Ole hiljaa ja pidä mua kädestä

Luku 15 - Turkinpippureita

A/N: Heippahei täällä taas ja vihdoin! Mulla oli tuossa aika pahasti inspiraatio hukassa tän stoorin kanssa enkä siks saanu tänne tämän nopeempaa uutta lukua. Eikä vaan viittinyt väkisin väkertää tekstiä johon ei ite oo tyytyväinen, toivottavasti ymmärrätte mua :(( mutta nyt näyttää valoisammalta ja inspiskin on taas löytynyt ja innoissani väsäilen jo seuraavaa lukua, joten ei pitäs venyä julkaisujen välit enää näin pitkiksi! Kiitoss taas kommenteista ja äänistä, ootte vaan huippuja ja kaikkee hihi awws <3 c:

**

Luku 15 – Turkinpippureita

Maanantaina mä istuin historian luokassa ja tuijottelin otsa rypyssä koepaperia koittaen kaivella muististani vuosilukuja ja tapahtumia. Mä olin ehkä lukenut vähän liian vähän. Enkä vaan ehkä, vaan olin. Mä en todellakaan ollut mikään kummoinen pänttääjä, vaikka olinkin aina pärjännyt koulussa ihan keskivertohyvin. Ja tässä sen taas näki. Huokaisin melkein ääneti ja vaivihkaa vilkaisin ympärilleni hiljaisessa luokassa. Mun katse etsiytyi toisella puolella luokkaa istuvaan poikaan, joka nojaili laiskasti käteensä ja pyöritteli kynää vasemmassa kädessään tuijotellen mietteliäänä koepaperia. Mun ajatukset pyörivät Joonassa, eikä historiassa, minkä mä sille mahdoin. Mä olin ollut sen mummin luona eilen iltaan asti ja olisin varmaan jäänyt vielä yöksi, ellei koeviikko olisi alkanut. Joonan kanssa oli vaan niin parasta. Musta tuntui, että sen kanssa mä olin ihan hiton onnellinen – lauantai-illan tapahtumista huolimatta mä todellakin olin.

Itsekseni hymyillen irrotin katseeni Joonasta. Sen takana istuva Oliver näytti harrastavan samaa kuin mä, eli tuijottelevan vaivihkaa jotain ihan muuta kuin koepaperia. Tosin ei se Joonaa vilkuillut, vaan eturivissä istuvaa Sinnaa. Mä en todellakaan olisi edes kiinnittänyt asiaan huomiota, jos se ei olisi alkanut lauantaina humalassa höpötellä Sinnasta mulle. Nyt mä kuitenkin kiinnitin ja mua huvitti vähän. Jotenkin mä tunsin kamalasti sympatiaa Oliveria kohtaan. Mä vilkaisin Sinnaa, joka kirjoitti eturivissä paperiin sellaisella vauhdilla, että hyvä kun kynästä ei alkanut tulla savua. Sen vieressä istuva Aksu oli nähtävästi myös varsin perillä kokeen aiheista, sillä myös Aksu kirjoitti paperille hirveällä vimmalla. Ei mua tosin yllättänyt. Melkein niin kuin ne olisivat kilpailleet kumpi saa lyijykynän lyijyn kulumaan loppuun nopeammin. Mä pyyhkäisin hiuksiani huokaisten hiljaa, tartuin sitten kynääni ja yritin syventyä tehtävänantoon niin hyvin kuin kykenin.

Kokeen jälkeen mä suuntasin Tumpin, Eeliksen ja Sonjan kanssa ruokalaan. Mikkonen haluaisi käydä kokeen läpi vielä ruokailun jälkeen ja vaikka moni livisti siitä huolimatta kotiin tässä vaiheessa, niin me oltiin kilttejä ja tunnollisia ja jäätiin tunneille. Mä hymähdin ajatuksilleni huvittuneena laskiessani tarjottimen Tumpin viereen pitkään pöytään. Mua vastapäätä istuva Sonja purki harmistuneena sydäntään huonosti menneestä kokeesta ja tytön vieressä istuva Eelis pussasi sitä lohduttavasti poskelle.

"Hei se on vaan koe, parempi panostaa sit kirjotuksiin", Tumppi tuumasi rennosti pyöritellen spagettia haarukkaansa. "Sitä paitsi, aina sulla paremmin on menny kun Eeliksellä", se jatkoi virnistäen ja Sonja naurahti.

"Se onkin tosi lohdullista, että on menny paremmin kun Eeliksellä", tyttö vastasi pientä huvittuneisuutta äänessään ja Eelis levitti käsiään.

"Mitä te haukutte mua!" se älähti. "Tai joo, Tumpin juttuihin alkaa olla jo turtunu, mutta että oma tyttöystävä puhuu noin", Eelis jatkoi pyöritellen päätään ja me naurettiin. Eelis mutristi alahuultaan hyvinkin loukkaantuneena ja Sonja painoi päänsä sen olalle.

"Anteeks rakas", tyttö sanoi hymyillen.

"Eilenkin pänttäsin tän päivän kokeeseen ties miten kauan", Eelis totesi puolustellen ja Sonja naurahti.