Bad liar 2//IN FINNISH

4. Luku

"Kuka siellä on?" Isä huutaa heti. Hän ilmeisesti kuuli kuinka avasin oven ja haluaa nyt tietää, että kuka täällä on. En minä voi kertoa heille, että täällä on Jayden. Olen kertonut heille, että meillä ei ole mitään, enkä enää koskaan halua nähdä häntä.

En kumminkaan tiedä, että mitä tehdä. Jos suljen vaan oven, niin Jayden todennäköisesti koputtaa uudelleen. En tiedä, että lähtisikö hän vai ei. En halua ottaa sitä riskiä, että vanhempani näkevät hänet. En myöskään halua jutella hänelle. En halua edes nähdä häntä. Tässä hän kumminkin on.

"Dan!" Huudan, koska se on ensimmäinen nimi, joka tulee mieleeni. "Menemme juttelemaan ulos!"

Työnnän Jaydenia pois meidän ovelta ja menen itsekin ulos. Laitan oven kiinni ja hieron hiukan kasvojani. Jayden kävelee meidän terassin toiseen päähän ja minä viiveellä kävelen hänen perässään. Puren hammasta, koska en tiedä mitä tehdä tai sanoa. En oikeasti haluaisi nähdä Jaydenia. Tunnen kuinka silmäni alkavat hiukan kostua, mutta en todellakaan ole rupeamassa itkemään.

"Mitä sinä teet täällä?" Kysyn hyvin tiukasti ja viimeinkin katson Jaydenia silmiin. Jayden ei ensin sano mitään, vaan katsoo minua. Hänen katseensa kiertää minussa ympäriinsä ja minä suljen silmäni. Minulla ei ole mitään hätää. Tämä on kyllä kohta ohi.

"Minä haluan puhua kanssasi, Ava. Haluan sinun tietävän, että jätin Lisan heti kun pääsimme vain lentokentältä. Meillä ei todellakaan ole mitään-", Jayden aloittaa, mutta minä en anna hänen puhua loppuun.

"Minua ei kiinnosta, Jayden. Etkö sinä kuunnellut minua yhtään siellä lentokentällä? Minä en halua nähdä sinua. Sinun pitää ymmärtää, että tämä kaikki on ohi. Sinä mokasit, Jayden. Mokasit todella monta kertaa, enkä minä jaksa tälläistä. Sinun pitää nyt vaan pysyä kaukana minusta."

Tuon kaiken sanominen sattuu aivan hirveästi. Enhän minä voi kieltää sitä asiaa, että minulla on erittäin vahvoja tunteita tätä jätkää kohtaan. En halua kumminkaan enää satuttaa itseäni. En voi tehdä sitä. Joskus pitää tehdä vaan hyvin vaikeita valintoja ja tämä on kyllä yksi niistä. Tämä on ihan varmasti elämäni vaikein asia. Minä nimittäin niin kovasti haluaisin vaan hypätä Jaydenin syliin ja suudella häntä. En minä kumminkaan ole mikään idiootti.

Käännyn nopeasti ympäri ja menen pikaisesti takaisin sisälle. Nojaudun ulko-ovea vasten ja odotan, että mahtaako Jayden vielä koputtaa. Hän ei tee niin, joten juoksen yläkertaan. Käyn makaamaan sängylleni ja purskahdan itkuun. Itken kumminkin tyynyäni vasten, jotta itkuni ei kuuluisi alas. Äitillä nimittäin näyttää olevan joku, enkä halua enää rasittaa vanhempiani yhtään. Ja loppupäivän saankin olla rauhassa.

****

"Ole nyt hiljaa!" Huudahdan, vaikka kyllä tämä minuakin naurattaa. Katson kädessäni olevaa omenaa ja päätän heittää sen. Se osuu täysin suoraan Dania päähän ja hän katsoo minua hämmentyneenä. Jos olisimme vielä yhdessä, niin hän varmasti tulisi kutittamaan minua tai vastaavaa. Nyt hän kumminkin nostaa vain keskisormensa pystyyn.

"Älä nyt viitsi, Ava. Olihan tuo aika hauskaa." Dan sanoo ja hieroo päätän. Minä pyörittelen hiukan päätäni ja mietin äskeistä kertomaani. Kerroin Danille viikonlopusta tai oikeastaan Kylesta. Ensin epäröin, koska ei meidän erosta ikuisuutta ole. Dan kumminkin purskahti vaan nauruun, kun kerroin koko tarinan. Minun mielestä meidän ei koskaan olisi välttämättä pitänyt seurustella. Me olemme paljon parempi kaksikko kavereina. En kumminkaan tiedä, että mitä olisi tapahtunut tai mitä ei, jos tätä kaikkea ei olisi tapahtunut. Tuntuu, että tämän kaiken myötä olen kasvanut ihmisenä.

"Se oli ihan hirveää, Dan. Ihan oikeasti. Minua pelotti koko ajan, että jään kiinni", sanon huokaisten ja mietin edelleen sitä tilannetta.

"No entä se, Emily? Näitkö hänet tänään koulussa?" Dan kysyy ja nostaa lattialle pudonneen omenan. Hän heittää sen minulle ja minä nappaan sen käteeni.