Myrkytetyt karamellit

Syyllinen?

Siitä on kaksi päivää ja kolme tuntia. Tasan.

Kaksi päivää ja kolme tuntia siitä, kun löysin mun pikkuveljen kuolleena.

Jonathanin.

Mun pikkuveljen, jota mä varjelin.

Jota mä halusin suojella niin paljon ku mä osasin.

Se oli aina ollut mulle tosi tärkeä ja mä olin valmis jopa kuolemaan sen puolesta.

Nyt se oli poissa.

Sen ruumis tultiin hakemaan.

Nyt siitä on kulunut kaksi päivää, kolme tuntia ja kaksi minuuttia.

Multa kysyttiin jotakin, mutta mä en kyennyt vastaamaan. Multa kysyttiin äidin nimeä, mun nimeä, tiesinkö mä syytä tähän ja että kuka hänet löysi.

Kaikkea muuta tuollaista.

Mä en vastannut yhteenkään kysymykseen.

Ei Jonathan voinut olla kuollut.

Anthon vastasi kaikkiin kysymyksiin, mihin se osasi.

Se näytti ainakin riittävän toistaiseksi.

Ne ymmärsi jättää mut rauhaan.

Äitiä ei ollut näkynyt. Mä en tiennyt syytä.

Sille oli kuitenkin soitettu, mutta se ei ollut tullut töistä kotiin.

En tiennyt missä se oli.

Se oli kuitenkin pienin mun murheista.

Mä makasin mun sängyllä, Anthon mun vieressä.

Se oli tehnyt mulle ruokaa viimeiset kaksi päivää ja pakottanut mut syömään.

Se oli pakottanut mut menemään suihkuun ja harjaamaan hampaat.

Mä en olisi halunnut. Olisin halunnut vain jäädä peiton alle koko loppuelämäksi, mutta se ei antanut.

Se välitti. Tavallaan se ärsytti ja tavallaan se tuntui hyvältä.

"Joel?" se sanoi hiukan kysyvästi.

Mä mutisin vastauksen.

Sen hiukset olivat edelleen kirkkaansiniset, mä kosketin niitä varovasti.

Ne olivat pehmeät.

"Silloinkun mä löysin Jonathanin niin mä löysin jotain muutakin.. " se sanoi mulle epävarmasti.

Mä jähmetyin.

"Tän, mä otin sen talteen ettei poliisit veis sitä", se selitti ja antoi mulle kirjekuoren.

"Mä en lukenut sitä", se lisäsi vielä.

En mä niin aattellutkaan, koska kuori oli avaamaton.

Se näytti ihan tavalliselta kirjeeltä.

Valkoinen paksu kirjekuori, eikä siihen ollut kirjoitettu mitään, mikä viittaisi sen sisältöön.

Mä kyllä tiesin mikä se oli.

Itsemurha viesti.

Mä en olisi halunnut tietää.

Mä en suostunut uskomaan, että Jonathan oli kuollut.

Mun oma pikkuveli ei voinut olla kuollut.

Mä tungin kirjeen mun lipastonlaatikkoon ja päätin etten koskaan avaisi sitä enää uudestaan.