Me ei voida tehdä näin.

Klaara

Me lamaannuttiin ihan totaalisesti Novan kanssa. Meillä kai kesti protestoida asia, jotenkin kauhean kauan. Ovikello soi ja vasta sitten me tajuttiin liikkua lähemmäs ovea. Mä jäin vähän etäämmälle ovesta, kun taas Nova avasi oven. Mä tajusin pidättäväni hengitystä.

Oven takana seisoi Novaa ehkä vähän vajaa kymmenen senttiä lyhyempi poika. Oli se minua varmaan pari senttiä pidempi. Pojalla oli blondit, kiharaiset hiukset ja naamassa sojotti muutama, vähän tummemman sävyinen viiksikarva. Sen huulta koristi musta rengas, keskellä huulta. Se näytti vähän jännittyneeltä, mutta se piirsi lopulta huulilleen varovaisen hymyn. Sen katse kävi nopeasti minussa. Ei se edes katsonut mua mitenkään kylmästi tai ilkeästi, mutta mulla meni silti kylmät väreet.

"Moi, pitkästä aikaa" Oiva sanoi jutustelevaan äänensävyyn. Ei se tosin kovin rennolta kuulostanut, vaikka se ilmeisesti sitä yrittikin.

"Moi" Nova tervehti takasin. Sen ääni oli hiljainen. "Tuu sisään" se jatkoi ja väistyi ovensuulta niin, että kikkarapää saattoi astua sisään asuntoon.

Oiva riisui kenkänsä ja takkinsa ja se asetteli ne siistisi eteiseen. Mä en edes tajunnut, että mun olisi kai pitänyt tervehtiä sitä. Mä vaan pysyttelin hiljaa. Nova liikahti muutamalla askeleella lähemmäs minua ja se hipaisi varovasti mun kämmenselkääni. Mun oloni vähän rauhoittui, sen kosketuksen myötä. Tuli sellainen olo, että Nova oikeasti välitti musta. Jaksoi huolehtia. Oiva katsahti meihin päin vähän kiusallisesti, mutta se ainakin yritti näyttää lempeältä.

"Niin mehän ei muuten tunneta" se sanoi yllättäen ja kurottautui kättelemään mua. Mä vähän hämmennyin ja mulla kesti hetki ennen kun tajusin kurottautua itse lähemmäs sitä. "Mä oon Oiva" viiksivallu esittäytyi ja puristi kevyesti mun kättäni.

"Felix" mä vastasin vähän käheästi. Oiva hymyili mulle pienesti, sillä tavalla ystävällisesti.

"Mistäs te tunnette?" Oiva alkoi kyselemään ja mä meinasin nielaista kieleni. Nyt oli kai sitten pakko kertoa sille totuus. Kertoa sille meistä.

En mä tiennyt miten mä olisin se voinut sanoa. En mä tiennyt, miten Oiva tulisi reagoimaan asiaan, enhän mä edes tiennyt koko tyyppiä. Pelotti, jos se alkaisi tuomitsemaan meitä tai jotain.

"No- Felix on mun poikaystävä" Nova vastasi mun puolestani. Se vaikutti tosi jännittyneeltä. Ei kyllä mikään ihme. Varmaan aika hemmetin ahdistava tilanne. Kertoa ihmiselle, jota ei ole kahteen vuoteen nähnyt, että on homo.

Oiva katsoi meitä hetken tosi yllättyneenä. Sen näköisenä, että ei ollut varma oliko kuullut oikein. Se ilmeisesti prosessoi asiaa hetken päässään ja ei se kai tiennyt, mitä vastata. Hetken päästä se nyökytteli ja kallisti sitten hieman päätään ja katsahti Novaa.

"En tiennytkää et sä tykkäät jätkistä" se sanoi virnistäen. Mä en osannut ihan tulkita sitä virnistystä. Kai se oli sellainen hyväksyväinen virnistys.

"No et kai, kun en mäkäään tiennyt enne Feelistä" Nova totesi ja se vaikutti vähän rentoutuneemalta. Ja hyvä niin.

"Aijaa, no mut kiva juttu" Oiva lausahti. Se katseli ympärilleen mietteliäänä. "Täällä näyttää edelleen ihan samalta" se hymähti.

"Niin..." Nova mutisi. "Miksi sä tulit?" se kysyi ihan suoraan ja sai Oivan kääntämään katseen sieniltä hänen suuntaan. Se puri lävistettyä huultaan varovasti.

"No mä- meillä jäi välit aika paskoiks, kun mä muutin"

"Niinhän ne jäi" Nova henkäisi. "Keitänkö mä meille kahvia?" se sitten kysyi ja mä nyökyttelein, vaikka se taisi kysyä sitä ennemminkin Oivalta, eikä minulta.

