Finally&Forever

29. "Koita nyt edes, saatana"

Eemil

Voinko pyytää Nikon messiin
13:42

Samuel-
Joo siitä vaan

Sitten mäkin pyydän Rasmuksen
13:44

Joo pyydä

Onpa outo kokoonpano
13:44

Samuel-
Jep lol
13:44

No mut nähään
13:44

Samuel-
Nähää
13:45

Samuel-
Käske sitä Nikoa käyttäytymään
13:48

Ainahan mä
13:48

***

Puoli juoksemme epätasaista kukkulan rinnettä alas sen juurella sijaitsevalle laavulle. Olen enemmän kuin yllättynyt, ettei paikalla ole muita kuin meihin selin vieretysten istuvat Rasmus ja Samuel. Tai oletan toisen hahmon olevan Rasmus. Mustan hupparin huppu on normaaliin tapan vedetty syvälle päähän ja hän istuu hitusen kumarassa, Samuelin kuiskaillessa jotain tämän korvaan.

Nikon paikalle suostuttelu oli ollut yksi ja oma haasteensa. Ja matkallamme tänne olin tuntenut oikean déja vu:n. Pelkkä sade ja kylmä ilma puuttuivat.

"Moro veljet!" Huikkaan pienen matkan päästä rinteen juurelta Niko kintereilläni. Huudahdukseni saa molemmat kääntämään päänsä ja lopettamaan hiljaisuudessa käydyn keskustelunsa.

"Tulittehan te", Samuel hymähtää vilkaisten Nikoa takanani. Hymähdän myöntävästi ja vedän Nikon istumaan viereeni toiselle, kahta muuta vastapäätä sijaitsevalle puunrungolle, joka on tarkoitettu penkiski. Väliimme jää betonista valettu nuotiopaikka, jota Samuel ja Rasmus eivät näemmä ole vielä sytyttänyt.

Tönäisen Nikoa käsivarresta ja saan vastaukseksi pahan mulkaisun. En välitä siitä, vaan nyökkään päälläni merkitsevästi toisiin päin.
"Joo tosiaan, moi", hän sitten tuhahtaa  saaden minut

pyöräyttämään ärtyneesti silmiäni. "Koita nyt edes, saatana", sihahdan huulten välistä tietäen kahden muun todennäköisesti kuulevan.

"Mitä?", hän suhahtaa takaisin samalla äänenpainolla.

"Rauhassa, tyypit. Tää on rauhanomainen hengaushetki. Joten, pliis?" Samuel hiljentää meidät.

Istumme kaikki suut supussa jonkin aikaa. "Miks te ootte noin kireitä?" Rasmuksen herkkä ääni saa minut nostamaan katseeni hiiltyneistä nuotion jämistä.

"Miten niin? Ei me olla kireitä", kiirehdin sanomaan.

"Puhu vaan omasta puolestasi, tääl on ihan vitusti hyttysiä ja nää paarmat syö mut elävältä", Niko äyskähtää läimäyttäen itseään käsivarteen tavoitteena tappaa ilkeä verenimiä, mutta karjahtaa ärtyneesti ötökän karatessa tämän kämmenestä.

"Chillaa veli", tyrskähdän pienesti ja jatkan, "Tulet vois varmaan laittaa. Toin makkaraa, jos joku haluaa", sanon seisomaan nousten ja suunnaten polttopuupinolle. "Niko, tuu helppiin!"
Toinen ei liikahdakkaan paikaltaan vaan jatkaa ilman huitomista, näen naurun kuplivan Rasmuksen kasvoilla. En voi syyttää häntä, Nikon ylireagointi näyttää melko hulvattomalta. On sitä suuremmastakin hyönteisongelmasta selvitty, tämä ei ole vielä mitään. "Savu vie ötökät pois. Tuu nyt Niko", sanon pehmeämmin, pienen pieni aneleva sävy äänessäni. Niko katsoo minua pahasti muutaman sadasosa sekunnin, mutta nousee lopulta luokseni.