Myrkytetyt karamellit

Emilian vikako?

"Mä meen siivomaan keittiön lattian ja sä et liiku tästä mihinkään", Anthon ilmoitti.

Mä nyökkäsin ja tuijotin tyhjää televisioruutua.

Mun pikkuveli oli kuollut.

Mä yritin saada kyyneleitä valumaan mun poskille, mutta mä en vain pystynyt itkemään.

Mä olisin halunnut itkeä, mutta mä en vain pystynyt.

Ovikello soi ja Anthon taisi mennä avaamaan.

"Mä yritin soittaa sulle, mikset vastaa puhelimeen?" mä kuulin Hannan äänen ovelta.

"Sille kävi pieni onnettomuus", Anthon vastasi.

Pieni 'onnettomuus'. Onko se onnettomuus, että heitin sen vihaisena päin seinää?

Kuulin askeleita ja nostin päätäni.

"Moi Hanna ja Emilia", mä mutisin.

"Miten sä pärjäät?" Emilia kysyi.

Sen silmien alla oli tummat varjot ja se näytti huolestuneelta.

"Ihan hyvin", sanoin nopeasti, yrittäen vihjata etten halua puhua siitä enempää.

"Mä toin sulle suklaata", Emilia sanoi ja ojensi mulle maitosuklaalevyn.

"Kiitos", mä mutisin, mutta laskin sen sohvan viereen lattialle.

Ei mua huvittanut syödä mitään suklaata.

Ei se saisi Jonathania takaisin eloon, joten miten se hyödyttäisi mitään?

"Mitä sä muuten sanoit sille?" mä kysyin ja Emilia näytti oudon vaivaantuneelta.

"Mähän kerroin jo."

"Mut tarkalleen?" mä kysyin hiukan epäileväisenä, kun se alkoi kiemurtelemaan paikallaan.

Se purskahti mun yllätykseksi itkuun.

"Se taisi käsittää vähän väärin.." Emilia sanoi itkien.

"MITÄ VITTUA SÄ OIKEIN SANOIT SILLE?" mä karjuin.

Anthon ja Hanna katsoivat toisiaan, mutta kumpikaan ei osallistunut keskusteluun.

"Sanoin että eiköhän me molemmat tiedetä mitä sen pitää tehdä.." se kertoi nyyhkyttäen.

"TAJUATKO SÄ ETTÄ SÄ OOT SYYPÄÄ MUN PIKKUVELJEN KUOLEMAAN?" mä huusin.

Mä en ollut koskaan ennen ollut niin vihanen.

En ikinä.

En kenellekään.

"Mä en tarkoittanut sitä niin.." se yritti puolustautua heikosti.

"Sä et tarkoittanut?  SÄ ET TARKOITTANUT?  MITÄ VITTUA SÄ SITTEN TARKOTIT? VOITKO VÄLILLÄ MIETTIÄ MITÄ TOSTA SUN SUURESTA SUUSTA PÄÄSTÄT!"

"Mä oon niin pahoillani", se sanoi heikosti ja niiskaisi.

Sen kasvoilla näkyi syyllisyys.

"Ulos, mä en halua nähdä sua enää ikinä."

"Mutta.. "se aloitti.

"ULOS!" mä toistin ja se säpsähti.

Se laahusti hitaasti ulos, Hannan seuratessa sen perässä.

Miten tässä oli päässyt käymään näin?

Miten?

Mä halusin hakata jotain.

Mä halusin lyödä jotain.

Mun pikkuveli oli poissa.

Se oli poissa.

"Mulla on paha olo", mä mutisin Anthonille.

"Mä tiedän", se vastasi mulle ja tuli mun viereen.

Samassa ulko-ovi kävi uudestaan ja kuului kauheaa kolinaa.

Äiti saapui horjuen olohuoneeseen.

Se haisi ihan alkoholilta, sillä oli pahemmat silmäpussit kuin Emilialla, sen tukka oli sekaisin ja sen vaatteet oli likaiset.

"Ootko sä kännissä?" mä kysyin nenääni nyrpistäen.

"Kuules hei muksu", se sammalsi kännissä. "En mä susta muutenkaan koskaan tykännyt niin ole hiljaa"

Mä vilkaisin Anthonia. Se nojasi pienesti mua päin.

"Missä sä oot ollut?" mä kysyin ja se naurahti.

"Kuuluuko mun menemiset sulle?" se kysyi ärtyneesti.

"Äiti sä.. " mä aloitin.

"Kuule mä en oo äiti enää", se sammalsi ja lähti hoipertelemaan kohti yläkertaa.

"Mäkin oon sun lapsi!" huusin sen perään ja sain vastaukseksi örvellystä.

Anthon halasi mua.

Mä en vastannut sen halaukseen, mutta silti se halasi mua ikuisuudelta tuntuvan ajan.

"Muista että mä oon sun tukena, tapahtui mitä tahansa", se sanoi.

~~~
"Jonathan?" mä huhuilin.

"Mitä nyt?" se vastasi tylysti.

Mä koputin sen oveen, mutta se ei vastannut.

Mä kävelin sisään sen huoneeseen ja rymistelin itseni lukuisten limsatölkkien ohi.

"Mikä sulla on?" mä kysyin, kun se vain makasi ja tuijotti kattoa.

"Se muutti", se totesi yksinkertaisesti.

"Kuka?" mä kysyin ja istuuduin sen sängylle.

"No se tyttö kenestä tykkäsin", se mutisi.

"Muista että mä oon aina sun tukena, tapahtui mitä tahansa", mä vakuutin sille.

Se nyökkäsi hitaasti.

"Mun pitäisi kertoa sulle jotain.." se aloitti.

Mä olin valmiina kuuntelemaan sitä, mutta sitten se ei jatkanutkaan.

"Niin mitä?" mä kysyin, kun hiljaisuus vain jatkui.

"Mä kerron sulle ehkä joskus... Kun on parempi ajoitus."

~~~
"Ei helvetti", mä henkäisin ääneen.

Se oli yrittänyt kertoa mulle jotain, silloin kun sen ihastus lähti.

Miten mä en muistanut aiemmin?

Mitä jos se oli jotain tärkeää, vaikka syy miksi se teki näin?

"Anthon, tuo mulle se kirjekuori"

Se kävi hakemassa sen ja ojensi sen mulle.

Mä pystyisin lukemaan tän.

Kaikki oli hyvin.

Mun olisi pakko lukea tämä Jonathanin takia.