Listen to my heartbeat [1] ✔

#17

tunnen kuinka joku vieressäni kutittaa minua pienesti. nauran unissani ja sanon jotain:
"-ei, ei saa!" tai jotain sinnepäin.
kutituksen lakattua, yritän kääntyä sängyssäni, mutta en pysty. yritän monta kertaa kunnes suutun ja käännän itseni raivolla ympäri, kun käännyn, silmiini paistaa sädekaihtimien välistä aurinko ja raotan silmiäni. pelästyn todella paljon, kun näen kirkkaan hahmon istuvan sängylläni nojaten seinään. mietin jo hetken, että onko se enkeli, ja olenko kuollut, mutta tajuan että hahmo selaa puhelintaan. enkelit eivät kai selaa puhelinta. pilvi ajelehtii ulkona auringon eteen eikä silmiini enää häikäise. yllätyn todella, kun näen että "enkeli" olikin Marcus.
-mitä hemmettiä sä täällä teet? huudahdan närkästyneenä.
-no älä nyt suutu! Marcus naurahtaa vähän jyrkän kuuloisena ja laittaa puhelimen pois.
-säkö mua kutitit? kysyn tältä.
-jep, et tainnu herätä siihe, Marcus vastaa.
-heräsin kun luulin sua enkeliks...huokaisen hieman nolona.
nousen istumaan Marcuksen viereen.
-voinhan mä tarvittaessa sun enkeli olla, Marcus sanoo ja hymyilee todella söpösti josta sydämeni hypähtää.
-ja kysymyksees, miks oon täällä, halusin tulla pyytään anteeks et oon ollu niin tyhmä ja ajattelematon, en mä tarkottanu...Marcus pahoittelee.
-ei se mitään, sanon ja halaan Marcusta.
-ollaanko me ok? Marcus kysyy.
-no ollaan! sanon ja hyppään hänen kaulaansa.
katselemme hetken toisiamme, kunnes katsahdan ulos. Marcus ottaa leuastani kiinni ja kääntää katseeni häneen päin. huulemme kohtaavat ja tunnen oloni taas maailman onnellisimmaksi tytöksi.
//10 minuuttin kuluttua//
istumme sängyllä katsomassa netflixiä. Martinus on selvästikin herännyt, sillä hänen huoneestaan kuuluu todella kova-ääninen haukotus. alamme kumpikin nauraa.
-heräshän sekin, Marcus sanoo.