Me ei voida tehdä näin.

Keskustelu

Novan katse oli muuttunut miteli pelästyneeksi. Sen silmissä oli havaittavissa surua. Se oli pitkään hiljaa, katsoi vain mua ja mä niiskutin varovasti. Mun silmäkulmiani poltteli itkemisen takia. Mahan pohjassa oli tosi ikävä tunne. Mua ahdisti ja pelotti. Hiljaisuus Novan ja mun välillä alkoi ahdistamaan mua vaan enemmän. Ei Nova kai vaan tiennyt mitä sanoa. Ehkä se ei osannut sanoa mitään. Sen päässä varmasti liikkui tuhansia kysymyksiä. Sillä oli varmaan petetty olo, kun mä en ollut kertonut sille näin isosta asiasta aikaisemmin.

Viimein ikuisuudelta tuntuneen hiljaisuuden jälkeen Novan huokaisi pitkään. Mä nostin katseen käsistäni siihen. Novan silmät olivat vetiset ja se näytti huolestuneelta. Todella huolestuneelta. En ollut koskaan aiemmin nähnyt Novaa tuollaisena - ikäänkuin hauraana. Nova niiskaisi kerran, ihan hiljaa, melkein huomaamattomasti. Se pyyhkäisi silmäkulmaansa ja nappasi mun kädestäni kiinni.

"Wau...." Nova henkäisi hiljaa. Mä katsoin sitä varovasti ja puhalsin ilmaa ulos keuhkoista.

"Nova?" mä kysyin ihan hiljaa. Nova siirsi sinisten silmien katseensa muhun. "E- ethän sä jätä mua...?"

"Mitä?" Nova kysyi hämmästyneenä. Jotenkin tosi yllättyneenä. Mä purin huultani ja laskin katseen meidän liitettyihin käsiimme.

"Mä- tai siis onko tää kaikki sulle liikaa? Oonko mä sulle liikaa?"

"Felix ei- et ole liikaa" Nova vastasi pontevasti. Se nappasi mua leuasta kiinni ja pakotti mut nostamaan katseeni sen kasvoja kohti. "En mä sua oo tän takia jättämässä. Miks ihmeessä sä ajattelit jotain tollasta?"

"No mä vaan- mä en haluu olla sulle mikään taakka" mä henkäisin.

"Et todellakaan ole! Kuulitko? Et ole mikään taakka"

"Varmasti?"

"Varmasti" Nova toisti määrätietoisesti.

Tuntui kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltä. Mulle tuli jotenkin turvallinen olo. Mun pelko ja ahdistus - kaikki se paska vain katosi. Mä en enää keskittynyt mihinkään muuhun kuin Novaan. Siihen kuinka paljon mä siitä tykkäsin. Kuinka ihana ihminen se oikeasti olikaan. Mä laskin käteni Novan poskille ja vetäisin sen huulet mun huulilleni. Nova suuteli mua takaisin ja se siirsi kätensä mun niskaan. Me suudeltiin todella rohkeasti ja mä huomasin, että halusin tehdä ties mitä Novan kanssa. Mä kävin selälleni makaamaan ja vedin Novan mun päälleni. Mun kädet eksyivät Novan paidan alle ja Novan huulet siirtyivät mun kaulalleni. Hitto kun mulla olikin ollut ikävä tuota kaikkea. Novan huulet mun kaulallani sai mut melkein sekoamaan. Yhtäkkiä mä halusin sitä ihan hulluna. Nova veti paidan pois päältään ja mä ihailin hetken sen upeaa ylävartaloa. Pian Novan kädet eksyivät bokserihin ja tuo alkoi hyväilemään mua. Mä kiskoin Novan mun lähelleni ja suutelin kiihkeästi sen huulia.

*

Aamu aurinko paisto aukinaisesta ikkunasta sisään mun huoneeseen. Venytellen mä heräsin uuteen aamun ja saatoin huomata, että krapula oli päättänyt tulla käymään. Novan lämmin selkä painautui mua vasten. Vieressäni nukkuva poika tuhisi huolettomasti ja mä silitin sen pehmeitä hiuksia hellästi. Mulla ei ollut mitään kiirettä nousta. Olisin voinut lojua sängyn pohjalla Novan kanssa vaikka ikuisesti. Hetken mä ehdin silitellä tuhisevaa poikaa, kunnes tuo alkoi heräilemään. Se haukotteli pitkään ja venytteli jäseniään. Mä katselin unista poikaa hyvillä mielin. Mulla oli pitkästä aikaa oikeesti tosi kiva ja hyvä olla. Viime illan keskustelu oli selvästi tehnyt ihmeitä. Olo oli jotenkin paljon kevyempi nyt kun Nova tiesi kaiken.

"Mitä mietit?" Novan aamunkarhea ääni kysyi ja se sai mut keskittämään katseeni silmiään hierovaan poikaan.

"Sitä eilistä keskustelua" mä hymähdin hiljaa. Nova nosti mulle kysyvästi kulmiaan.

"Vaivaako se sua vielä? Ne asiat mistä sä puhuit"

"Ei vaivaa" mä vastasin päätäni pyöritellen. "Mulla on vaan nyt jotenkin kevyempi olo. Nyt kun sä tiedät kaiken. Tajuutko?" Nova nyökytteli mulle päätään ja sen suupieleen livahti nopea hymy.

"Tajuan mä. Ja hyvä kun kerroit. Mä toivon että sä voit puhua mulle aina rehellisesti" Nova totesi. Se puhui nyt jotenkin todella syvällisesti, jotenki paljon enemmän. Yleensä me puhuttiin vaan jotakin turhanpäiväistä Novan kanssa. Se ei ole oikeastaan koskaan puhunut mulle niin aidosti - tai syvällisesti. Ei se vaan ole sellainen ihminen, joka avautuisi asioistaan. Tai puhuisi jotain syvällisiä. Ei Nova ole sellainen. Mutta kyllä siitä löytyi sen syvällisempi puoli. Mä oon tosi onnellinen, että mä oon saanut nähdä Novasta sen harvinaisemmankin puolen.