Listen to my heartbeat [1] ✔

#43

vedin syvään henkeä, ja puhalsin raskaasti ilman ulos. mitä jos Marcus ei ollut saanut tai nähnyt viestiäni. aloin olla jo saamassa paniikkia. mitä jos paljastaisin jotain, mitä ei saisi?
-noniin, Jason tuhahti.
nielaisin äänekkäästi ja aloitin:
-Marcus kertoi että olitte ennen hyviä ystäviä...
-vielä! Jason hoputti.
pidin hetken taukoa kunnes jatkoin.
-mutta sitten muutuit "pahaksi" eikä Marcus halunnut olla enää tekemisissä kanssasi...sopersin.
-hän kertoi varmasti muutakin, Jason väitti.
se oli totta. mietin miten kuvailisin sanoja niin ettei niistä saanut selvää mitä tarkoitin.
-otatko kätes mun kurkulta pois niin saan puhuttuu enemmän, sanoin ja esitin että minulla alkoi olla jo käheä ääni.
Jason irrotti mutta jäi silti seisomaan eteeni. en tajunnut miten Melody pystyi sietämään Jasonia. olin jatkamassa kertomustani, mutta näin Marcuksen kauempana joka tähyili ympärilleen. hymähdin helpotuksesta. hymyni hyytyi nopeasti sillä tajusin Jasonin tuijottavan minua edelleen. olin ottavinani paremman asennon, mutta oikeasti heilautin kättä Marcukselle. onneksi Jason oli sen verran tyhmä, ettei tajunnut. Marcus otti kiven maasta ja lähti reippaasti mutta varovasti kävelemään luoksemme.
-JATKA! Jason ärähti.
-eiks se Marcus just toissapäivänä sanonu ettei tyttöjä kohdella niin että niille huudetaan? näsäviisastelin.
-jos et nyt viidessä sekunnissa ala kertoo niin...Jason räyhäsi.
Marcus oli aivan Jasonin takana ja kivi joka hänellä oli kädessä, oli iso.
-no joo joo, mä jatkan, sitten Marcus sano että HUPSIS! huudahdin ja samalla Marcus heitti Jasonia kivellä.
otimme kiireesti jalat allemme ja lähdimme juoksemaan Gunnarseneille.
Jason kuitenkin nousi ylös kun oli kaatunut ja lähti peräämme. hän oli meitä nopeampi ja saavutti meitä vinhaa vauhtia.
-käänny tonne, tuun kohta! Marcus huudahti minulle ja osoitti pientä polkua, joka juuri ja juuri erottui sammaleen peitosta. käännyin sinne ja piilouduin puun taakse. Jason juoksi ohitseni Marcuksen perään. minulle tuli heti pelokas ja hieman huono olo, sillä Jason jahtasi nyt Marcusta, ja häm saisi Marcuksen varmasti kiinni.
päätin soittaa Damienille.
(D=Damien, E=Ellen)
D=moi
E=onko paha hetki?!
D=ei, mitä nyt?
E=pääsetkö NYT tuleen sinne missä vaihtuu sen pellon ja metsän raja?
D=öm joo?
E=meet sitä metsäpolkua hetken eteenpäin ja sitten siinä on se pieni polku, tuu tänne NYT jos pystyt!
D=selkis. mä tuun!
laitoin puhelimen taskuuni ja odotin. ei mennyt kauaakaan kun Damien tuli juosten paikalle.
-mitä nyt? hän kysyi hengästyneenä.
-Marcus ja Jason, tuu! huudahdin.
vaikka Damien oli hengästynyt, hän lähti siitä huolimatta perääni juoksemaan. olimme keskellä metsää ja näimme Marcuksen ja Jasonin. Jason piteli Marcusta samassa otteessa kuin minua aikaisemmin, mutta paljon kovempaa. Marcus sai viimeisillä voimillaan kuitenkin nostettua kätensä ilmaan ja lyötyä Jasonia. Damien otti kepin maasta ja juoksi poikien luo. hänkin löi Jasonia, mutta kepillä. se oli tälle ihan oikein. Jason kaatui maahan, kuten Marcuskin. Damienin päähän pälkähti heti ensimmäisenä koittaa Marcuksen pulssi. juoksin paikalle.
-onko? kysyin.
-löyty, Damien hymähti.
-herättele sitä, se pyörty.
laskeuduin polvilteni Marcuksen viereen ja mietin miten saisin hänet hereille. Damien meni Jasonin luo ja koitti häneltäkin pulssin.
-joo hyvä, en tappanu tätä, Damien sanoi.
naurahdin hänelle. Damien nousi seisomaan.
-onks sulla Melodyn numeroo? hän kysyi.
-ei oo, mut Jasonilla on, vastasin.
Damien otti Jasonin taskusta tämän puhelimen ja soitti Melodylle. hän selitti missä me olemme ja miten kaikki tapahtui. tai, oikeastaan hän ei sanonut että itse löi Jasonia.
-saatko sen Marcuksen hereille? hän kysyi lopetettuaan puhelun.
katsoin Marcusta hetken miettivästi. yritin kutittaa häntä, ei onnistunut. yritin väännellä tämän käsiä, ei onnistunut.
-mites se "rakkauden suudelma"? Damien naurahti.
-Marcus ei oo prinsessa, naurahdin takaisin.
-no kokeile, Damien kehotti.
siirsin Marcuksen pään paremmin koska se oli kiven päällä. haroin tämän hiuksia pois hänen kasvoiltaan. katsoin hetken Marcusta mutta sitten suutelin häntä. Marcus avasi silmänsä ja hymyili. hän katsoi Damieniä kiittävästi.
-oot sä kyllä pelastava enkeli, Marcus sanoi Damienille.
-heh, no ei tässä mitään ongelmaa ollu, paitsi Jason, Damien hymähti.
nousin seisomaan ja halasin Damieniä.
-kiitos, kuiskasin.
-eipä mitään, hän sanoi.
hetki meni että Marcus pääsi jaloilleen. hän oli kolauttanut päänsä kiveen eikä meinannut pysyä pystyssä. loppujen lopuksi Marcus kuitenkin pääsi ylös. Melodykin saapui paikalle.
-yritäppä pitää toi sun poikkikses vähän kurissa, Marcus tuhahti ja mulkaisi Jasonia.
-itehän sä alotit, Melody intti.
-turpa kiinni, hymähdin Melodylle.
Melody jäi Jasonin luo herättelemään tätä ja minä, Marcus ja Damien lähdimme paikalta nopeasti.