Ole hiljaa ja pidä mua kädestä

Luku 25 - Se vakavakasvoinen poika

A/N: Heippa, tässäpä uutta lukua! Kovaa vauhtia tää etenee kohti loppua, mikä tuntuu samaan aikaa helpottavalta, koska oon kirjottanut tätä ikuisuuden ja haluun päästä keskittyy muihin teksteihini - mutta samalla tää on ihan tosi haikeeta! Nyyhh. : (((

Kiitos kaikista lukukerroista, voteista ja aivan ihanista kommenteista, en voi ees sanoin kuvailla miten otettu olen! Ihanat <3

*

Luku 25 - Se vakavakasvoinen poika

Kuten yleensä, Tumppi oli oikeassa. Mä tarvitsin tätä, mä todellakin tarvitsin tätä. Muiden intoilu, iloisuus ja riehakkuus oli hurjan tarttuvaa. Niin tarttuvaa, että musta tuli yhtäkkiä tosi iloinen, mä unohdin Joonan ja kaikki pahat asiat, kaikki mun huolet ja alavireiset ajatukset. Eelis tai Aksu eivät kyselleet mitään, vaikka Tumppi oli sanonut niille mun pahasta mielestä, ja hyvä niin. Edes Aksu ei ollut millään lailla kummallinen tai mitään, vaikka se oli eilen saanut tietää musta ja Joonasta. Se otti kyllä koko asian melkein oudon hyvin. Onneksi, todellakin. Mä en tiennyt mitä mä tekisin, jos mä joutuisin kaiken tämän keskellä vielä selvittelemään välejäni sen kanssa.

Koko penkkariaamupäivä kaikkine ohjelmineen oli todella hauska, meillä oli varsinkin rekassa aivan tajuttoman hilpeä tunnelma. Mä pystyin oikeasti pitämään hauskaa, nauramaan ja riehumaan muiden mukana. Niin sen pitikin olla, eihän penkkarit ole kuin kerran elämässä, nyt pitikin nauttia. Mä kelasin, että onneksi mä lähdin, onneksi Tumppi tuli hakemaan mut kotoa. Ja mä kelasin, että mulla oli aivan huikeita ystäviä, mä olin niin iloinen noista tyypeistä – Tumpista, Aksusta ja Eeliksestä. Miten mä olin edes pystynyt saamaan uudessa koulussa, ihan muutamassa kuukaudessa näin hyviä frendejä? Mitä muuta mä edes tarvitsin, kun mulla oli nuo tyypit täällä?

Koko päivä soljui eteenpäin aivan liian nopeasti. Kun aamun penkkariohjelma ja rekka-ajelu olivat ohi, niin me pyörittiin vielä koululla ja otettiin kuvia ja juotiin piilossa Tumpin viskiä. Ja se maistui juuri tänään jopa ihan kohtalaisen hyvältä. Ja me saatiin jopa Punahilkaksi pukeutunut Sinna juomaan sitä, vaikka se alkuun pyörittelikin meille toruvasti päätään.

Oikeastaan oli vaan aivan tosi hyvä, että meidän risteilypäivä oli juuri tänään, samana päivänä penkkareiden kanssa. Mä en ainakaan ehtinyt alkaa empiä ja sukeltaa takaisin synkeisiin ajatuksiini, koska lähtö oli heti päivällä. Mä ehdin käydä vaan kotona vaihtamassa vaatteet ja hakemassa pakatun kassini, kunnes palasin takaisin koululle, josta bussi lähtisi ajamaan kohti Helsinkiä. Pojat olivat jo koululla odottelemassa, seuranaan Sinna ja Sonja ja Joanna. Ne kaikki olivat ihan fiiliksissä, ja muakin hymyilytti, kun mä liityin niiden seuraan.

"Joku saa sit vahtia Tumppia, ettei se ala kännipäissään hyppiä mereen uimaan sieltä laivasta", Aksu heitti läppää, kun me hetkeä myöhemmin käveltiin tilausbussin kyytiin ja etsittiin paikat toistemme läheltä. Mun viereen istuutunut, kasvonsa Jokeri-maaleista putsannut rokkari virnisti.

"No hei, onneks mä tiedän, että sä tuut pelastamaan mut", Tumppi vastasi leikkisästi. "Et salettiin jätä käyttämättä tilaisuutta esitellä tytöille sun vatsalihaksia", se jatkoi ja kurotti vetämään edessään istuvalta Aksulta pipon silmille. Aksun vieressä istuva Eelis tyrskähti ja muakin nauratti niiden sanailu.

"Sä saat jäädä kyllä sinne mereen", Aksu uhkasi asetellessaan pipon takaisin päähänsä. Tumppi naurahti.

"Et sä oikeesti ole noin sydämetön", irokeesipää tuumasi hilpeästi ja Aksu kääntyi penkillään ympäri, katsoi sitä kohottaen kulmiaan, vihreissä silmissään iloista pilkettä. Tumppi oli vetämässä pipoa uudelleen sen silmille, mutta Aksu olikin nopeampi ja läimäisi rokkitukan käden napakasti sivulle. Tumppi älähti ja Aksu alkoi nauraa. Niiden lapsellinen pelleily oli huvittavaa ja vei ajatukset muualle, niin, että oikeastaan mulla oli varsin kepeä, rento ja hyvä olo, kun bussi hetken kuluttua nytkähti liikkeelle.