Finally&Forever

24. "Vai että kavereita"

Niko

"Moro veli! Onko darra?" Severi pamahtaa huoneeseeni säikäyttäen minut melko pahasti.

"Miten sä pääsit tänne?" Kurtistan kulmiani laskien kuulokkeet kaulalleni.

"Faijas päästi sisään. Vähän vastahakoisesti, mutta päästi kuin päästi", hän lysähtää sängylleni.

"Lähdit ihan super aikasin eilen. Homma lähti käyntiin about puol tuntii teidän lähdön jälkeen. Porukka kasaantui kaikki sinne ja joku oli saanut hommattua iha kunnolla piriä. Joku älypää soitti ambulanssin. Siinä samalla tuli poliisit mukana ja kaikki hajaantu. Ainaki kymmenen lähti niitten messiin; sossumerkintöjä sateli."

"Miks te sinne ambulanssin?" Kysyn kuunnellen vain puolella korvalla.

"Joku muija sai jonkun kohtauksen. En mä tiedä sil tuli joku rakko ulos oksennuksen perässä. Tai niin mä kuulin. Se oksensi jotain keltasta. Ei ollut kaunista nähtävää", Severi jatkaa välinpitämättömästi.

"Niin, onko darra?" hän vielä jatkaa.

"Ei. Enhän mä ottanut muuta ku yhen pilven."

"Aa, no ei sitten yllätä. Se oli mun melko chillistä varastosta. Ei siin ollut ees niin paljoa kamaa", poika pyyhkäisee kädellään ilmaa.

"Heei! Annoiks sä siis mulle pelkkää paperia?" Rääkäisen muka loukkaantuneena.

Severi kohoauttaa olkiaan. "Ilmaiseksi sait. Älä jaksa valittaa."

Pyöräytän silmiäni.

Samuel

Ravaan käytävää edestakaisin kykenemättä istumaan, vaikka seinän vierustat ovat täynnä valkosinisiä pehmusteisia tuoleja.

"Samuel!" Käännähdän ja minua kohti puolijuoksua saapuu Ville. Tunnen pienen helpotuksen aallon pyyhkäisevän lävitseni. "Tulin heti seuraavalla bussilla. Soitin Rasmuksen mummillekin matkalla ja sekin on tulossa varmaan ihan just", Ville selittää hengästyneenä.

Olin soittanut hänelle heti tajuttuani senkin olevan vaihtoehto.

"Sähän oot pukeutunut juhlavasti. Valmistaudutko jo hautajaisiin?" Hän virnistää sekavasti istuutuen penkille. Pyöräytän silmiäni. Miten hän voi olla noin rento?

"Olin lakkiaisissa, kun Rasmus soitti mulle", selitän lyhyesti. Ville kääntää katseensa minuun.

"Uskomatonta."

"Mitä?" Kurtistan kulmiani hämmentyneenä.

"Me ollaa Rasmuksen kans tunnettu mitä? Yksitoista vuotta, ja silti herra Jyrä vastaanottaa itsaripuhelun mun sijasta", hän sitten tuhahtaa. Tiedän ettei hän oikeasti ole kovin loukkaantunut asiasta, kunhan draamailee.
"Se saa niin kuulla tästä kunhan on tolpillaan."

***

Jalkani vispaa hermostuneisuudesta ja yritän rauhoittaa itseni pyörittelemällä kliseisesti peukaloitani. En kuitenkaan kykene vetämään ajatuksiani pois Rasmuksesta, joka tälläkin hetkellä makaa ties missä kojeissa. Emme ole kuulleet hänestä vieläkään mitään ja aikaa on saapumisestamme sentään kulunut jo lähemmäs kolme tuntia.