Listen to my heartbeat [1] ✔

#24

juttelemme Martinuksen kanssa jalkapallosta, juuri sen takia että yritämme pitää ajatukset poissa Marcuksesta. se on vaikeaa, sillä Martinus makaa itsekkin sairaalassa missä Marcuskin on. tosin he ovat eri huoneissa.
-onks sillä muuten väliä onks nappikset vai...aloitan.
-mä en pysty tähän! Martinus voihkaisee.
-ajatuksen pyörii vaan Marcuksen ympärillä.
huokaisen syvään.
-niin mullakin.
huoneen oveen koputetaan, ja sisään astuu hoitaja, jota en ollut vielä nähnyt.
-täällä ollaan herätty, mahtavaa! hän huudahtaa.
-jep, Martinus vastaa.
-tiiätkö mun veljestä mitään?
-valitettavasti en, olen sinun hoitajasi, nainen vastaa.
keskustelemme hoitajan kanssa hetken. hän sanoi, että Martinus pääsisi tänään kotiin mikäli hän haluaa. hän myös lupasi että Marcuksesta tullaan kertomaan kaikki heti kun asiat saadaan selville. lähdemme Martinuksen kanssa aulaan ja istahdamme penkille.
-mä istun! Martinus huudahtaa.
repeän nauramaan tälle niin kovaa, että ihmiset aulassa katsovat minua hieman ilkeästi.
-niin istut, vastaan.
painan pääni Martinuksen olalle.
-mitä jos Marcus ei selviä? kysyn.
iloisuuteni muuttui pian taas huoleksi, enkä ajatellut mitään muuta kuin Marcusta.
-sit en selviä mäkään, Martinus huokaisee.
suoristan selkäni.
-miten niin? hämmästyn ja pelästyn vähän.
-mulla ei oo tarkotusta ilman Marcusta, Martinus sanoo.
hän kääntää päänsä minua kohti ja näen kyyneleet hänen silmissään.
-voi Martinus...nyyhkäisen.
en kestä ajatella että he eivät kumpikaan enää olisi täällä. miksi näin piti tapahtua?
istumme aivan hiljaa, kunnes teho-osastolta kuljetetaan sänky, jossa Marcus makaa edelleen happinaamari kasvoillaan. lähdemme kävelemään sen vierelle.
-mikä on tilanne? kysyn lääkäriltä jonka olin ennenkin nähnyt.
-jääkää hetkeksi tähän aulaan, hän huokaisee.
-tulen kohta.
jäämme Martinuksen kanssa seisomaan paikoillemme.
-mitä jos hänellä on huonoja uutisia? sanon vapisevalla äänellä.
Martinus ei vastaa. hän näyttää niin huolestuneelta että minäkin menetän jo toivoni.
-eiii, voihkaisen ja hautaan kasvoni käsiini.
minua alkaa ahdistaa jo ajatuskin että Marcusta ei ole. sitten ei ole Martinustakaan. lääkäri kävelee käytävällä ja tulee luoksemme. hänellä on papereita käsissään. katson niitä kysyvästi.
-no? Martinus huudahtaa.
hän näyttää siltä että olisi juuri purskahtamaisillaan itkuun. eikä mikään ihme. olen itsekkin ihan paniikissa.
-tuota...lääkäri sanoo.
-niiiiiiin? sanomme Martinuksen kanssa kuin yhdestä suusta.
-kerro jo!
-mietimme lääkäri kolleegojeni kanssa että...

//vähän lyhyt mutta pian tulossa lisää :))//