Finally&Forever

5. "Draamaa~"

Niko

Se vitun kemian koe on ylihuomenna. Tämä on ensimmäinen asia, mistä äiti minua muistuttaa heti maanantai aamuna.

Itse koulussa ei ole tapahtunut mitään normaalista poikkeavaa.
Istumme Eemilin kanssa matikan luokan ulkopuolella odottamassa tunnin jatkumista ruokailumme jälkeen. Ruokana oli broilerikastiketta ja ohrasuurimoa, emmekä siis pöytään ruokaa sen erityisemmin nautiskelemaan jääneet.

"Tsekkaa tää. Se yks kasi -mikä Olivia se oli, taas hirvee herutus instassa", Eemil näyttää puhelintaan minulle. Nyrpistän nenääni inhoten, joka riittää toiselle vastaukseksi.

Eemil nousee ja lähtee kävelemään pois päin käytävää pitkin. "Mihin sä meet?" Huikkaan pojan perään.

"Vessaan, tuutko seuraksi vai?" Eemil virnistää. Pyöräytän silmiäni naurahtaen.

"Mut joo tuun mukaan, jos tuolla ois jotain draamaa menossa." Joskus käytävillä saattaa päästä todistamaan ihan viihdyttävääkin näytelmää. Viimeaikoina huomattavasti suosiossa ovat olleet rajut parisuhderiidat ja huvittava uhkailu.

Nojailen wc- syvennyksen seinään odotellen Eemiliä. Kuulen lähestyvää kiihtynyttä keskustelua kulman takaa. Se herättää mielenkiintoni. Eemil astuu käytävään, mutta peruuttaa takaisin, kun työnnän tämän piiloon likaiseen vessaan ja vedän oven lukkoon. Puhe lähestyy ja pysähtyy aivan vessan oven taakse.

"Kai sä vittu ymmärrät ettet sä voi saatana vaan mennä nuoleen jotain toista, oltiin me sitten tauolla tai ei!"

Painan korvani ovea vasten kuunnellen tarkasti. Eemil painautuu viereeni ja katselee samalla silmiini keskittyneesti. Teemme tällaista melko usein. Pysymme kannoilla mehevimmistä juoruista ja se on tällaisessa viidakonlakien keskuksessa huomattava etu.

"En mä sitä mennyt nuolemaan!"

"Älä jauha paskaa Iina näki teidät toissapäivänä! Sä kehtasit viel ignooraa kaikki mun yritykset puhua sulle eilen!"

"Mähän jo selitin et mun puhelin hajos!"

"Ja paskat."

Kuuluu kiihtyneiden askelten kopina ja oletan tytön äänen omaavan henkilön poistuvan paikalta. Eemil katsoo minua pieni vahingoniloinen hymy huulillaan.

Kavahdamme pois ovelta ja tunnen sydämeni hyppäävän kurkkuun säikähdyksestä. Ovi paukahtaa rajusti aivan varoittamatta, kuin joku -todennäköisesti tämä oven taakse jäänyt poika- olisi raivon vallassa potkaissut oven melkein hajalle. Toiset askeleet kuuluvat kaikkonevan.

"Jumankauta, mä melkeen paskoin housuun", Eemil huoahtaa vieressäni.

"Draamaa~" sanon venyttäen sanan viimeisiä vokaaleja suureleisesti.

"Voi hitto paljon kello on?" Eemilin kasvoilta valahtaa väri.

Vilkaisen rannekelloani. "Kuus yli", tämä saa ystävääni liikettä. Hän tarttuu ranteeseeni ja ryntää vessasta kohti luokkaa.

"Me ollaan vaikka kuin paljon myöhässä. Mä vittu Niko tapan sut. Mä en voi saada yhtään huonoa wilmamerkintää, se voi vaikuttaa keskiarvoon", Eemil vaikeroi osittain itselleen. Minua ei voisi vähmpään kiinnostaa. Muutama minuutti sinne tai tänne, ei se mihinkään enää ehdi tässä vaiheessa vuotta vaikuttaa.

***

Rasmus

Maanantai-iltana makoilen väsyneenä sängylläni ja tuijottelen kattoa ajatuksiini vaipuneena. Olen jo pari päivää pohtinut erästä asiaa. Minun täytyisi tehdä se. Olen tiennyt asiasta jo yli vuoden, mutten ole saanut aikaiseksi -tai en ole uskaltanut. Tai en ole osannut- puhua asiasta.