Myrkytetyt karamellit

Kiusattuko?

Takaisin Joelin näkökulmaan

Jonathan vain mutisi nimensä Hannalle nopeasti. Sitten se kertoi haluavansa saman pizzan kuin aina ja ryntäsi sitten takaisin yläkertaan.

Eikä se tullut alakertaan edes silloin, kun ne pizzat sen pitkän odotuksen jälkeen vihdoin tulivat.

Mä jouduin viemään sen pizzan sille yläkertaan ja se vaa otti sen edes kiittämättä.

Hannan tutustuttaminen Emiliaan ei oikein edistynyt, koska me ei oikeastaan puhuttu melkein mitään. Syötiin vaan pizzaa hiljaisina ja katsottiin leffaa. Eikä se leffa edes ollut hyvä, mutta kukaan ei jaksanut valittaa.

Leffan jälkeen Emilian piti lähteä, kun sen oli kuulemma pakko lukea matikkaa eikä Hanna halunnut kahdestaan mun luo jäädä.

Seuraavana päivänä koulussa, kun kiistelin Tuomaksen kanssa, että kumpi on parempi, adidas vai nike, niin Emilia yhtäkkiä tarttu kiinni mun käsivarresta. Se veti mut sivummalle, eikä kukaan mun kavereista heittänyt siitä edes läppää, koska kai nekin näki sen huolestuneen pilkkeen sen kauniissa silmissä.

Se vilkaisi nopeasti ympärilleen, kuin varmistaen ettei kukaan kuullut.

"Onks se kertonu sulle?" Emilia kysyi kuiskaten ja vilkuili hermostuneena ympärilleen.

Mikä oikein sai sen noin oudoksi?

"Siis kuka kertonut mitä?" mä kysyin hämmentyneenä.

"Jonathan," se totesi tyynesti ja katsoi mua varovasti.

"Kertonut mulle mitä?" mä kysyin vielä enemmän hämmentyneenä.

Ei mulla ollut tietoakaan mitä Emilia selitti. Mitä muka Jonathan ei ollut mulle kertonut? Jonathan kertoo mulle kaiken.

"Ne kiusaa sitä", Emilia kuiskasi varovaisesti.

"Ketkä?" mä kysyin otsa rypyssä.

Olin itse ainakin huomannut, että kaikki näytti pitävän Jonathanista.
Ei kellään näyttänyt olevan mitään sitä vastaan, eikä se ollut ikinä maininnut että sillä olisi mitään ongelmia kenenkään kanssa.

"En mä muista niiden jätkien nimiä", Emilia sanoi ja sen ääni kuulosti lähes epätoivoisen anelevalta. Oli jotenkin söpöä että se oli huolissaan mun veljestä.

"Ootko sä varma ettei se vaan ollut kaverien välistä läppää?" mä kysyin hiukan epäuskoisena.

Se nyökkäsi ja mä huokaisin syvään.

"En mä usko että se on mitään vakavaa, olishan se mulle kertonut", sanoin niin vakuuttavasti kuin osasin, koska mun mielestä ei todellakaan ollut mitään syytä huoleen. Emilia panikoi ihan turhaan.

Se ei näyttänyt täysin vakuuttuneelta mun sanoista, mutta ainakin sen hartiat rentoutui ihan vähän. Ei nyt ainakaan hirveästi mua Jonathan huolettanut.

"Tuutko mun ja Hannan kaa tänää tekee jotain", mä kysyin, koska yritin saada ne tutustumaan mahdollisimman nopeasti. Mitä nopeammin ne tutustuisi, sitä nopeammin näkisin Anthonin.

Se nyökkäsi hymyillen, antoi mulle halin ja meni sitten sen tyttökavereittensa seuraan. Palasin mun muiden kavereitten seuraan, niiden aihe oli vaihtunut jalkapalloon ja annoin koko keskustelun mennä ohi korvien.

Koulun jälkeen me käveltiin Emilian kaa Hannalle, jossa me sitten istuttiin ja tehtiin muka läksyjä. Ei siitä oikein tullut mitään, kun Hanna ja Emilia juttelivat jostakin ja mun ajatukset harhailivat Emilian sanoihin Jonathanista.

Eihän mulla mitään syytä huoleen ollut, Jonathanin asiat olivat ihan hyvin.

"Mä oikeasti menin ihan paniikkiin", Emilia nauroi ja Hanna nauroi mukana, sen jatkaessa tarinaa.

"Sen jälkeen mä en oo uskaltanut kävellä pimeällä", Emilia päätti tarinansa.

"Uskon," Hanna sanoi ja näin saman virnistyksen sillä kuin Anthonilla.

Mä olin jo hetkeksi kerennyt unohtaa Anthonin ja heti kun muistin sen uudestaan niin ikävä vihlaisi mun rintaa. Mulla ei ollut oikeutta tuntee näin, enhän mä ees tuntenut sitä kunnolla.

Mä olin heti vilkuillut ympärille Hannalle päästyäni, mutta talon hiljaisuudesta päättelen siellä ei ollut ketään muita kotona. Enkä mä oikein voinut 'vahingossa' eksyä Anthonin huoneeseen, kun Hanna opasti meidät samantien sen omaan.

Sen huoneen seinät olivat siniset ja ne olivat täynnä mustalla pienellä kirjoitettuja tekstejä, jotka oli liian pieniä lukemiseen.

Se katse jolla Hanna silmäili Emiliaa, kun tämä ei huomannut, sait mut tajuamaan miksi se oli halunnut tutustua siihen.

Kuka tahansa sokeakin olisi huomannut että Hanna oli ihastunut Emiliaan, mutta Emilialla ei näyttänyt olevan mitään tietoa.

Kun me sitten käveltiin yhtä matkaa takaisin niin Emilia vain hymyili koko matkan. Tästähän oli kehittymässä mielenkiintoista.

Mä sain Emilialta halin, kun me erottiin sen kotiovella.