Ole hiljaa ja pidä mua kädestä

Luku 6 - Ne kliseiset perhoset vatsanpohjassa

Luku 6 - Ne kliseiset perhoset vatsanpohjassa

    "Helvetti, mä oon ihan poikki", huohotin raskaasti, kun pääsin Tähtitorninmäen raput ylös ties kuinka monetta kertaa. 

Mä en ollut edes tiennyt, että mäelle oli myös portaat, mutta Aksu oli sitäkin tietoisempi. Sillä näytti myös olevan vähän eri käsitys tappotreenistä kuin mulla, sillä siinä se virnisteli kevyesti hengästyneenä, kun taas mä nojasin portaiden kaiteeseen ihan kuolemaisillani. Jalat olivat hapoilla ja hengitys kulki juuri ja juuri. Mä olin olettanut meidän menevän jonnekin pururadalle rennosti hölkkäämään, mutta Aksu oli suostutellut mut tänne vetämään kunnon porrastreeniä.

"Juostaan vielä pari kertaa", Aksu sanoi reippaasti ja mä kohottauduin katsomaan sitä epäuskoisena.

"Mä sanoin, että ei mitään tappotreeniä!" älähdin ja sain Aksun virneen levenemään.

"Mitä sä luulit? Että me kävellään tuolla Sorsalammen rannassa käsi kädessä ja jutellaan mukavia?" Aksu vitsaili ja mä nauroin sille.

"Jotain sellasta", vastasin pyyhkäisten hiuksiani ja Aksu virnisti huvittuneena.

"Hyvinhän sä oot jaksanu, pari nousua menee ihan helposti vielä", se kannusti sitten ja mä katsoin alas loputtoman pitkiin portaisiin. Aksulle ei varmaan ollut vastaan sanomista.

"Okei sitten", myönnyin ja Aksu taputti mua rennosti selkään, kunnes lähti hölkkäämään jyrkkiä rappusia takaisin alas. Mä puhaltelin vähän aikaa ilmaa ulos keuhkoistani, kunnes seurasin sitä jalat vetelinä. Puolessa välissä rappuja vastaan tuli pari muutakin treenailijaa ja mä koitin näyttää vähemmän kuolleelta noiden hölkätessä mun ohitseni. Aksu oli jo alhaalla venyttelemässä reisiään, kun mä edelleen vähän hengästyneenä pääsin sen luokse.

"Aattelin ens kesänä maratonin vetäistä parin kaverin kanssa", se tuumasi kohottautuen. "Lähe messiin?"

"Ei musta todellakaan oo semmoseen", naurahdin ja Aksu hymyili.

"Puolikkaalle, tai kympille ainakin on", se sanoi ja mä kohotin kulmiani. "Eihän se oo kun treenaamisesta kiinni."

"Niin, eihän se oo", vastasin ja vilkaisin portaita. Aksu pyyhkäisi otsaansa ja hymyili toverillisen lämpimästi, kunnes suuntasi takaisin portaisiin. Mä seurasin sitä ja päätin jaksaa hampaat irvessä ne pari nousua vielä, vaikka kroppa huusikin sitä kuuluisaa hoosiannaa.

Aksu antoi lopulta mun rääkkäämiseni jäädä niiden parin nousun jälkeen, vaikka olisi nähtävästi itse jaksanut vielä vaikka kuinka kauan. Ei sillä tosin, mulla oli aika hyvä fiilis jalat hapoilla ja lihakset vetelinä, kun me jonkun ajan päästä lähdettiin kävelemään Tähtitorninmäeltä kohti kylän keskustaa. Mulla oli nähtävästi varsinainen ulkoilupäivä tänään, kun otti huomioon, että mä olin viettänyt Joonan kanssa aikaisemmin rampeilla sen pari tuntia. Kyseisen pojan ajatteleminen sai mun muutenkin tihentyneen sykkeeni kohoamaan ehkä hitusen lisää.

Kieltämättä ihan vähän pelotti, miten Joona vaikutti muhun, sillä se tuntui aiheuttavan mussa vähän liikaa kaikenlaisia reaktioita aina vatsanpohjan kutkuttelusta sydämen tykyttelyihin. Eikä olisi todellakaan pitänyt. Fiilis oli kuitenkin korkealla tämän päiväisestä, sillä Joona oli oikeasti ollut tosi kiva. Tai ainakin Joonan tasolla kiva. Mä hymyilin itsekseni.

"Mitä sä virnuilet?" Aksu kysyi ja mä heräsin ajatuksistani.

"Se on toi sun porrastreenis, joka pistää hyvälle mielelle", vastasin sukkelasti ja virnistin. Aksu nyt oli viimeinen ihminen, jolle mä aikoisin mainitakaan mitään Joona Koskisesta. Tai siis, ainakaan mitään liian positiivista. Aksu naurahti leppoisasti mun sanoilleni.