Finally&Forever

4. "En oo masentunut"

Eemil

Kävellessäni lauantai aamuna keittiöön, isä on jo siellä tavalliseen tapaan tekemässä töitä pöydän ääressä. Hänellä ei ole viikonloppuisin töihin menoa, mutta joutuu aina silti hoitamaan joitain satunnaisia asioita etänä, jos sille on tarvetta.
Isä työskentelee Kiirunankummun hammashoitolassa oikojana, eli töitä piisaa.

Kaivan kaapista jugurttipurkin ja kaadan sitä pieneen kahvikuppiin. Istun keittiön pöytään isää vastapäätä ja alan selata puhelintani aamupalaani samalla syöden.

***

Kuluu pari tuntia, ja saan idean lähteä ulos. En jaksa tätä toimeettomana kotona nököttämistä. Lenkille voisi mennä.

Painun ovesta ulos ja lähden heti kevyeen hölkkään. Ulkona paistaa aurinko, mutta itse ilma ei ole mitenkään erityisen kuuma. Se on hyvä. Juostessani kotikujaani pitkin kohti määränpäätäni, näen muutamia ihmisiä pihalla. Muun muassa luokkamme Vilma on parhaillaan hyvästelemässä jotakuta terassillaan.

Harvemmin nykyään tulee lenkkeiltyä ilman kuulokkeita ja musiikkia. se voi kuitenkin olla ihan siistiäkin. Kuulen tuulen hennon huminan, satunnaista lintujen laulua ja asfaltilla yhä lojuvan hiekan narskunnan lenkkareideni alla.

Juoksen mäelle, joka talvisaikaan toimii suosittuna pulkkamäkenä ja jonne kesäisin sytytetään komea, yleisöä puoleensa vetävä juhannuskokko. Mäen juurella sijaitsee Kiirunankummun ainoa julkinen laavu.
Katselen puiden ylle yrittäen tasata hengitystäni. Keuhkoja painaa inhottavasti, vaikka olinkin ennen lähtöäni ottanut annoksen astmalääkkeestäni kaiken varalta.

Tuuli tuivertaa tukassani ja suljen hetkeksi silmäni. Vain seison.

Kun avaan silmäni, näen pari pikkulasta kapuamassa ruohosta vihreää mäenrinnettä ylös. Se on minun merkkini poistua paikalta.

Rasmus

Kello on jo helposti yli puolen päivän, mutten pääse ylös sängystä. Tällaisia viikonloppupäiväni aina ovat. Joskus myös arkipäivät, jonka vuoksi koulusta poissaoloja on kertynyt ihan reippaasti.
Mummi ei tykkää.

Asun mummini kanssa. Olen asunut jo muutaman vuoden. Omat vanhempani tekevät pitkiä työmatkoja milloin mihinkin. Yli kaksikymppinen siskoni asuu toisella puolella Suomea, mutta pikkuveli minulla on.

Huoneeni ovi pamahtaa auki.
Siinä paha missä mainitaan.

Vaalea kiharapää heittäytyy päälleni sängylle, joka saa minut älähtämään kivusta. Oskari on seitsemännellä luokalla, eikä siis enään mikään kevein päälle hypätessään.

"Nouse ylös, hiton masentunut paskaläjä! Sun piti tehä se ruoka, mistä mummi eilen sano."

"En oo masentunut", nurisen pojalle ja vedän peiton takaisin pääni ylitse. "Äläkä kiroile. Mummi kuulee."

"Onko se kotona?" Mumisen tukahtuneesti peiton alta.

"Ai mummi? Se lähti kai joogaan."
Oskari laskeutuu sängyltä ja potkaisee minua vielä kylkeen. "Tule nyt."

Hoipperoin vessaan peilin eteen. Purppurat hiukseni ovat sotkussa, mutta sentään niiden väri on jälleen jossain määrin kirkas, saatuani aikaiseksi värjätä edelliset pinkkini uudelleen. Saa nähdä kauanko tämäkin ilo kestää. Väri, mitä käytin on määrä lähteä  himmenemään jo muutaman pesun jälkeen, mutta minkäs teet.

Pysähdyn katsomaan kasvojani tarkemmin. Vaikka olen nukkunut ainakin kolmetoista tuntia, silmänaluseni ovat siniset ja saa minut näyttämään nuhistuneemmalta. Suljen silmäni ja painan kämmenet luomilleni niin, että alan nähdä poksahtelevia tähtiä ja pääni tuntua raskaammalta.

Hengitän syvään ennen kuin poistun vessasta vilkaisematta enään peiliin.

Kattila porisee hellalla. Nojaan käsiäni työtasoon ja seuraan hiljaista kiehumista.

"Oskari tuu syömään!" Huudan veljelleni. Hän on keittiössä valonnopeudella ja kauhoo keittoa lautaselleen.

"Etkö sä ota?" Hän kysyy, kun vain seuraan sivusta tämän lusikointia. "En mä", pudistan päätäni.

Oskari kurtistaa kulmiaan. "Miks et?" Olen hetken hiljaa, ennen kuin vastaan:

"Ei tee mieli, heräsin just. Lämmitän myöhemmin."

Samuel

Lauantain säbä treenit loppuvat ja siirryn pukuhuoneeseen muiden joukkuelaisteni kanssa. Treenit menivät ihan hyvin. Parista tyypistä huomasi, ettei heillä ihan motivaatio riittänyt tänään parempaan esitykseen, mutta silti, ei huono treeni.

Istun puupenkille. Tekstaan isälle, että hän voi lähteä hakemaan ja alan riisua sisäpelikenkiäni.

"Hemmetti näitä mun kenkiä. Taas katkes nauhat", Joakim päivittelee vieressäni. Hän korjaa silmälasiensa asentoa ja vetäisee kengät jalastaan.

"Kannattaa Prismasta vilkasta, siellä on kai aika halpoja. Pitäis kestää semi kauankin", vinkkaan pojalle.

Muut pojat säätävät taas omiaan pyyhkeiden ja muun krääsänsä kanssa.
"Jyrä, otatko sä?" Kohotan katseeni minua kohti ojennettuun nuuskakiekkoon.

"Ei kiitti", tuhahdan Jarmolle.

"Korhonen ei nyt ainakaan ota. Vitun jäykkis", pyöräytän silmiäni, mutten vaivaudu sanomaan vastaan pojalle, joka aina jaksaa näykkiä Joakimia ihan syyttä suotta.

***

Istahdan pelkääjän paikalle isän viereen ja heitän treenikassini takapenkille kahden etupenkin välisestä raosta. Radiosta kuuluu rauhallista miehen puhetta ja isä naputtelee levottomasti ratin nahkakuorta ajaessaan pois liikuntahallin parkkipaikalta.

Puolen tunnin matka kuluu sanattomasti, kuten yleensä.

"Mihin aikaan huomenna se sun pesäpallo olikaan?" Isä kysäisee aloittaen keskustelun.

"Kahdelta vasta. Voin kyllä odottaa täällä, jos se Ainon taidekoulu on aiemmin", isä naksauttelee kieltään mietteliäänä.

"Ilmarilla on jotkut kaverin synttärit puoli kahdelta. Pitää katsoa miten saan vietyä teidät kaikki." Joskus käy isää sääliksi, kun hän aina joutuu kuskaamaan meitä kaikkia harrastuksiin ja muihin tapahtumiin, mutta minkäs teet. Samalla tavalla hän joutuisi bussikyydit äidin kanssa maksamaan.

~~~

Täyteluku Eemilin, Rasmuksen ja Samuelin elämään lyhyesti vilkaisten.

Words: 728

xS3V3Nx