Finally&Forever

28. "Jäätkö sä vielä ens yöksi?"

Rasmus

"Jooko, miksei?" Anelen kädet ristissä.

"Ei", Samuel vastaa jyrkästi.

"Jooko, ei se sua mihinkään satuta", jatkan.

"Sä oot vinkunut iäisyyden", Samuel pyöräyttää silmiään hymynkare huulillaan. "Okei fine, jos se tekee sut iloiseksi niin go for it", hän vihdoin myöntyy. Tämä saa voitonriemuisen hymyn kasvoilleni.

"Okei, mikä väri?" Nousen sängyltä hänen vierestään ja kävelen työpöytäni luokse yhden pöytälaatikoista avaten.

"Mitä sulla on?" Samuel kysyy asettuen makaamaan kyljelleen sängylleni niin, että hän saattaa nähdä kasvoni.

"Mm, musta, pinkki, violetti, vaaleansininen, punainen ja super siisti hologrammi versio violetista", luettelen keräten jokaisen laatikkooni kertyneen kynsilakan syliini.
Samuel naurahtaa. "No?" Naurahdan huolestuneesti.

"Hauskaa, kun sä oot noin innoissas. Söpöä." Ujo hymy leviää kasvoilleni ja palaan takaisin sängylle Samuelin jalkopäähän. Hän nousee takaisin paikalleen. "Laitetaan.. Se 'siisti hologrammi'", toinen tekee päätöksensä imitoiden ääntäni ja nostaa sängyltä tumman kynsilakan.

Tunnen Samuelin katseen päälaellani, minun keskittyneesti lakatessa tämän oikean käden kynsiä.

"Tyyppi leikannut kynstenä ihan vasta, mihin sä valmistaudut?" Vilkaisen häntä yläviistoon kiusoitteleva virne naamallani, päätäni nostamatta. Saatan melkein aistia silmien pyöräytyksen.

"Nyt pidät ne käpäläs paikoillaan. Ei elettäkään, pilaat ne muuten", Nousen jälleen sängyltäni palauttamaan lakat laatikkoon.

"Wou, tuntuupa oudolta", Samuel virnistää valmiita kynsiään mallaillen.

"Niin, koska mä tein ne."

"Totta puhut", Samuel nojautuu lähemmäs ja painaa nopean suukon huulilleni.
"Mun porukat ei vaan tykkää. Se ajan huoli."

"Jäätkö sä vielä ens yöksi?" Kysyn asettuen makaamaan niin, että pääni lepää toisen pojan sylissä. Samuel mumisee jotain, josta ei ota täydellisesti selkoa.

"Miten sun hiukset himmenee taas? Mehän värjättiin nää ihan vasta", hän tokaisee sinertävän violetteja hiuksiani silitellen.

"Ei nyt ihan vasta", vastaan.

Niko

Kävelen pyörääni taluttaen kohti kotia. Tiedän äidin tiuskivan minulle myöhäiseksi venähtäneestä illastani, mutten osaa välittää siitä juuri nyt.

Näytän ulkopuolisen silmiin varmaankin harvinaisen typerältä. Kävelen märällä asfaltilla, pyörääni ilman sen kummempaa syytä taluttaen, kasvoillani naurettava hymy. Tällä hetkellä rankkasadekaan ei pysty latistaa mielentilaani.
Voisin melkein hyppelehtiä viimeisen kilometrin kotiin.

Minusta ei ole hetkeen tuntunut näin keveältä. Kuin kaikki paino olisi pudonnut harteiltani yhden illan aikana. Viimeiset pari tuntia ennen lähtöäni olimme jutelleet, nauraneet, kertoneet viime viikkojen tapahtumista ja jopa asioista niitäkin aiemmin. Niinkuin ennen. Paitsi, että nyt mukana oli myös jotain muuta. En osaa muodostaa sitä sanoiksi, mutta jotain uutta se oli. Lämmintä, se tuntui hyvältä.