Ole hiljaa ja pidä mua kädestä

Luku 4 - Hakuna matata

Luku 4 - Hakuna matata

"Hyvinhän sä pelasit!" Aksu kehaisi, kun me istuttiin seitsemän jälkeen pukukopeilla hikisinä. Mä hymyilin sille hörpäten sitten juomapullostani.

"Hauskaa ainakin oli", vastasin hyväntuulisesti ja mietiskelin, että olin oikeasti kaivannut kunnon säbäpelejä. Aksun setä Eero piti salibandytreenejä, se oli joku Suomen mestari tai jotain, ja otti mut tosi kivasti vastaan. Muutenkin kaikki olivat heti alusta asti olleet mulle Kiuruharjulla niin mukavia, että mä melkein ihmettelin. Tai kaikki muut paitsi Joona, mutta sitä ei laskettu – sitä paitsi sekin vaikutti tämän päiväisen perusteella oikeasti kivalta. Pukukopeilta me suunnattiin Aksun ja Niklaksen kanssa Aksun autolle, sillä se lupasi nakata meidät kotiin. Se heitti ensiksi Niklaksen ja sitten lähti ajamaan meidän kotitietä päin.

"Mikset sä muuten jääny asuu sun isän luokse sinne Kuopioon? Tai muuttanu omaan asuntoon, kun on vaan vuos lukioo käymättä?" Aksu kyseli huristaessaan pitkin kylänraittia. Mä vilkaisin sitä pikaisesti ja mietin hetken, ennen kuin vastasin.

"Mun siskon takia, tää muutto oli sille tosi kova paikka ja sillä on muutenki ollu vähän kaikkee masisjuttuja", sanoin rehellisesti. "Mä kyllä meinasin jäädä, mut isä sai mut suostuteltua muuttaa tänne, se oli sitä mieltä, että se helpottas mun pikkusiskon sopeutumista", jatkoin ja Aksu nyökytteli.

Iida oli mulle hiton tärkeä, vaikka me otettiinkin yhteen aina silloin tällöin. Se oli sairastunut seiskaluokalla syömishäiriöön ja juuri siksi mä olin myös muuttanut Kiuruharjulle, vaikka olinkin jo täysi-ikäinen ja periaatteessa voinut ihan hyvin vaan jäädä Kuopioon. Toisinaan mä mietin, miten siinä oli käynyt niin, että vaikka me oltiin samasta perheestä, niin Iidalla oli aina ollut jotenkin paljon vaikeampaa kuin mulla, ihan pienestä pitäen.

"Sä oot reilu isoveli", se totesi ja mä hymyilin vähän.

"Onks sulla muuten sisaruksia?" kysyin, sillä en lopulta ollut juuri puhunut Aksulle muusta kuin tosi pinnallisista jutuista, kuten urheilusta.

"Joo, on mulla isosisko, se opiskelee Jyväskylän yliopistossa psykologiaa", poika kertoi, "ja oli mulla pikkusiskokin, mutta se on kuollut", Aksu jatkoi hyvin suoraan ja mä käännyin katsomaan sitä. Paljastus jotenkin yllätti.

"Ai, mä oon pahoillani", sanoin vakavana. "Millon se kuoli?"

"Vajaa kolme vuotta sitten", Aksu kertoi katsellen tietä ja oli hetken ihan hiljaa, kunnes vetäisi henkeä ja jatkoi. "Se oli Joonan isoveli, joka ajo sen päälle aineissa."

Mä käänsin katseeni Aksuun ja meni hetki, että rekisteröin sen sanat. Se puhui yhtäkkiä erittäin suoraan ja mä en ihan heti osannut reagoida, sillä sen sanat tulivat niin puun takaa. Poika näytti puristavan rattia vähän kovemmin ja purevan hammasta, enkä mä tiennyt mitä olisin sanonut. Yhtäkkiä Aksun inho Koskisia kohtaan sai jonkin selityksen, ymmärrettävän sellaisen, vaikka eihän se Joonan vika ollut mitä sen isoveli oli tehnyt.

"Mä –", aloitin, mutta Aksu puhui päälle.

"Ilona oli vasta ykstoista ja se kusipää ajoi sen päälle suojatiellä", Aksu henkäisi hermostuneena ja näytti yhtäkkiä tosi surulliselta ja vihaiselta samaan aikaan. "Anteeks, Ilona on vaikee asia mulle", poika jatkoi ja pyyhkäisi huomaamattomasti silmiään. Musta tuntui tosi pahalta sen puolesta.

"Ei tarvii pyytää anteeks, mä tajuun kyllä", sanoin ja Aksu hymyili hitusen.

"Sä oot hyvä tyyppi", se sanoi kooten itsensä ja mä hymyilin.

"Sä oot kans", vastasin, eikä me puhuttu enää Aksun pikkusiskosta tai Joonan isoveljestä. Musta tuntui, että Aksun piti saada sanottua asiasta ja tuntui myös, että asian sanominen jotenkin helpotti sitä itseään. Mä kyllä tajusin sitä, jos Iida kuolisi jonkun juoppokuskin tai kamapään takia, niin mä en tiedä mitä mä tekisin. Olisin varmasti aivan tajuttoman vihainen ainakin.