Tuliprinsessa

XI - Kontrolloimaton

"Noh noh," lempeä naisääni sanoi astuessaan ovesta sisään. Brianne nousi ylös ja vastasi naisen lämpimään, rauhoittavaan halaukseen. Kumpikaan ei sanonut mitään, eikä tarvinnutkaan. Vasta kun prinsessa irrotti otteensa iäkäs nainen puhui jälleen.

"Ei tarvitse selittää," hän sanoi nähdessään lapsenlapsensa puntaroivan seuraavia sanojaan.

"Kuinka isoisä voi?" Brianne kysyi lopulta. Adelinwanin aikaisempi kuningas ei ollut ollut kovin hyvässä kunnossa viimeaikoina, saatuaan vaarallisen kuumeen viimeisimmältä metsästysreissultaan.

"Hän voi jo paljon paremmin, eikä malttaisi pysyä sängyssään," kuningataräiti Faye vastasi hymyillen.

"Walter odottaa jo innolla häi-", Faye sanoi huolimattomana, eikä tilanteen tajuttuaan sanonut lausettaan loppuun. "Brianne tarkoittaa vahvaa. Teetpä minkä tahansa ratkaisun, se on varmasti oikea."

"Mitä tarkoitat?" prinsessa kysyi ymmällään. Eihän hänellä ollut montaakaan vaihtoehtoa? Hänen isoäitinsä ei kuitenkaan sanonut enää mitään, vaan kääntyi arvoituksellisesti poistuakseen. Joskus Briannesta tuntui, ettei Faye ollut täysin ihminen. Hänessä oli jotakin maagista, jotakin selittämätöntä, mikä veti ihmisiä puoleensa. Prinsessan isässä ei kuitenkaan ollut näitä salaperäisiä piirteitä, jotka olisivat kiehtoneet häntä tonkimaan syvemmälle pinnan alle. Ehkäpä isoäiti osaisi kertoa hänelle jotakin Theodorasta?

"Odota," Brianne sanoi empien. "Minulla on kysyttävää."

"Niin, Liekkini?" tuota hellittelynimeä Faye käytti hänestä toisinaan.

"Isä ei ole ainoa lapsi, eihän? Onko prinsessa Theodora oikeasti kuollut?"

♔

Faye oli jäätynyt kokonaan hetkeksi. Hän oli selvästi miettinyt, mitä sanoisi, mutta kertonut sitten Briannelle totuuden. Se oli todistanut hänen epäilyksensä oikeiksi: prinsessa todella oli elossa. Hetken mielijohteesta hän oli alkanut valmistautua matkalle kohti Theodoran asuinpaikkaa - Ravaryniä. Brianne valmisteli nahkaisen laukkunsa, minne hän näpistäisi ruokaa keittiöstä myöhemmin samana päivänä. Prinsessa otti esille ratsastusvaatteensa, mustan viitan ja muutamia vaihtovaatteita, jotka hän laittoi laukkuun ensimmäisenä. Hän nappasi korulippaastaan muutamat helyt, jotka hän voisi myydä saadakseen rahaa enemmän, kuin tarpeeksi. Peiliin katsoessaan Brianne totesi, että hänet tunnistettaisiin heti ilman minäänlaista valeasua tai peitenimeä. Hänen mieleensä juolahti hiusten värjääminen, minkä hän voisi toteuttaa linnasta päästyään. Lähtö tapahtuisi illan hämärtyessä ja siihen asti hänen oli esitettävä, ettei mikään ollut muuttunut.

Prinsessa korjasi räjähtäneen olemuksensa ja pujahti ulos huoneestaan. Tristianin outo käytös kummitteli hänen mielessään, teki hän mitä hyvänsä. Täytyihän miehellä olla jokin hyvä syy? Brianne ei myöskään tiennyt mitä ajatella prinssi Lorcanista, joka käyttäytyi edelleen kuin ylimielinen paskiainen. Miten kaikesta olikin tullut niin monimutkaista?

Prinsessan ovelta kuului koputus, jonka hän tiesi heti kuuluvan parhaalle ystävälleen.

"Tule sisään," Brianne sanoi ja Lucille astui tilaan koria täynnä puhtaita vaatteita kantaen.

"On edelleen väärin, että raadat minun vuokseni," hän sanoi, mutta vaaleahiuksinen nainen vain kohautti olkapäitään hymyillen.

"Tämä on minun työtäni. Olet tehnyt hyväkseni jo niin paljon," Lucy vastasi laskien korin kevyesti maahan.

