Ole hiljaa ja pidä mua kädestä

Luku 8 - Mitä ihmettä?

A/N: Pakko taas sanoo, että voi juku kiitos oikeesti kaikille, en ois arvannu että saisin näinkin paljon kommentteja ja ääniä, ihan mahtavaa <3

*

Luku 8 - Mitä ihmettä?

"Sillä Inkalla on muuten lapsi, sellanen parivuotias, vai sanoinko mä siitä jo?"

Tumpin hyväntuulinen, intoa pursuileva jutustelu Jyväskylän mysteerinaisesta oli melkein hellyttävää. Mä yritin hymyillä sille, vaikka ajatukset olivat jossain ihan muualla kuin Tumpin naisseikkailuissa.

"Hui, eiks yhtään pelota tollanen mahdollinen isäpuolen rooli tässä iässä?" kysyin saaden toisella puolella pöytää istuvan lävärihuulen hymyilemään.

"Näh, tenavat on kivoja, mä tuun niiden kanssa hyvin juttuun", Tumppi sanoi huolettomasti ja vei olutlasin huulilleen. Musta ei kyllä ikimaailmassa olisi isähahmoksi kenellekääm tämän ikäisenä, mutta Tumppi nyt olikin kypsempi tapaus, vähän hölmöistä jutuistaan huolimatta.

Se oli kysynyt mua iltakaljalle saavuttuaan hetki sitten Jyväskylästä ja vaikka ryypiskely sunnuntaina ei ollut ihan mun juttu, niin en ollut paljon väittänyt vastaan tässä. Musta tuntui, että mä tarvitsin tätä. Koko hiton viikonlopun mä olin miettinyt Joonaa ja miettinyt sitä miten helvetin typerä mä olin, kun menin pussaamaan sitä perjantaina. Hävetti ihan kiitettävästi, eikä huominen koulupäivä paljoa houkutellut.

Mitä mä sille sanoisin?

Purin huultani tuskastuneena ja kirosin ehkä sadannen kerran mielessäni itseäni ja touhujani. Mä olin mokannut ultimaattisen pahasti, tai siltä ainakin tuntui.

"Mikä on?"

Mä nostin katseeni Tumppiin, joka kohotti kysyvästi kulmiaan.

"Ei mikään."

"Älä valehtele, näkeehän sen, että joku vaivaa", se sanoi ja siemaisi oluttaan. "Ja turha väittää, että yhyy, koulustressiä, koska ei mene mulla läpi."

Mä huokaisin raskaasti ja otin kulauksen kaljastani.

"Mä oon ihastunu", myönsin lopulta, koska ihan sama. Sitä paitsi Tumppi taisi olla vähän liian hyvä ihmistuntija ja mä vähän liian huono valehtelija.

Rokkari katsoi mua hetken mietteliään näköisenä, kunnes sitten virnisti leveästi ja nojautui baarin sohvan selkänojaa vasten laskien suurieleisesti molemmat käsivartensa selkänojan päälle.

"Pitihän se arvata", se mietiskeli ja mä naurahdin kuivasti. "Onneks sulla kävi tuuri, sillä meitsi on tunnetustikin haka hoitamaan sydämen asioita", se jatkoi vieden käden lepäämään sydämensä päälle. Mä katsoin sitä huvittuneesti hymyillen.

"No sitä mä en epäile."

"Hyvä! Kerrohan nyt vähän lisää", se sanoi innokkaasti, katsellen mua hymy edelleen suupielessään. "Onks se Sinna?"

Mä ähkäisin, sillä suoraan sanottuna en ehkä olisi halunnut puhua tästä. Tumppi katsoi mua odottavasti ja lopulta mä pyöritin päätäni. Totta kai se oletti, että mä tarkoitin Sinnaa.

"Ei tässä oo Sinnasta kyse", mä mutisin naputellen levottomasti sormilla olutlasiani.

"Ai! Kenestä sitten?"

"No en todellakaan kerro."

"Eli se on joku jonka mä tunnen", Tumppi sanoi tietävästi ja hieroi leukaansa, niin kuin olisi miettinyt hyvinkin tosissaan. Sen suurieleisyys oli kaikessa värikkyydessään jotenkin hassua.