ne on vaan kasa sontaa. Mutta sontaan ei kannata tuhlata aikaansa", Samuel tokaisi ja pojat nauroivat yhdessä.

"Onneksi noi ei tule meidän lukioon", Viktor iloitsi.

"Eikä Kankaalan urheilulukioon", Aapo kertoi.

"Ai, säkö pääsit sinne?" Samuel kysyi.

"Totta kai", Aapo myönsi, "miks mä en olis päässyt?"

"En mä tiiä", Samuel myönsi.

Oli hiljaista. Hiljaisuuden rikkoi Viktor, joka kysyi:

"Kuka haluaa lähteä mimmejä iskemään?"

"Mihin te Jonnan ja Jutan jätitte?" Samuel kysyi hämmästyneenä.

"Ne vaan... jäi", Aapo tuhahti.

"Tuo on vaan kateellinen, koska se on varattu eikä pääse mimmejä iskemään", Viktor sanoi ja iski silmää.

"Pää kiinni. Ettekö te aio olla uskollisia?" Samuel kysyi.

"Ei ole ketään kenelle olla uskollinen, vielä. Kuka tietää, vaikka tämän illan jälkeen oliskin", Aapo myhäili.

"Jurpot", Samuel tokaisi ja löi Viktoria leikisti naamaan.

"Lähdetäänkö Vanhansataman uimarannalle?" Aapo kysyi.

"Haluut mennä rannalle siks, että saat näytellä hauistas siellä", Viktor hörähti ja sai Aapon nauramaan.

"Ettekö te muuta osaa ajatella? Mimmejä, mimmejä ja lisää mimmejä", Samuel tuhahti mutta nauroi itsekin.

"Ei tietenkään. Ei kesällä muuta tekemistä ole", Aapo tokaisi.

"Menkää rannalle, mä en jaksa. Mä meen kotiin ja soitan Elsille", Samuel ehdotti.

"Vai niin, että ihan Elsille", Viktor sanoi viekkaalla, makealla äänellä.

"Turpa tukkoon oikeesti", Samuel vaati.

Pojat nauroivat hetken. Samuel lähti kotiinsa, Viktor ja Aapo rannalle.

⁂

"Moi", Samuel aloitti puhelun.

"Moi! Oletko sä jo saanut luvan lähtee? Muista kysyä", Elsibet muistutti.

"En mä vielä. Kysyn isältä, kännissä se lupaa mitä vaan", Samuel naurahti.

"Toi ei kyllä takaa sitä, ettei sun äiti raivois", Elsibet huomautti.

"Siinäpähän raivoo", Samuel tuhahti.

"Sä et arvosta sun vanhempia tarpeeksi", Elsibet arvosteli.

"Sanoo ihminen, joka jätti vanhempansa ja on heidän luuloissaan kuollut", Samuel vinoili.

"Älä viitti. Mä lähden nimenomaan etsimään niitä sitten kun mennään", Elsibet vastasi.

"No okei okei. Puhutaan jostain muusta", Samuel sanoi ja muisti sunnuntaiset junan tapahtumat. Olivatkohan ne kertomisen arvoisia?

"Mä en tainnut kertoa tästä viimeksi, mut meidän reput meinattiin pölliä eilen junassa", Samuel sanoi.

"Oikeestiko?" Elsibet nauroi. "Kuka teidän laukkuja haluais viedä? Siellähän oli pelkkiä vaatteita. Oliko se mies joku juoppo?"

"Ei se siltä näyttänyt. Se oli aika lyhyt ukkeli, mutta hyvin huoliteltu, sillä oli koruja ja vihkisormus ja se tuoksu vahvasti hajuvedeltä", Samuel vastasi.

"Koruja? Ei hemmetti", Elsibet sanoi hätääntyneenä.

"No?" Samuel ihmetteli.

"Minkälaisia koruja ne oli?" Elsibet kysyi.

"No, sillä oli sellainen kultainen kaulaketju jossa vinoristin muotoinen koru", Samuel selitti, "kuinka niin?"

"Voi ei", Elsibet sanoi ja kuulosti entistäkin hätääntyneemmältä.

"Mitä?" Samuel hämmästeli yhä.

"Ei mitään", Elsibet sanoi nopeasti, "mitäs teitte sitten?"

"Mussa pääsi jokin valloilleen, mä en itsekään tiedä, mikä", Samuel sanoi edelleen hiukan häkeltyneenä tapahtuneesta itsekin, "ja ennen kuin mä huomasinkaan, mä olin purru sitä kaulaan. Se melkein kuoli."

" 'Melkein' ?" Elsibet ihmetteli.

"Niin. Ei se kuollut, mutta kalmankalpee se oli ja ei tainnu olla kaukana, ettei se heittäny henkeensä."

"Ja mitä te teitte sille? Jätitte sen sinne?" Elsibet kysyi.

"No ei. Siitä ois tullu ongelmia", Samuel vastasi, "mutta miks sä kuulostit niin pelästyneeltä, kun mä kerroin sulle sen ukkelin tuntomerkit?"

"Mä kerron myöhemmin. Mä en haluu puhuu siitä puhelimessa", Elsibet vastasi. "Ole valmiina keskiviikkoiltana kello kuusi, niin me haetaan sut. Sähän asut Loimupolulla, etkö vaan?" Elsibet varmisti.

"Asun, mutta mi — ?" Samuel aloitti, mutta Elsibet katkaisi puhelun.

(Tää luku ei ehkä ollut ihan niin hyvä kuin mä olisin sen toivonut olevan. Olin melkein koko viime viikon kipeänä enkä saanut lukua julkaistua saatikka uutta kirjoitettua, joten tää jäi nyt vähän lyhyemmäksi tällä kertaa. Kiitos ~lukijapoika)