Ole hiljaa ja pidä mua kädestä

Luku 10 - Netflix and chill

A/N: ANTEEKSI RAKKAAT, kun tässä kesti näin kauan! :( kiitos kuitenkin kärsivällisyydestä ja super iso kiitos kun luette ja voteette ja kommentoitte, oikeesti tänk juu, olette aivan huippuja! ❤

---

Luku 10 - Netflix and chill

Iida ei ollut tullut vieläkään kotiin kavereitaan näkemästä, kun me Joonan kanssa käveltiin ulko-ovesta sisätiloihin. Mä laitoin siskolle viestiä riisuessani kenkiä jalastani eteisessä ja se vastasi, että tulisi joskus yhdeksältä. Mä päätin olla nipottamasta asiasta, koska loppujenlopuksi Iida oli fiksu likka, joka ei hankkisi itselleen hankaluuksia, vaikka riekkuisikin ilta-aikaan kylillä. Tai ainakin mä halusin uskoa niin.

"Haluutko jotain?" kysyin Joonalta kun sain takin riisuttua ja se katsahti mua kohottaen kulmiaan. "Ruokaa, tai siis haluutko syodä jotain? Mulla on ainakin kauhee nälkä", selvensin ja naurahdin hermostuneena, sillä yhtäkkiä mua taas jännitti vähän. Joonan huulten lämpö tuntui edelleen mun huulillani ja mä olisi halunnut pussailla sen kanssa lisää.

"Vaikka."

Mä katselin sitä vähän aikaa hämärässä eteisessä, kunnes hymyilin.

"Pitäskö tilata pizzaa? Mä tarjoon", heitin ykskaks, vaikka äiti oli nimenomaan sanonut siitä, ettei sitten mitään tilausruokaa. Joonan kulmat kohosivat jälleen hitusen. Se ei näyttänyt yhtään niin ahdistuneelta kuin joitain hetkiä sitten kotonaan ja musta tuntui hyvältä kun mä mietin, että mä ehkä vaikutin sen mielialaan positiivisesti. Mä ainakin halusin vaikuttaa.

"Käy mulle, mut mä maksan kyllä omani."

"Etkä muuten maksa, mä en kuuntele vastaväitteitä", tuumasin hilpeästi, eikä Joona lopulta väittänytkään vastaan. Sen huulilla häivähti hyvin nopea hymy kun se katsoi mua ja mä olisin niin paljon halunnut tietää, että mitä se oikein ajatteli tai mitä sen päässä pyöri. Me käveltiin olohuoneeseen ja mä soitin meille pizzat, jonka jälkeen istahdin Joona seuranani olohuoneen sohvalle. Äskeinen pyöri mun mielessäni, niin se pusu kuin sitä edeltäneet tapahtumat. Musta tuntui hitsin pahalta, että Joona joutui kestämään tuollaista kotonaan. Rypistin vähän otsaani ja tunsin kohta kevyen tönäisyn kyljessäni.

"Mitä?" säpsähdin ja katsahdin vieressäni istuvaa Joonaa.

"Olit niin ajatuksissas", se vastasi neutraaliin sävyyn ja keskitti sinisten silmiensä katseen muhun.

"Sori", naurahdin vähän, mutta vakavoiduin sitten. "Ootko sä okei?"

"Joo."

"Oikeesti?"

"Oon mä nyt", Joona totesi ja käänsi hetkeksi katseensa jalkoihinsa, kunnes nosti sen takaisin muhun. Mä nyökyttelin pienesti ja me katseltiin hetken aikaa toisiamme.

"Jos sä haluut puhuu, niin mä kyllä kuuntelen", sanoin, vaikka epäilinkin Joonan olevan sitä tyyppiä, joka nyyhkytti murheitaan jonkun olkapäätä vasten. En mä tosin varmaan ollut itsekään sellainen. Tai mistä sen tiesi, mun murheet olivat loppujen lopuksi olleet aika pieniä tähän ikään mennessä.

"Kiitti", Joona vastasi lyhyesti.

"Tai jos sä tarviit jotain niin sano", jatkoin ja Joona kallisti hieman päätään.

"Mä voisin tarvita laturin tälle kännykälle", se sanoi heilauttaen kädessään olevaa Sonyä ja mä nauroin. Joonan kasvoille nousi hymy, sellainen vähän tavallista ilmeikkäämpi.

"Hoituu", virnistin samalla kun nousin ja kävin hakemassa huoneestani laturin. Olohuoneeseen palattuani työnsin toisen pään sohvan vieressä olevaan pistokkeeseen ja ojensin johdon toisen pään Joonalle. Se tyrkkäsi johdon pään kännykkäänsä ja mä istuin takaisin sen viereen. Joona avasi kännykkänsä ja älyluuri piippaili saapuneiden viestien merkiksi.