Tuliprinsessa

XVI - Prinssi

Brianne tuijotti harmaata seinää, johon oli kaiverrettu viivoja merkiksi sellissä vietetyistä päivistä. Täälläkö hänkin kohtaisi loppunsa? Prinsessa huokaisi syvään - miten kaikki saattoi mennä sillä tavalla pieleen?

Hän oli istunut oljilla nyt kolme päivää ja elänyt säännöllisillä, pienillä ruoka-annoksilla. Muille vangeille Brie ei ollut sanonut mitään häiriköinnistä huolimatta. Prinsessa ei ollut varma kuka oli tunnistanut hänet ja kuka ei, mutta uskoi silti identiteettinsä pysyneen piilossa rähjäisen olemuksen ja hiusvärin myötä.

"Hei."

Brianne hätkähti jälleen todellisuuteen ja kääntyi katsomaan puhujaa. Tummanruskeat, lähes mustat puolipitkät hiukset, jotka roikkuivat valtoimenaan kasvoja kehystäen. Sinivihreät, kirkkaat silmät, myötätuntoinen hymy... - prinssi Darius.

"Miten voit?" hän kysyi varmalla, muttei yhtään ylimielisellä äänellä. Prinsessa ei vastannut ja käänsi katseensa takaisin seinään, jossa olevia pieniä reikiä hän alkoi laskemaan.

"Yritän saada aikaiseksi tavallisen keskustelun", Darius huokaisi.

"Ja minä yritän välttää sitä", Brianne vastasi terävästi.

"Kuinka kovasti asteikolla nollasta kymmeneen haluat tappaa minut tällä hetkellä?" prinssi kysyi yllättäen huvittunut, mutta ystävällinen virne kasvoillaan.

"Liikun jossain kolmenkymmenen paikkeilla", prinsessa sanoi salaisesti hymähtäen. Hän irrotti katseensa seinästä ja kääntyi takaisin katsomaan tummahiuksista miestä.

"Tule mukaani", Darius kehotti työntäen sellin avaimen lukkoon. Brianne nousi seisomaan ja vilkaisi ovesta astuessaan ensin ympärilleen - ei ketään muita.

"Ei vartijoita?" prinsessa kysyi hämillään, kun he lähtivät kävelemään ulos tyrmästä muiden vankien huutojen saattelemina.

"Eivät ole tarpeen. En usko sinun olevan niin tyhmä, että yrittäisit pakoon", Darius hymähti johdattaen hänet linnan toiseen kerrokseen. He astuivat sisään suureen makuusaliin, jossa seisoi Tristian - petturi.

"Kusipää! Miten sinä saatoit?" Brianne huusi vasten miehen kasvoja. Darius otti hänestä kiinni, ettei prinsessa hyökkäisi suoraan päin kapteenia.

"Kutsuit minua petturiksi. Ehkä olenkin. Tiedän vain, että se mitä tein oli, mitä minun täytyi tehdä. Antaisit minun selittää", Tristian aloitti rykäisten.

"Hyvä on, petturi. Kuuntelen", prinsessa sylki sanat suustaan ja laittoi kätensä puuskaan.

"Antaa tulla sitten", Brianne hoputti Tristianin miettiessä seuraavia sanojaan.

♔

"Siis väität, että..."

"Niin. Dalenwan ei ole koskaan saanut apua muilta valtioilta, joten meillä on ollut paljon vaikeuksia saada ruokaa ja suojaa kansalle. Kaikki pitäisi tehdä itse, mutta maamme ei ole kovin viljavaa", hän selitti. Darius nyökkäsi vieressä surumielisenä.

"Ajattelin viedä sinut myöhemmin kaupunkiin katsomaan ympärillesi. Me emme edes täällä hovissa elä läheskään niin ylellisesti, kuin sinä Adelinwanissa", Tristian myönsi.

"Et ollut koskaan minun, mutta sinun menettämisesi särki sydämeni. Luotatko minuun yhä?"

"En", Brianne vastasi.

"Fiksu päätös. Olen pahoillani."

Prinsessa nyökkäsi. "Eikö isänne vihaakaan minua?"

"Ei. Hän vain halusi selvittää millainen tyyppi on kyseessä", Tristian kertoi.

"Läpäisit testin", Darius lisäsi silmäänsä vinkaten.

