Finally&Forever

8. "Tuut meille"

Niko

Jokainen kosketus, joka kohdistuu jalkapohjaani, saa koko kehoni värähtämään kivun ja tuskan voimasta. Side haavan peittona suojaa hiukan, mutta vain hiukan. Pelkkä ajatus suorasta kosketuksesta haavaan saa minut voimaan pahoin.

"Haluutko muuten nähä tänään?" Eemil kysäisee juuri ennen biologian tunnin alkua; kumartuen pöytäni yli käsiensä varassa ääntään madaltaen.
Kohautan olkiani.

"Joo miksei", Eemil nyökkää hyväksyen vastaukseni.

"Tuut meille", hän vielä sanoo asettuessaan paikalleen.

***

Astun Eemilin kodin eteiseen tämän perässä. Eemil oli kyydinnyt minut mopollaan paikalle ja vahvasti lupailee vievänsä minut kotiinkin jalkani takia. Sehän nähdään.

Äiti oli aikaisin aamulla heittänyt minut koululle ja oli aikeissa hakeakin minut, mutta olisin joutunut odottelemaan kirjastolla parisen tuntia tämän töiden loppumista.

Menemme pojan huoneeseen. Eemilillä on kieltämättä melko hieno talo. Se on yksinkertaisesti sisustettu ja siitä saataisiin varmasti kodikkaampi, jos vain yritettäisiin kunnolla. Äiti olisi onnensa kukkuroillaan, jos pääsisi itse lisäilemään huoneisiin erilaisia koristetyynyjä ja huonekasveja.

Lysähdän Eemilin pehmeälle sängylle huokaisten väsyneesti. Osasikin olla rankka päivä. "Tee tilaa, mursu", Eemil tuhahtaa ja tunkee sänkyyn vierelleni noustuani istuma-asentoon.

"Katotaanko jotain vai jauhetaanko vaan paskaa? Potilas päättää", Eemil toteaa kaivaen läppärinsä koulurepustaan.
Sovimme katsovamme Spider-man: no way home-elokuvan. Meillä oli mennyt ohi, kun kyseinen elokuva pyöri vielä elokuvateattereissa, vaikka siitä onkin jo aikaa, mutta kyllä se näinkin toimii.

Minulla on tapana kommentoida elokuvan tapahtumia kesken katsomisen ja tämä saa Eemilin aina hieman hermostumaan. Hän on enemmän tyyppiä, joka ensin katsoo ja sitten vasta ruotii tapahtumat, jos sille on tarvetta.

Elokuva päättyy, mutta jäämme silti vain makaamaan sängylle ja käkättämään mielipuolisesti milloin millekin tyhmälle jutulle. Makaamme sängyllä vieretysten. Silmäni ovat kyynelistä märät naurun voimasta ja vatsalihaksiani koskee aivan vietävästi. Nämä hetket ovat niitä parhaita; kun saat vain nauraa jonkun kanssa ja sysätä kaikki väsyttävät huolet aivojen perukoille, pois mielestä, edes hetkeksi. 

Päädymme vielä pelaamaan pleikkarilla Eemilin olohuoneeseen. Hänen isänsäkin ilmaantuu lopulta kotiin ja kuulostaa yllättävän pirteältä kertoessaan päivänsä vaikeista hammasrautapotilaista ja ohimennen mainitsee myös nimettömän avustajansa, mutta hiljenee ja poistuu viemään roskia outo ilme kasvoillaan. vaihdamme Eemilin kanssa ihmettelevät katseet, mutta jatkamme pelaamista. 

"Noni! Ota mallia ammattilaisesta!"  Tuuletan voittaessani Eemilin ylivoimaisesti kolmannessa Fifa matsissamme.

"Turpa kiinni, mä voitin ekan pelin kahdella maalilla", toinen sanoo laskien ohjaimensa sohvapöydälle.

"Se eka peli olikin vasta lämmittelyä", irvistän toiselle. "Tyypillä nousee jo kusi päähän", Eemil hymähtää huvittuneesti sulkien telkkarin kaukosäätimen napista.

"Mikään muu tässä ei nouse ku mun ainaiset mahikset voittaa sut, mitä ikinä sitten pelattiinkaan. Ai saatana Eemil mitä sä-?" Karjahdan pehmeään iskuun päässäni. "Miks sä noin teit?!" Huudan napaten harmaan tyynyn selkäni takaa valmiina vastahyökkäykseen.