"Voisitko tehdä vielä yhden asian puolestani? Lähden Ravaryniin tänä iltana, enkä pääse muuria pidemmälle ilman vartijan apua, joten ajattelin, että sinä voisit muuttaa muotoa-"

"Tuo on kamala, hirveä, äärettömän typerä idea," Lucille aloitti, "mutta tehdään se ja katsotaan mitä tapahtuu."

"Tiesin, että suostuisit," Brianne nyökkäsi hymyillen.

Lucille vastasi hänen hymyynsä ja jatkoi töitään. Prinsessa päätti poistua huoneestaan ylläpitämään esitystään, jotta kaikki sujuisi mahdollisimman saumattomasti. Hän tiesi, että linnassa asuvat hovinaiset kokoontuivat tähän aikaan naistenhuoneeseen nauttimaan teestä, musiikista ja "hyvästä seurasta". Brianne oli aina inhonnut näiden ihmisten turhanpäiväisiä juoruja, mutta tänään hän liittyisi mukaan. Hän tiesi sanan kiirivän näiden naisten kautta kuninkaalle nopeammin, kuin hän itse ehtisi normaaleissa olosuhteissa järjestämään ongelmia. Sen luulisi todistavan prinsessan isälle, että hänen tyttärensä oli muuttunut ja ottanut opikseen. Tai niinhän mies luulisi.

Brianne avasi naistenhuoneen tammiovet arvokkaasti ja liihotteli sitten sisään tervehtien hovinaisia kauniilla hymyllä.

"Teidän korkeutenne, mikä mieluisa yllätys," yksi hänen opettajattaristaan sirkutti sohvalta, missä hän istui selkä suorana kuin kivestä veistettynä. Prinsessa ei voinut antaa sarkasmin kuulua läpi äänestään, vaikka hänellä olisikin ollut muutama sana sanottavanaan näille naisille.

"Tietenkin. Täytyyhän minun saada keskustella ihan vain naisten kesken."

"Otatteko teetä, kultaseni?" vanhempi hovinainen Margarett kysyi.

"Mielelläni, kiitos," Brianne vastasi ärsyttävän pinnallisesti. Tälläisiin marttojen juorupiireihin osallistuminen ei kuulunut hänen suosikkeihinsa, ei sitten todellakaan.

♔

"Kuulin, että olit osallistunut naisten teehetkeen," kuningas sanoi tyttärelleen illallisella.

"Aivan. Mukavia ihmisiä," prinsessa vastasi mahdollisimman hienostuneesti, vaikka hänen teki mieli purskahtaa nauruun.

"Olet siis viimein päättänyt alkaa käyttäytymään, kuten Adelinwanin seuraavan kuningattaren sopii. Olen erittäin ylpeä sinusta," mies sanoi tyytyväisenä myhäillen ja Briannen sisällä pieni ilonkipinä hypähti innoissaan. Hänen esityksensä oli mennyt läpi.

"Ajattelin mennä ratsastamaan. Otan kapteeni Fenrown mukaani, hän on valmistelemassa Cobaltia minua varten," prinsessa sanoi ohimennen.

"Selvä. Luotan siihen, että kapteeni tuo sinut ehjin nahoin ajoissa takaisin," kuningas vastasi. Brianne istui aloillaan vielä hetken ja pyysi sitten lupaa nousta pöydästä, ettei kapteenin tarvitsisi turhaan odotella. Kuningas oli vain hymähtänyt tyttärensä vaatimattomuudelle ja päästänyt hänet vaihtamaan ratsastusvaatteita ylleen.

♔

Siirtyminen linnasta talleille oli sujunut odotettua helpommin, eikä kukaan ollut ihmetellyt heitä sen kummemmin. Ilmeisesti Tristianiin luotettiin hovissa vähän liikaa, vaan ei enää pitkään. Brianne ei jaksanut välittää, jos hän sattuisikin vahingossa pilaamaan kapteenin mainetta edes hitusen. Ehkä sitten mies tajuaisi, että hän osaisi tehdä omat päätöksensä eikä todellakaan itkisi isänsä jalkojen juuressa.

Prinsessa istui nyt hajareisin mustan Cobaltinsa selässä ja odotti kärsimättömänä Lucillen antavan hänelle merkin toisesta suurta porttia reunustavasta tornista. Hän oli mennyt sinne Tristianiksi muuttuneena ja avaisi pian ystävälleen tien kohti tuntematonta. Suuri rautaportti kirskahti hämärtyneessä illassa ja tornin ikkunasta näkyi talleille suunnattu lähes huomaamaton valomerkki. Brianne tiesi tilaisuutensa tulleen, nosti laukan ja ratsasti alkavaan yöhön.