Bad liar 2//IN FINNISH

30. Luku

Tuijottelen puhelimessani pyörivää TikTokkia, jota en ole kyllä vaihtanut hetkeen. Katson kännykkäni ruutua, mutta mieleni päällä on niin paljon kaikkea että en pysty keskittymään. Onneksi minulla on kuulokkeet päässäni, niin kukaan ei olohuoneeseen tullessa häiritse minua tai kukaan ei aloita mitään uutta keskustelua Jaydenista. En jaksa sitä nyt.

Minua sattuu edes ajatella häntä. En halua siis puhua siitä muiden kanssa. Emily ja Kyle ovatkin ainoat ihmiset ketkä eivät ole tuoneet sitä nimeä esille torstain jälkeen. He eivät ole edes yrittäneet - ei sen jälkeen kun sanoin, että en halua puhua hänestä.

Hän lähti eilen illalla kavereidensa kanssa, mutta en tiedä minne. En voinut mennä lentokentälle. Näin hänet viimeksi toissa päivänä jolloin lähdin nopeasti sieltä pois. Yritin tai yritän edelleen ymmärtää häntä, mutta en oikein pysty. En minä osaa.

En ainakaan vielä.

Ovikellon soitto saa minut ottamaan kuulokkeet pois korviltani. Isä kävelee olohuoneen ohi avatakseen ulko-oven. Kuulen Kylen ja Emilyn äänet, joka saa minut ottamaan paremman asennon sohvalla. Isä oli kuulema eilen kutsunut heidät syömään, mutta ei sanonut minulle mitään. Minä olisin ihan hyvin voinut kysyä heiltä, mutta sen sijaan isä päätti mennä ihan itse kysymään heiltä. Ehkä hän luuli, että vastustaisin ideaa tai jotain. Heidän seuraa kyllä kieltämättä kelpaa, mutta olisin voinut olla heidän kanssaan vain kolmestaan.

Dylan juoksee olohuoneeseen juuri kun Kyle ja Emilykin tulee. Isä vain vilkaisee minua ja menee sitten äidin seuraksi keittiöön.

"Oletko sinä se juippi, kuka saattoi siskoni raskaaksi?" Pikkuveljeni kysyy, joka saa minut melkein haukomaan henkeäni.

"Mitä sinä juuri sanoit?" Kysyn ja käännän katseen pikkuveljestäni ystäviini. Emily näyttää pidättelevän nauruaan, kun Kyle näyttää samaan aikaan hämmentyneeltä ja huvittuneelta.

En tiedä mistä Dylan on edes oppinut mitään tuollaista. Enkä todellakaan uskonut, että hän kysyisi mitään tuollaista suoraan. Hän on yleensä hiukan ujo. En muista, että hän olisi koskaan puhunut Danillekaan mitään. Tämä on kyllä uutta.

"Kyllä minä taidan olla", Kyle vastaa lopulta, jolloin Dylan nyökkää hänelle silmät sirillään. Hän ei jää enää seisoskelemaan olohuoneeseen, vaan juoksee vauhdilla keittiöön. Minä sanon Emilylle ja Kylelle, että he voivat ihan vapaasti istua sohvalle, koska ruoka ei ole vielä ihan hetkeen.

"Onpas sinulla suorapuheinen veli", Emily sanoo kun isthataa viereeni. Minä pudistelen päätäni hymyillen, kun mietin edelleen mitä veljeni oikein päästi suustaan.

Lasken käden mahani päälle ja silittelen sitä hiukan. Olen nyt nämä viime päivät lukenut yhä enemmän raskaudesta ja silmiini sattui pistämään sellainen asia, että tulevat viikot ovat sikiöiden kasvamisen ja kehityksen aikaa. Silloin äidin pitäisi pitää itsestään huolta. Minä stressaan koko ajan, koska kaikki minun elämässäni olevat asiat stressaavat minua. En tiedä oikeasti miten voin rentoutua. En voi olla huolehtimatta.

"Oletteko te pitäneet Jaydeniin yhteyttä?" Päästän suustani kysymyksen, vaikka en oikeastaan haluaisi puhua hänestä yhtään.

"Ei. Hän jätti puhelimensa kotiin", Emily sanoo ja se saa minut kääntämään katseeni häneen. Jättikö hän oikeasti puhelimensa tänne? Kai sentään jollain hänen kaverillaan on puhelin jos jotain sattuu? Miten hän pystyy edes elämään ilman puhelinta kokonaisen kuukauden?

"Vai niin hän teki."

Katson meidän mustana olevaa televisiota. Sitä katsoessani mieleeni tulee yhtäkkiä lääkärikäynti josta minun on pitänyt kertoa Kylelle jo pari päivää. Sovin ajan nimittäin muistaakseni keskiviikkona ja minulla on se jo torstaina. En tiedä haluaako Kyle tulla mukaan, mutta kyllä minun pitää sitä ainakin kysyä. Hän on varmasti näiden lasten isä, joten haluan antaa hänelle mahdollisuuden olla mukana kaikessa. Se kuuluu hänen oikeuksiinsa.