Me ei voida tehdä näin.

Kuuluisa r-sana

Meillä ei ollut koulua ollenkaan maanantaina, joten me vaan hengailtiin asuntolalla. Me katottiin porukalla leffaa ja tehtiin yhteistuumin tortilloja. Alku illasta mä yritin vähän päntätä, mutta lopulta mä päädyin soittelemaan kitaraa. Pitäisi kyllä ottaa itseä niskasta kiinni ja keskittyä siihen pänttäämiseen, eikä aina kaikkeen muuhun. Tätä menoa mä kävisin lukion neljään vuoteen.

Tiistaina muut lähtivät koulun jälkeen Janille, mutta mä en mennyt niiden mukaan. Sanoin meneväni kotiin, koska päätä särki, mutta todellisuudessa mä aijoin olla Novan kanssa. Nova pääsi mua myöhemmin koulusta, joten mä kerkesin siivoamaan ennen sen tuloa. Eihän mun sitä varten tarvitsisi siivota, enkä mä normaalisti siivoakkaan, mutta päätin kerrankin olla ahkera. Kerkesin siivoamaan ja selaamaan hetken puhelinta, kunnes Nova sanoi olevansa pihassa. Mä menin sitä vastaan ulos, koska halusin käydä samalla tupakalla.

"Moi" Nova tervehti ja väänsi auton ovet lukkoon.

"Terve" mä vastasin ja kurottauduin pusuttamaan Novan huulia. "Sä oot saanut mut polttamaan ihan kunnolla" mä totesin, kun me irtauduttiin pususta. Nova nosti mulle kulmiaan.

"En mä sua ole pakottanut polttamaan, oma vika" se sanoi, sillä tutulla Novamaisella tavallaan. Mä tökkäsin sitä kylkeen kevyesti.

"Niin mutta se on silti sun syytäsi" mä inahdin ja Nova naurahti mulle huvittuneesti.

"No anteeksi" se sanoi ja vei huulensa mun huulilleni.

Tupakan polttelun jälkeen me suunnattiin sisään, lämpimään. Me riisuttiin ulkovaatteet ja paineltiin mun huoneeseen. Nova rojahti mun sängylleni ja mä kävin makaamaan sen vierelle. Nova vetäisi mut kainaloonsa ja mä kiersin käteni sen ympärille. Me makoiltiin siinä lähekkäin ja oltiin hiljaa. Vitsit siinä oli aina niin kiva olla.

Jokusen tovin ajan me makoiltiin sängyn pohjalla, Nova piirteli kuvioita mun ihooni ja se kutitti mua. Sitten me noustiin istumaan sängylle. Nova huomasi mun kitarani ja se kyseli olinko mä kaunkin soittanut. Mä tajusin, etten mä tosiaan ollut pahemmin puhunut kenellekkään mun kitara hommista. Oikeesti tosi kiva juttu, kun Nova kysy multa sitä. Selitin Novalle jotain kitara juttuja ja se kertoi soittavansa itsekin kitaraa. Kyllähän mä sen jo tieisin, oltiin me joskus ihan lyhyt keskustelu käyty kitaran soitosta. Ehkä Nova ei vaan muistanut sitä keskustelua.

"Voitko sä soittaa mulle jotain?" Nova pyysi. Se väänsi kasvoilleen koiranpentu ilmeen ja mä en voinut olla nauramatta sille. "Pliiis Felix rakkahain soita jotain" se aneli ja mä nauroin sille vaan enemmän.

"Rakkahain?" mä toistin huvittuneena.

"No niin, jos mä jotain ihmistä rakastan tässä maassa niin se olet sinä"

Outoa, että se kuuluista r-sana tuli tällä tavalla esille. Kyllä me tykättiin toisistamme ihan hitosti ja oltiin sanottu se toisillemme moneen kertaan, mutta ei me oltu koskaan sanottu rakastavamme toisiamme. Niinhän me ihan tosiaan taidettiin rakastaa. Mutta oli jotenkin outoa, kun siitä tuli nyt niinsanotusti virallista, kun sen sanoi ääneen.

"Sanoiks sä just rakastavas mua?" mä kysyin yllättyneenä. Nova virnisti mulle toisella suupielellään ja hymähti hiljaa.

"Taisin mä sanoa" se sanoi ja mä meinasin suunilleen räjähtää.

Siis Nova hiton Mikkola rakastaa mua!

"Mäkin rakastan sua"

Nova nappasi mua niskasta kiinni ja veti huulet vasten mun huuliani. Me suudeltiin pitkään. Se oli jotenkin tosi herkkä ja aito suudelma, sellainen rakastava.

*

Mä soittelin Novalle kitaraa, kun se oli sitä kerta pyytänyt ja Nova soitti myös mulle pari biisiä. Jos totta puhutaan niin Nova oli kyllä mua parempi soittamaan, vaikka se toisin väittikin. Alkuillasta me katseltiin Netflixiä olkkarin sohvalla. Nova makasi mun rintakehälläni ja mä silittelin sen t-paidalla peittämää selkää. Mulla oli siinä tosi hyvä olo. Oli sellainen olo, että ehkä elämä ei olisikaan niin kamalaa. Ehkä elämässä olisi oikeesti jotain järkeä.

Kello lähenteli jotain seitsemää ja mun tupakka hammasta alkoi kolottaa. Niinpä me vedettiin takit ja kengät päälle ja paineltiin ulos pakkas säähän. Me sytytettiin tupakat ja mä saatoin tuntea kuinka pakkanen sai mun poskeni leimahtamaan punaisiksi. Pakkanen puri läpi takin ja mä painauduin lähemmäs Novaa. Se vetäisi mut kainaloonsa. Sen kroppa lämmitti mukavasti. Aivan yllättäen ensi lumi putosi maahan. Se oli jotenkin tosi upeeta. Mä vihasin talvea, mutta ensilumesta mä olen aina tykännyt. Se oli jotenkin niin kaunis asia.

"Tultiin hyvään aikaan ulos" Nova tuumasi ja puhalsi savua huultensa välistä. Mä nyökyttelin,

"Niinpä" myöntäilin. "Ensilumi on jotenkin hiton kiva aina" mä jatkoin ja Novan suupielessä kävi hymyntapainen,

"Se on kyl ihan jees kyllä" se nyökytteli. "Millon muuten-"

Nova tukki yhtäkkiä suunsa ja sen katse muutti oudoksi. Se katsoi sekunnin ajan eteensä meteli järkyttyneenä, kunnes laski katseen jalkoihinsa. Mä meinasin kysyä mikä sille tuli, kunnes mä näin sen omin silmin. Topias, Mette ja Roope kävelivät meitä kohti. Niidekin kasvoilla oli outo ilme. En mä yhtään ihmettele, että miksi. Mä olin tiistai iltana Nova Mikkolan kanssa meidän pihassa tupakalla ja hitto sen kainalossa.

Mä vetäisin itseni nopeasti pois Novan kainalosta ja manasin itseäni johinkin helvetin synkeimpiin kolkkiin. Miten helvetissä mä tämän selittäisin? Olihan se nyt ihan päivän selvää, että tässä ei enää valheet auttaisi. Mä vilkaisin ihan nopeasti Novaa ja se katsoi mua sillä mitä vittua mä tehään? ilmeellä. Mun teki oikeesti mieli juosta pakoon. Napata Novaa ranteesta ja paeta johonkin maaseudulle ikuisiksi ajoiksi.

Ei helvetti!