Nova vaikutti jotenkin kierältä ja levottomalta. Se vaikutti loukkaantuneelta. Ei varmasti ollut mikään helppo juttu, että vanha kaveri ilmaantuu yhtäkkiä takaisin elämään. Ei Nova ollut maininnut mulle koskaan aikaisemmin mitään Oivasta. Eikä kukaan muukaan täällä ollut Oivasta puhunut. Varmaan ne olivat pyrkineet unohtamaan koko ihmisen.

Tunnelma oli aika kiusallinen, kun me istuttiin keittiön pöydässä, kahvikupit käsissämme. Me oltiin tosi pitkään hiljaa. Hörpittiin kahvia ja tuijoteltiin lattiaan. Mä päätin, etten alkaisi nyt vetämään mitään smalla talkkia, koska se ei olisi varmaan mikään paras idea, tässä tilanteessa. Nova ja Oiva saisivat puhua keskenään. Heti kun ne vai oppisisivat taas puhumaan. Oiva hörppäsi kahvistaan ja laski kupin eteensä, pöydälle. Se yskäisi kuivahkosti.

"Mitä sulle kuuluu?" Oiva kyseli, kun ei varmaan muutakaan osannut sanoa. Nova kohotti sille merkittävästi kulmiaan ja kohautti olkiaan kevyesti.

"Ihan hyvää" se totesi huolettomasti. Oiva nyökytteli sille mietteliään näköisenä.

"Ootko sä vielä Klaaran kanssa tekemisissä?" Oiva kyseli ja mä mietin, että kuka hiton Klaara.

"Kuka on Klaara?" kysymys vaan lipsahti mun huuliltani. Ei mun todellakaan pitänyt sitä kysyä ääneen, mutta kysyin silti. Oiva ja Nova käänsivät katseensa muhun ja ne molemmat näyttivät yllättyneiltä.

"Se oli- tai siis se on mun exä" Nova mutisi vähän hermostuneena.

En mä edes ajatellut suuttuvani siitä, että Nova ei ollut puhunut mulle mitään sen eksästä. Klaara oli kuitenkin muija ja ei Nova edes enää tykännyt tytöistä vaan pojista. Se tykkäsi musta. Turhaan mä olisin tuollaisesta suuttunut. Kyllähän Novalla nyt exä sai olla. Olihan mullakin joskus ysi luokalla ollut säpinää kahdenkin tytön kanssa hetken aikaa. Ei ne ollut tosin kauaa kestänyt. En kyllä nykyään yhtään edes ihmettele, että miksi mulla oli mennyt tunteet. Mähän olen hitto homo. En mä sitä tietenkään silloin vielä tiennyt.

"Okei" mä vastasin ja tukin jälleen suuni. En aikonut enää kysellä tuollaisia tyhmyyksiä.

"Mut joo- ei me olla oltu Klaaran kanssa missään tekemisissä melkein kahteen vuoteen. Meidän juttu loppu melkein samantien sun muuton jälkeen" Nova vastasi Oivan kysymykseen. Läväri suu näytti hetken yllättyneeltä, mutta nyökytteli kuitenkin.

"Okei. Asuuko se kuitenkin vielä täällä?"

"Kai se asuu, en oo hetkeen nähny sitä missään" Nova mutisi olkiaan kohauttaen.

*

Me puhuttiin pitkän aikaa pöydässä, vaikka kahvit olikin juotu jo aikoja sitten. Tai lähinnä Nova ja Oiva puhuivat. Ne saivat ainakin jonkin näköisen sovinnon aikaan. Ne puhuivat jotakin vanhoja asioita selviksi, onneksi ihan rauhallisissa tunnelmissa. Ei ne vihoitellut toisilleen mistään menneistä. Hyvä niin. En olisi yhtään kaivannut mitään sanaharkkaa tai nyrkkitappelua tänään. Eiköhän me oltu jo ihan tarpeeksi sitä saatu kestää viimeaikoina.

Kun me vihdoin noustiin pöydästä Oiva kyseli miltä Novan huone nykyisin näytti. Me käytiin näyttämässä huone Oivalle ja se katseli tarkkailevaisena ympärilleen. Novan huone oli pieni ja suoraan sanottuna aika tylsä. Ei sielä ollut mitää kovin ihmeellistä, mutta silti Oiva jaksoi katsella huonetta hyvinkin kauan.

Huoneen esittelyn jälkeen Oiva ilmoitti, että se voisi lähetä käymään kaupassa. Oiva oli kuulemma menossa enonsa luo yhdeksi yöksi, joka asui Kangasalla. Niinpä me katsottiin, kun Oiva puki ulkovaatteet päällensä etisessä. Ennen lähtöään se halasi Novan kanssa, sellaisella äijämäisellä tavalla. Mun yllätyksekseni se ei painellutkaan halin jälkeen ovelle, vaan se kääntyi minua kohti ja halasi myös mua. Mä vähän yllätyin sen eleestä, mutta halasin nopeasti poikaa takaisin. Se huikkasi vielä ovelta heipat ja paineli sitten ovesta ulos, rappukäytävään.