Finally&Forever

7. "Mihinköhän se Rasmus lähti"

Eemil

Niko ei ole lainkaan niin kevyt, miltä ulospäin näyttää. Saan siis työskennellä ihan kunnolla, pitäessäni tätä pystyssä matkalla terveydenhoitajan huoneeseen.

Joudumme odottelemaan hetken odotustilassa huoneen ulkopuolella.

Niko riisuu sukkansa ja tarkastelee jalkapohjaansa. "Ei se kovin pahalta näytä." Istahdan Nikon viereen sohvalle ja kumarrun katsomaan lähemmin. Verta tihkuu yhä, muttei yhtä pahasti, kuin ruokalassa. Jälki ei ole kovin suuri, mutta veri sen ympärillä kertoo sen olevan enemmän, kuin pelkkä pintanaarmu.

Otan pöydällä olevasta pinosta paperin ja lasken sen varovasti haavan päälle.

Meistä jäi varmaankin muutamia veritippoja käytävälle jälkeemme. Joutuisimme siivoamaan ne täältä päästyämme.

Toinen hätkähtää paperin koskettaessa haavaa. En paina paperia, eikä tarkoitukseni ole tyrehdyttää vuotoa tai muuta. Yritän vain pitää veren paperilla. Parempi niin, kuin antaa sen putoilla odotushuoneen lattialle, josta se olisi huomattavasti vaikeampaa siivota pois.

Vilkuilen välillä pojan ilmeitä osatakseni vältellä kipeisiin kohtiin koskemista.

Terveydenhoitajan ovi aukeaa, ja ulos kipittää seitsemäs luokkalainen tyttö paperinipun kera. Hän huomaa meidät, punehtuu aavistuksen ja kääntää päänsä lattiaa kohti kiiruhtaessaan käytävään.

Autan Nikon sohvalta ylös ja nappaan verisen sukkamytyn lattialta mukaan. Annan Nikon nojata minuun hyppiessään terveellä jalallaan kohti huonetta.

"Jaha, mitäs on sattunut?" Terveydenhoitaja kysyy pirteästi työpöytänsä takaa.

"Niko astui lasinsiruun", kerron ja autan pojan hoitopöydälle istumaan.

"Aijai, miten se nyt sillä tavalla?" Nainen nousee tuoliltaan ja vetää siniset kumihanskat käteensä.

"Lasi hajosi ruokailussa", Niko mutisee etsien pöydältä parempaa asentoa.

Katson vierestä, kun terveydenhoitaja puhdistaa jalkapohjan ja puhelee samalla jotain haavan hoidosta pöydällä istuvalle Nikolle. Ystäväni vain nyökkäilee vastaukseksi.

"Noin, se olis sitten siinä. Koita välttää sillä jalalla sen suurempaa astumista ja muista vaihtaa tämä side ja puhdistaa haava joka päivä. Se ei ole kovin syvä, eli paranemiseen ei pitäisi mennä paria viikkoa kauempaa", Johanna toteaa viimein ja palaa tietokoneensa ääreen naputellen sille jotain. "Tästä saat näitä kääresiteitä ja puhdistukseen käy ihan desinfiointiaine. Jos ei tunnu parin viikon päästä paremmalle, tai tulee jotain tulehtumisen merkkejä, niin tänne vain pienellä kynnyksellä."

Kiitämme ja poistumme takaisin käytävälle.

"Mihinköhän se Rasmus lähti", pohdin ääneen Nikolle.

Samuel

Kävelen katua pitkin kohti rantaa, jota voisi ehkä ennemmin kutsua satamaksi, koska sieltä löytyy muutama laituri ja veneiden vuokrapaikkoja. Kyllä Kiirunankummulta uimarantakin löytyy, mutta itse löydän sataman viihtyisämpänä paikkana.

Koulupäivä on vielä pahasti kesken, mutten jaksanut enään jäädä sinne kohtauksen aiheutettuani. Tämä ei ole normaalia käytöstä minulle. Ei lainkaan.

Kävellessäni kohti laitureita, näen kaksi hahmoa istumassa yhden laiturin nokassa. Siristän silmiäni auringon häikäistessä kirpaisevasti ja tunnistan häivähdyksen pinkkiä hiuspehkoa. Toinen poika näyttää Villeltä.
Pitäisikö minun liittyä seuraan vai etsiä paikka, jossa olla rauhassa?