Myrkytetyt karamellit

Totuus Jonathanista

           Takaisin Joelin näkökulmaan

SIM-kortti lukittu

Ok

Avaa

Klikkasin avaa.

Syötä PIN-koodi

Kokelin näppäillä neljä nollaa ja onnekseni se avautui.

Jos kusipää ei ollut Pyry, kuka helvetti se oli?

Miksi Sofia olisi väittänyt Pyrylle Jonathanin olevan homo?

Avasin Jonathanin ja kusipään keskustelun, välittämättä niistä kaikista ilmoituksista jotka bongahti näytölle SIM-kortin avaamisen myötä.

30. Lokakuuta

Minä: Kuka vittu sä olet?? 

Odotellessani vastausta en voinut olla huomaamatta viestiä, joka bongahti yläkulmaan.

Se oli lähetetty päivää ennen Jonathanin kuolemaa, mutta Jonathanilla oli ilmeisesti ollut puhelin pois päältä silloin.

Mä en voinut vastustaa kiusausta vaan avasin sen.

Tuntematon numero: Hei tota mä aattelin pyytää anteeksi sitä kaikkee mitä mä oon tehny sulle... Voitaisko me puhuu tästä? En tiiä kyllä miten mä muotoilisin tän.. Mut mä vähän niinkun tykkään susta, siis sillä tavalla.... T. Pyry

Järkytys iski päin mun kasvoja. Ensinnäkin, Pyry oli halunnut pyytää anteeksi ennen Jonathanin kuolemaa, toiseksi Pyryllä ei luultavasti ollut kahta puhelinta, joten Pyry ei todellakaan voinut laittaa niitä viestejä ja kolmanneksi, OLIKO PYRY HOMO?

Asiat tuntuivat menevän monimutkaiseen solmuun. Mä en enää tiennyt kenen vika mun veljen kuolema oli? 

Ketä mä syyttäisin?

Kusipää: Hmm..  Sen sä varmaan haluatkin tietää (;
Kusipää: Otaksun että oot Joel, koska viimeksi kun mä varmistin niin Jonathan oli kuolleena haudassaan.
Minä: Wtf!  MIKÄ SUN ONGELMAS ON?
Kusipää: No mun suunnitelmat epäonnistuivat joka tapauksessa
Kusipää: Etkä muutenkaan tuu näkemään mua enää ikinä, kun lähdin jo ulkomaille
Kusipää: Oot myöhässä etkä kerkee enää kostaa
Kusipää: Joten ehkä mä voin kertoo sulle,  mä oon Sofia. Mä tarkkailin Jonathania vähän kauempaa, mutta se oli kokoajan piirin sisällä, joten en pystynyt menee juttelee sille. Sillä oli aina joku sen seurana, mut mä kiinnostuin siitä. Se vietti ihan liikaa aikaa Pyryn kanssa, mä olin ihan varma et ne molemmat on homoja. Mä en voinut sallia sitä, että Pyry veis Jonathanin mun naaman eestä. Siispä mä kerroin Pyrylle, että Jonathan on homo. Se usko sen ja pelkäsi oman maineensa takia kuollakseen. Siksi se alkoi kiusata Jonathania. Mä taas sain oivan tilaisuuden livahtaa Jonathanin elämään 'pelastajana' ja saada se tykkäämään musta, mutta se alkoikin muuttua hiljaisemmaksi ja mä tarvin sen huomion. Mä siis selitin sille mun ongelmista ja muutin mun käytöstä, että se huolestuis musta. Se ei näyttänyt vieläkään huomiovan mua tarpeeksi, joten mä päätin 'muuttaa' osoittaakseni mitä se on menettänyt. Mä kerroin kaikille että muutan, mutta oikeasti mä vaan vaihdoin tyyliä, käytin eri nimeä, suostuttelin mun vanhemmat muuttamaan eri taloon ja lopetin koulun.  Enkä mä puhunut kellekkään ja pidin huolta siitä ettei ihmiset nähneet mun kasvoja. Jos näki niin vain vilakukselta, eikä me silloinkaan tunnistaisi mun meikkivuoren takia.  Eikä kukaan osannut epäillä mitään, ne luuli vaan että oon ujo. Ujo sinitukkainen tyttö. Mä tarkkailin Jonathania, niin pääsin laittamaan sille viestejä niin, että se luuli niiden olevan Pyryltä. Mun oli tarkotus saada se vihaamaan Pyryä lopullisesti ja sitten 'palata' Australiasta. Sitten me oltaisiin oltu täydellinen pari, mutta Jonathan meni ja teki itsemurhan ja pilas mun suunnitelmat
Minä: HELVETIN ÄMMÄ SÄ ET SAANU JONATHANIA VIHAAMAAN PYRYÄ VAAN ITSEÄÄN
Kusipää: No sen oma vika

MÄ HALUSIN NIIN VITTU HAKATA SEN!

Ovikello soi ja mä menin avaamaan.

Äiti oli oven takana, astui sisään ja sammui lattialle.

Mä vaan vilkaisin sitä ja suljin oven mun perässä.

Kävelin takaisin olohuoneeseen, jonka sohvalla Anthon istui.

"Kun sä kerran tiedät kaiken, niin missä Sofia asuu?" mä kysyin Anthonilta.

Se väläytti mulle surullisen hymyn.

"En mä tiedä", se sanoi pahoittelevasti.

Mä katsoin Anthoniin.

"Me ei olla suudeltu pitkään aikaan", mä huomautin äkkiä.

Sen punakeltaisissa silmissä, oli se huvittunut pilke.

"Hmm pitäiskö meidän tehäkin asialle jotain?" se kysyi ja mä istuin alas sen viereen.

Se kääntyi niin, että oli kasvokkain mun kanssa.

"Ehkä", mä mutisin.

Se kuroi välimatkan umpeen ja sen huulet painuivat mun huulille.

Mä olin jo kerennyt unohtaa miten hyvältä se tuntui tai miten mun sydän alkoi hakkaamaan.

Se suudelma oli lempeä, hellä ja pehmeä.

Vähän kuin vaahtokarkki.

Mä peräännyin vähän, kun muistin mun äidin.

"Pitäskö meidän kantaa äiti sen sänkyy nukkumaan ja tarkistaa että sillä on kaikki hyvin?" mä kysyin ja Anthon nyökkäsi mulle.

Me käveltiin eteiseen ja yhtäkkiä mä huomasin jotain.

"Anthon, se ei hengitä", mä sopersin, ihan järjetön pala mun kurkussa.

Anthon kokeili kaulasta sen pulssia, se piti siinä sormiaan hetken aikaan.

Sitten se katsoi mua suoraan silmiin ja näin niissä surun.

Se pudisti päätään.

Ei jumalauta.

Helvetti.

Saatana.

HELVETTI!