Me ei voida tehdä näin.

Kummallinen hymy

Katsahdin ympärilleni. Varmistin, että mun ja Novan lähellä ei ollut ketään, että me oltiin kaksin. Nova katsahti mua kysyvästi ja mä hymyilin sille aavistuksen. Vihdoin Nova tajusi siirtyä lähemmäs minua, kun mä otin askeleen sitä lähemmäs. Se nappasi mut halaukseensa ja mä halasin takaisin. Ei me kauaa halattu. Jotenkin molempia tuntui ahdistavan, että joku näkisi meidät. Me irtauduttiin halista, mutta Nova vielä suukotti mun huuliani nopeasti. Ikäänkuin me oltaisiin leikitty tulella, siltä tuo ainakin tuntui. Koulussa mua ei ahdistanut tai pelottanut niin paljoa nähdä Novan kanssa. Sielä me voitiin olla melki huolettomasti kahdestaan. Mutta tämä oli ihan eri asia. Nova oli meillä, missä oli paljon ihmisiä, joka tarkoitti sitä, että me ei pystytty olla niin huolettomia. Niskan takana tuntui koko ajan pieni epävarmuus.

"Felix?" Novan kysyvä ääni herätti mut takaisin tosi elämään. Olin taas ihan uppoutuneena omiin ajatuksiini. En mä yhtään edes tajunnut asiaa, ennen kun Nova "herätti" mut.

"Täh? Ääh- anteeks mä olin ihan ajatuksissani. Sanoiks sä jotain?" Mä kysyin posket punoittaen. Nova huokaisi syvään ja pudisti päätään aavistuksen.

"Sitä vaan, että mitä sulle kuuluu?"

"Päässä heittää aika paljon, mutta ihan hyvää... nyt kun sä oot siinä" mä selitin ja hymy nousi ihan väkisin mun huulilleni. Olin oikeesti tosi onnellinen, että Nova oli siinä mun kanssani.

"Mitä sä meinaat? Nyt kun mä oon tässä?" Nova kysyi nostaen kysyvästi kulmiaan. Mä katsahdin sitä nopeasti ja puhdistin päätäni.

"Ei mitään unohda, ihan tyhmä juttu"

"No sano nyt! Ei sun jutut oo koskaan tyhmiä" Nova painosti sillä sen tutulla tavallaan. Se katsoi mua jopa vähän vakavana ja hymyili perään kannustavasti. Mä katsoin sitä empien. Jotenkin mua nolotti kertoa sille, että mulla oli ollut sitä kauha ikävä ja kaikkea. Ei siitä edes ollut kauhean kauaa kun me oltiin viimeksi nähty. Hitto mikä läheisyyden kipeä paska mäkin olin.

"No- mulla oli sua aika kova ikävä" mä
myönsin sönköttäen. Mietin, että saikohan Nova edes selvää mun puheestani. "Olin just laittamassa sulle jotakin noloa känni viestiä, kunnes mä sitten kuulin sun äänen täältä"

Katsahdin varovasti Novaa. Sen kasvoille piirtyi kummallinen hymy, sellainen mitä mä en ollut nähnyt aijemmin sen kasvoilla. Se ei ollut yhtään sellainen Novamainen hymy, ei sellainen varovainen ja huomaamaton. Se oli todella aidon oloinen hymy, ikäänkuin se olisi ollut tosi onnellinen kuultuaan mun sanani. Mä katsoin sitä kulmat mutrussa, yrittäen miettiä mikä sitä vaivasi. Nova ei pyyhkinyt hymyä pois kasvoiltaan kun se sitten nappasi mua lantiosta kiinni ja vetäisi mut suudelmaan. Alakerrassa olevista ihmisistä ei ollut tietoakaan, kun me suudeltiin Novan kanssa. Kaikki se jännitys, se tunne mun niskasta katosi. Mua ei kiinnostanut mikään muu kuin Nova. Mä en halunnut irroittautua sen huulilta koskaan. Mä en keskittynyt muihin ihmisiin. En siihen, että joku saattaisi nähdä meidät... en mihinkään muuhun paitsi Novaan. Vain ja ainoastaan Novaan.

"Mitä toi oli?" mä sitten kysyi henkäisten, kun me irtauduttiin hyvinkin pitkäksi venyneestä suudelmasta.

"Ei mitään, kunhan pussasin sua" Nova vastasi huolettomasti ja siirtyi taas nojailemaan seinää, johon se oli aikaisemmin nojaillut.

"Nii niin, kunhan pussasit. Aivan varmasti"

"No mitä?" Nova naurahti ja tönäisi mua kiusoittelevasti. "Eikö sitä saa omaa poikaystävää pussailla rauhassa?"

"Ei yhtään mitään, unohda" mä vastasin huvittuneena ja tönäisin mua pidempää poikaa takaisin. Tuo nosti mulle huvittuneena kulmiaan ja mä hymyilin sille viattomasti.