Finally&Forever

2. "Mikä on kertoa ruotsiksi?"

Niko

Kello lähestyy kuutta ja itse olen jo ainakin väsynyt scoottaukseen tältä päivältä. Siispä vain istun rampilla ja katselen toista kahta. Parhaillaan Eemil yrittää selittää Samuelille, miten tämä voisi laskeutua tempuistaan kaikkein polviystävällisimmällä tavalla.

Olen vaipunut ajatuksiini, kun hetken kuluttua Eemil tulee luokseni. "Onko nälkä?" Hän kysyy kypäränsä riisuen.

Kohautan olkiani. "Ehkä vähän."

"Lähetkö pizzalle? Voitais pyytää muitakin messiin." Söin viimeksi kouluruoan joskus yhdentoista aikoihin, joten pizza kyllä maistuisi. "Tuu nyt vaan, mä tarjoon sulle tän kerran." Se saa hymynkareen nousemaan suupieleeni.

"No en mä nyt tosta lähde kieltäytymään", nousen ylös ja huudan Samuelin luoksemme.

Lähdemme kohti Kiirunankummun ainoaa ja täten myös parasta pizzeriaa. Se sijaitsee täältä parkeilta ehkä kolmen kilometrin päässä ja on myös melko lähellä Eemilin kotia. Pizzerian vieressä on kukkakauppa, hautaustoimisto, kuntosali, terveyskeskus, kampaaja, sale ja joku kämäinen kirpputori, jossa en koskaan ole havainnut sen kummemmin liikettä.

Olemme matkallamme saaneet tavoitettua muutamia tuttuja seuraksemme.

Menemme sisään ja itse painun suoraan nurkkapöytään Eemilin ja Samuelin mennessä tilaamaan. Hetki kuluu ja valtaamaani pöytään alkaa ilmaantua porukkaa. Meidän luokan Aada, Emma ja Tiia. C-luokan Jonna ja Aatu. Jani ja Osmo sekä F-luokan Sergei.

Aurinko suurten ikkunoiden takana alkaa laskea ja luo kauniin kullan värisen valaistuken ravintolaan. Osmo on tarttunut Eemilin scoottiin ja esittelee taitojaan Emmalle, joka nauraa teennäisesti ja taputtaa käsiään. Aada on istahtanut pöydälle eteemme ja puhuu tällä hetkellä siitä, kuinka väsynyt on muihin luokkamme tyttöihin. Kaikki ovat hänen sanojensa mukaan tylsiä draamanlähteitä, jotka eivät paskan jauhannaltaan jaksaneet raahautua edes tänne. Olen lähettänyt Aadan suuntaan jo muutaman ärtyneen huokaisun ja silmien pyöräytyksen, mutta hän vain jatkaa selostustaan, kuitenkin pöydältä laskeutuen ja selvästi suunnaten puheensa Eemilille.

"Kertoisitte ensi kerralla, kun meette taas parkeille. Mua kiinnostais oppia. Ihan vaan vaikka sitten joitain perusjuttuja." Eemil nyökkäilee tytölle ja lupaa antavansa hänelle joskus yksityisopetusta. Kun Sergei varastaa hetkeksi Aadan huomion, Eemil kääntyy minun puoleen ja ilmehtii äänettä huulillaan sanan apua. Taputan häntä myötätuntoisesti olkapäälle.

Aadalla ja Eemilillä oli joskus seitsemännellä luokalla ollut jotain säätöä ja Aada oli jopa rohkaistunut omatoimisesti suutelemaan Eemiliä kesälomalla, mutta poika ei ollut vastannut tälle tajutessaan millainen maanvaiva toinen todella oli; ja on edelleen.

Iltä hämärtyy ja olen saanut äidiltä jo pari viestiä kotiintuloon litttyen. Näiden saattelemana porukka hajoaa ja kaikki alkavat lähteä koteihinsa päin. Menen vähän matkaa Tiian, Aatun ja Osmon kanssa, kunnes he kääntyvät risteyksistä omiin suuntiinsa. potkin asfaltista vauhtia viimeiseen alamäkeen ennen kotiamme.

Kotipihallani on nyt kaksi autoa: äidin punainen Dacia loganin rämä, sekä valkoinen rakennusfirman pakettiauto.

Painun suorinta tietä huoneeseeni ja katselen hetken repustani pilkistävää ruotsin kirjaa. Jos jätän läksyt jälleen tekemättä äiti toruu minua asiasta huomenna heti kotiin päästyään. Mutta jos ne teen... niin no, sitten en saa enempää ylimääräisiä Wilmamerkintöjä. Siispa tartun kirjaan ja koulun läppäriin ja alan tekemään sitä pitkää liutaa tehtäviä, mitä ruotsin opettajamme Kaija Lehtinen oli meille taas kasannut.