Finally&Forever

3. "Ootko hereillä?"

Niko

Kun astun sisään taloon, pullan tuoksun hellä aalto tulvii nenääni. äiti on jo kotona. Hänellä on perjantaisin lyhyempi päivä, joten nytkin hän touhuaa täyttä päätä keittiössä. Kävelen hänen luokseen ja katselen äitiä, jonka ruskeat hiukset on sitaistu nutturalle, mutta muutamia hius-suortuvia karkailee hänen silmilleen. Hänen huomatessaan minut hän väläyttää onnellisen hymyn. Äiti todella viihtyy keittiössä. Hän pyyhkäisee jauhoiset kätensä harmaaseen esiliinaansa ja ojentaa kätensä levälleen. "Tules Niko tänne", epäröin muutaman lyhyen sekunnin, mutta kävelen lopulta äidin luokse ja kiedon käteni tämän ympärille. Olen saavuttanut hänet jo ihan reilusti pituuteni kanssa, joten joudun hivenen kumartumaan hänen puoleensa. Nainen silittää hellästi selkääni.

Tällaisina hetkinä oloni muuttuu aina todella herkäksi ja kiitolliseksi. Se, että minulla on äiti ja isä ja sisko, jotka välittävät minusta. Asia ei ole mikään itsestäänselvyys, vaikka sen usein unohtaakin ja tällöin käyttäytyy usein tyhmästi, huutaa ja paiskoo ovia.

Ensimmäinen kosketukseni tähän todellisuuteen oli Eemilin äidin kuolema. Hän sairasti rintasyöpää ja kuoli siihen sairaalassa kolme vuotta sitten. Eemil ei asiasta niinkään puhele, mutta hänen silmistään paistaa haikeus, kun hän tulee meille ja saa kohdata oman äitini hössötyksen. Äiti todella pitää Eemilistä ja on ottanut tämän siipiensä suojiin äitihahmona, jonka Eemil liian nuorena menetti. Hänellä on kyllä yhä isänsä, mutta sisaruksia ei löydy.

"Miks sä itket", naurahdan pienesti, kun äiti vihdoin päästää minut otteestaan. Hänkin päästää hennon naurahduksen ja pyyhkäisee silmäkulmiaan.

"Viitsisitkö vaikka kattaa pöydän, Niko. Ämmi ja pappa voivat tulla minä hetkenä hyvänsä", nyökkään ja alan kaivaa laseja kaapista.

Isä ja Helmi ilmaantuvat myös kotiin ja siskoni siirtyy heti taittelemaan lautasliinoja. Kyseistä hommaa olen itse yrittänyt karttaa koko tämän ajan. Lautasliinojen taittelu on asia, jota en niiden triljoonan kotitalouden tunnin jälkeen vieläkään osaa tehdä. Köksä oli ollut valinnais-aineeni kahdeksannella luokalla, mutta olin vaihtanut pois ryhmästäni, koska minua ei yksinkertaisesti enää vain kiinnostanut käydä siellä. Vaihdoin aineen liikuntaan.

Ovi käy ja ämmin kuuluva ääni kantautuu eteisestä. "Päivää taloon! Onpa ihanat tuoksut täällä", maleksin muiden perässä heitä vastaan. Pappa halaa äitiä ja isää ämmin perässä. Kun ämmi tulee kohdalleni hän rutistaa minua henkeäsalpaavasti. "Onpa ihana taas sinuakin Niko pitkästä aikaa nähdä! Et tullut käymään viime kerralla", selvitän kurkkuani ennen kuin vastaan.

"Joo oli silloin vähän kiireitä kokeiden kanssa." Oikeasti en vain ollut silloin jaksanut lähteä istumaan sitä paria tuntia autossa, mitä nyt ämmilään matkaa oli.

"Saako sinua halata?" Kuulen puolella korvalla papan kysyvän Helmiltä.

"Joo totta kai saa", Siskoni sirkuttaa ja kurottuu halaamaan pappaa.

"Katsos kun nykyään on niin hirveän tarkkaa tämä, ettei vaan tule epämukava olo teille nuorille naisille", Helmi hymyilee ja pudistaa päätään.

"Ei hätää, kaikki hyvin."

"Se on hyvä kuulla Helmi kulta", pappa pörröttää tytön tukkaa, kuin tämä olisi yhä kuusi vuotias, mutta Helmi vain kikattaa onnellisena. Pappa halaa minuakin tervehdykseksi ja siirrymme kaikki olohuoneeseen.

Äidin laitellessa pullia vatiin keittiössä, ämmi on alkanut puhuttaa minua aivan kunnolla. Mites ne valtakunnalliset? Entäs yhteishaku? Onko sinulla vielä tyttöystävää kainalossa? Miten Eemil voi? Vastaan kaikkeen parhaani mukaan totuudenmukaisesti. "Kannattaa niiden tyttöjen kanssa alkaa jo kiirehtiä. Tuossa iässä alkaa kaikki kunnolliset jo lipua ulapalle, ettäs tiedät. Sinun ämmisi tapasin juuri sinun iässä ja tässä sitä ollaan. Otappa Niko papasta mallia", pappa sanoo väliin, kunnes taas syventyy keskustelemaan isän kanssa riistakameransa korjaamisesta.