Bad liar 2//IN FINNISH

35. Luku

On outo tunnelma. Edes veljeni eivät sano mitään. He ovat täysin hiljaa ja syövät murojaan. Vastapäätä istuva isä puolestaan juo kahviaan ja selaa puhelintaan. Aamupalalla on aina niin mukavaa olla, mutta nyt niin ei ole. Kaikki on täysin hiljaa. Kuulen vain mukuuhuoneesta kuinka äiti laulaa tuutulaulua.

Vaikka isä on tullut takaisin kotiin, niin kaikki ei todellakaan ole normaalisti. Me mentiin yksi yö veljieni kanssa Danin luokse yöksi, että äiti ja isä saivat jutella rauhassa. Tuloksena oli ainakin se, että isä ei huuda tai äiti ei itke.

Tiedän, että isä hakisi äidille vaikka kuun taivaalta. Hän rakastaa häntä niin paljon. Ei tämä kuitenkaan helppoa ole. Hän haluaa pitää perheen kasassa ja hän yrittää. Isä tarvitsee vain aikaa ja me kaikki ymmäretään se. Minusta on oikeasti ihme, että isä on kotona. Iso syy siihen taitaa olla se, että heillä on pieni vauva, jonka ristiäiset ovat muuten seuraavana viikonloppuna.

"Ava", isä sanoo ja siirrän katseeni häneen takaisin.

"Niin?"

"Onko sinulla viikonlopulle mitään suunnitelmia?" Isä kysyy ja laskee puhelimensa pöydälle. Minä pudistelen päätäni, koska ei minulla oikeasti ole yhtään mitään. En viime viikkoina ole tehnyt oikein mitään. Olen vain ollut Danin, Kylen tai Emilyn kanssa. Ei mitään ihmeellistä.

"Ei. Miksi kysyt?"

"Minulla olisi sinulle - tai teille ajatus."

"Teille?"

"Sinulle ja Kylelle", isä sanoo ja saa minun silmäni laajenemaan hämmennyksestä. En välttämättä halua tietää tätä. "Minä ajattelin, että me lähdettäisiin äitisi kanssa käymään jossain. Kyle voisi tulla tänne viikonlopuksi ja hoitaisitte veljiäsi ja siskoasi."

"Oikeasti?" Kysyn ja isä vain nyökyttelee. Ajatus on aivan mahtava. Minusta on ihanaa, että isä lähtee äidin kanssa jonnekin. He saavat jutella ihan rauhassa. Tietysti ajatus, että olisin täällä kolmen ipanan kanssa Kylen kanssa kauhistuttaa hiukan.

"Kyllä se sopii."

"Loistavaa. Menenkin yllättämään äitisi", isä sanoo ja nousee pöydästä. Voi tietysti olla ihan eri asia, että suostuuko äiti lähtemään. Vauva on vasta kuukauden ikäinen, eikä äiti mielellään ole hänestä pitkään erillään. Toisaalta uskon, että äiti haluaa korjata avioliittonsa.

Minäkin päätän nousta pöydästä ja menen vaihtamaan vaatteet päälleni. Mahani on näiden kolmen viikon aikan kasvanut hurjasti. Minusta ainakin tuntuu siltä. En jaksa enää käyttää todella suuria vaatteita tai vetää vatsaa sisään päin. Käytän sellaisia vaatteita joissa minä viihdyn.

Koulussa tapahtui viikon alussa todella raivostuttava asia. Joku oli todella hienoilla taidoillaan töhrinyt vauvan lokerooni. Minulle huudellaan, jota en olisi odottanut. Suurin osa on jo aikuisia ihmisiä, mutta kai heidänkin pitää jostain hupinsa saada. Yksi jätkä kävi eilen käsiksi mahaani ja kysyi, että jokos äpärää potkii. Oli todella lähellä, että olisin vetänyt sitä päin näköä, mutta Emily tuli väliin.

En tiedä kestänkö olla siellä.

Onneksi minulla on Emily siellä. En varmasti menisi kouluun jos joutuisin olemaan yksin, tai jos olisin siellä, niin todella monella olisi varmasti silmä mustana. En yhtään tykkää siitä, että minua tai lapsiani hakutaan. (Kaikki kyllä luulee, että olen saamassa vain yhden lapsen kuten se yleensä menee.) Se asia saa kyllä pysyä sellaisenaan. Helvetti jos joku saa tietää totuuden.

Koulun ja äidin ja isän tilanteen lisäksi minua ahdistaa ja jännittää ajatus siitä, että Jayden palaa kohta takaisin. Siis viikon päästä. En ole nähnyt häntä viiteen viikkoon. Tämä on tuntunut ikuisuudelta. Niin pitkä aika ilman hänen ääntään, hänen kosketustaan saati hänen hymyään.