Finally&Forever

10. "Ihan niin kuin kurjenkello"

Rasmus

Kaivan allaskaappia, jossa pesuaineiden seassa säilytän hiusvärejäni. "Hei täällä on vielä vähän tätä purppuraa, jos sitä sekottaa tuohon siniseen, niin siitähän pitäs tulla vähän kirkkaampi violetti." Kohotan pakettia, jossa komeilee nainen pitkillä purppuranvärisillä mallin hiuksilla.

"Selvä se", Samuel nyökkää kumihanskoja käteensä vetäen.

Sekoitan Samuelille värin hänen nojatessa lavuaariin vieressäni seuraten tekemisiäni. Se tekee minut hermostuneeksi.

Olen vihdoin suostunut riisumaan hupparini ja vaihtamaan sen väljään T-paitaan, jota olen aina käyttänyt juuri hiustenvärjäyspaitana. Ja kun sanon väljä, se todella on. Se on melkein jo tunika ja hihat ovat niin pitkät, että yltävät käsivarsieni puoliväliin asti. Tein ostoksen harvinaisen tietoisena tästä ominaisuudesta, koska se on erityisen kätevä kesähelteillä, kun mummi alkaa kiristää minua lyhythihaisen käytöstä. Se on ollut melko kovassa käytössä.

Seitsemännellä luokalla värjäsin hiukseni ensimmäistä kertaa niin sanotulla shokkivärillä. Muistan elävästi, kuinka hermostunut olin mennessäni seuraavana päivänä kouluun.

Samuel on myös odotellessaan raahannut yhden jakkaran tänne kylpyhuoneeseen halvan, ja millä hetkellä hyvänsä seinältä alas rämähtävän peilin eteen.

Kun saan värin valmiiksi, ojennan sen varovaisesti toiselle.
Heitän vanhoista väreistä tahriintuneen pyyhkeen olkapäilleni ja istuudun tuoliin.
"Kato sitten niska hyvin. Aina kun Oskari tekee sen, se jättää sinne sellasen paljaan läiskän. Joudun aina korjaamaan jälkeenpäin", muistutan.

Menee hetki ja meinaan jo kysyä, mitä Samuel odottaa, kunnes tunnen kylmän kosketuksen päälaellani. Hän on varovainen. "Ootko sä ikinä ennen värjännyt hiuksia?" Päädyn kysymään pieni ivan sävy äänessäni.

"Turpa kiinni, mä hoidan tän kyllä. Mun serkku Elina on joskus värjännyt. Oon auttanut sitä."

Hän etenee hitaasti, mutta varmasti juuresta muihin hiuksiini ja tunnen inhottavan kihelmöinnin päänahassani. Emme puhu värjäysprosessin aikana oikein mitään. Vääntelen vain käsiäni sylissäni.

Vaivun taas ajatuksiin, mutta säpsähdän tuntiessani kosketuksen niskassani. Se nostaa ihoni kananlihalle.
Tiedän kyllä, mistä se johtuu. Ei Oskarin kosketus kaulallani tai ihollani muutenkaan aiheuta minussa mitään sen suurempia värähdyksiä.

Samuelkin taitaa huomata reaktioni ja pysähtyy hetkeksi. Hän ei kuitenkaan sano mitään. Vilkaisen häntä vaivihkaa peilistä. Hänen katseensa on niskassani. Kaulallani. Hänen katseensa on... en osaa sanoa mitä se on, mutta jokin siinä saa sydämeni hakkaamaan.
Toinen näyttää palaavan maanpinnalle ja kastaa taas sormensa väriin jatkaen työtään.

Samuel

Heitän tumman lilaksi värjäytyneet muovikäsineet keittiön roskikseen muiden värjäystarpeiden perässä ja pesen vielä uudelleen käteni.

Olimme saaneet värjäyksen valmiiksi, odottaneet määräajan ja nyt kuulen suihkun kohisevan veden alkavan virrata kylpyhuoneessa.

Ovikello pirahtaa.

Oskari ja Rasmuksen mummi? Kenties. Minun pitäisi varmaankin avata. Vilkaisen vessan ovea kohti, mutta veden lorina jatkuu. Ovikello soi uudelleen. Hengähdän ja tallustan avaamaan oven. Käytävässä seisoo harmaat kiharat hiukset omistava vantterampi lyhyt nainen ja hätkähdyttävän paljon Rasmukselta näyttävä Oskari, jonka hiukset kuitenkin ovat Rasmuksen omista poiketen hiekan vaaleat ja lainehtivat. He molemmat kantavat ruokakasseja. Nainen katsoo minua kysyvästi.