Listen to my heartbeat [1] ✔

#25

pitäisikö hengityspiuhat vain irrottaa, Marcus sai vakavan vamman joka saadaan kuntoon vain todella kalliilla leikkauksella ja lääkkeetkin maksavat vaikka kuinka paljon, lääkäri selittää.
-no ette te niin voi tehdä! Martinus kivahtaa kyyneleet silmissä.
-paljonko se leikkaus ja lääkkeet maksavat yhteesä? kysyn itku kurkussa.
-yli miljoona, lääkäri vastaa.
katson Martinusta kysyvästi.
-meillä ei todellakaan ole niin paljoa rahaa, tai olisi, muttei ruokaan ja elätykseen jäisi senttiäkään, Martinus nyyhkäisee.
katson lääkäriä anelevasti. eivätkö he voisi laskea hintaa?
lääkäri kääntyy Martinuksen puoleen.
-soitan vanhemmillesi ja neovottelen heidän kanssaan, hän sanoo ja lähtee.
Martinus alkaa nyt oikeasti itkeä. se ei ole enää nyyhkytystä, vaan oikeasti itkua. tottakai. halaan Martinusta niin kovaa kuin pystyn ja itken itsekkin.
-kyllä tässä vielä toivoo voi olla, sanon kuitenkin.
-mä tiedän että meillä on varaa vain kolmeen neljäsosaa koko sotkusta, Martinus itkee.
-siitä jää viisituhatta uupumaan.
hän irrottautuu otteestani ja lähtee juoksemaan ulos.
-odota! huudahdan hänen perään.
hän ei kuuntele. lyyhistyn maahan ja itken. kohta Marcus on poissa, ja mistä sen tietää vaikka Martinus tekisi itsemurhan. hehän ovat toisillensa kaikki kaikessa. ei tämä voi olla mahdollista! näen kyyneleistäni huolimatta Damienin joka juoksee luokseni.
-Ellen, mikä sulla on? hän kysyy.
-ja mitä sä täällä teet?
-samaa vois kysyä sulta, vastaan.
-isäni tuli leikkaukseen, tulin katsomaan häntä, mutta vastaa kysymykseeni! hän tivaa.
-Marcus kuolee...huudahdan itkien.
Damien halaa minua.
-kyllä sä selviit, hän kuiskaa.
mutta mitä jos en?
lääkäri tulee luokseni.
-mihin Martinus meni? tämä kysyy.
-lähti, kerro minulle, vastaan.
lääkäri empii hetken mutta huokaisee sitten:
-ei ole varaa, olen pahoillani on viimeinen tilaisuus nähdä Marcus. kalpenen ajatuksesta. Damien lupasi että voin mennä heille koska vain kun on tarve. entä Martinuksen laita? kello on jo paljon ja olen vieläkin sairaalalla. Kjell-Erik lupasi hakea minut, ja Martinuksen.
laitan Martinukselle viestiä:
(M=Martinus, E=Ellen)
E=pitäis lähtee...
M=en oo tulossa
E=miten niin?
M=en tuu, jos ei Marcuskaan!
E=Martinus, se ei enää tuu...
M=mä en kestä!
E=tulisit nyt, mennään huomenna hyvästelemään Marcus...
M=mä en kykene
E=Marcus haluis sitä!
sain lopulta hänet suostuteltua. hän tuli sairaalalle ja Kjell-Erik haki meidät sieltä. minua ärsytti kun lääkäri sanoi, että summasta jäi puuttumaan viisituhatta. vain viisituhatta!
kun pääsimme Gunnarseneille. Martinus juoksi heti huoneeseensa itkien, ja Emma käpertyi itkemään vanhempiensa väliin. myös he olivat aivan tolaltaan, tietenkin. miltähän tuntuu menettää oma poika? en halunnut ajatella. menin huoneeseeni ja minusta tuntui kuin koko ruumiini olisi tehnyt pikaisen kuoleman. aamulla olisi se hetki, kun menisimme lähettämään Marcuksen viimeiselle matkalleen...

//mulla on pakkomielle lopettaa näin xD//