♔

Tristianin oli pitänyt suunnata takaisin joukkojensa luo ja Adelinwaniin vielä samana päivänä, joten Brie ja Darius olivat jääneet kahden.

"Flirttailitko kanssani silloin aikaisemmin?" prinsessa kysyi virnistäen. Hän oli vaihtanut puhtaat vaatteet ja käynyt kylvyssä, minkä jälkeen Darius oli vienyt hänet linnan pihalle.

"Ehkä", prinssi vastasi salaperäisesti johdattaen Briannen ulos porteista kohti kaupunkia.

"Entäpä haluaisitko avata sitä Dalenwanin pyyntöä vähäsen?"

Darius mietti hetken yhdistäen sitten oikeaan asiaan.

"Ainiin se hölmö juttu. Tiesin, että isäsi vastaus olisi jyrkkä ei, mutta kansani pelastus olisi liitto vahvan maan kanssa," prinssi selosti.

"Isä ainakin sanoo niin", hän lisäsi prinsessaa vilkaisten.

"Häät prinssi Lorcanin kanssa järjestetään muutaman viikon kuluttua. En tiedä ollenkaan mitä teen asian suhteen", Brianne myösi päätään pyöritellen.

"Uskon. Pidätkö hänestä?" Darius kysyi ymmärtäväisenä Lorcaniin viitaten.

"En. Tai no, ehkä. Kaikki on niin epäselvää", prinsessa huokaisi heidän kävellessä pitkin hiekkatietä.

"On helppoa sanoa, ettei pidä jostakusta, kun häntä ei ole nähnyt pitkään aikaan. Haaste on katsoa häntä silmiin, hymyillä, kuulla hänen äänensä ja sanoa, ettei halua tätä enää", prinssi myhäili.

"Fiksuja sanoja", Brianne sanoi yllättyneenä.

"Onko sinulla joku?" prinsessa kysyi jatkaen puhumista.

"Sanotaanko vain, että jonain päivänä, unelmissani, löydän sen oikean henkilön", Darius vastasi harppoen tietä pitkin.

He saapuivat kaupunkiin, joka näytti siltä, että paksu, märkä rätti olisi laskettu sen päälle. Kaduilla kulki muutamia ihmisiä, jotka vaikuttivat täysin tunteettomilta ja olojen lamaannuttamilta. He ohittivat kauppatorin laidalla kerjäävän naisen, jonka silmistä heijastuivat kurjien olojen kärsimykset.

"Näetkö nyt?"

Brianne nyökkäsi ja nielaisi: hän ei ollut ikinä kuvitellutkaan, että muiden valtioiden hylkäämällä Dalenwanilla saattoi mennä näin huonosti.

He jatkoivat matkaansa torin halki aina orpokodille asti. Darius avasi hänelle oven ja pian hennot, viattomat lapset kurkistelivat nurkkien takaa.

"Se on prinssi!" vaaleatukkainen pikkupoika huudahti riemuissaan ja juoksi halaamaan miestä.

"Teidän korkeutenne", orpokodin johtaja hymyili toppuutellessaan Dariuksen vierailusta riemastuneita lapsia.

"Tuohon ei ole tarvetta, Margarate", prinssi sanoi hymyillen ja kaivaen pienestä säkistään leipiä.

"Paljon kiitoksia, Darius. Kuka sinulla on mukanasi?" ikääntyneeltä näyttävä Margarate kysyi suunnaten katseensa Brianneen.

"Adelinwanin kruununprinsessa Brianne", hän vastasi. Sekä lasten, että johtajattaren naamat venähtivät ensin pelosta, sitten inhosta.

"Hän on vieraanani ja toi teille myös ruokatarvikkeita", Darius kertoi viittoen Brien vyötäisillä roikkuvaan pussiin. Prinsessa tarttui siihen ja tarjosi sen sisällöt lapsille.

"Minulle ei koskaan kerrottu, että Dalenwanissa on tällainen tilanne. Olen pahoillani", Brianne sanoi surumielisenä.

"Ei haittaa, kultaseni. Kaksosvaltioilla tuntuu olevan paljon opittavaa toisistaan", Margarate totesi hymyillen.

"Mutta tulkaa toki peremmälle. Lapsilla on ollut ikävä ja kenties voimme korjata muutamia ennakkoluuloja."