Finally&Forever

30. "Hei. Pää pystyyn"

Niko

Kävelemme nelikkona takaisin koteihimme. Haukkelen Eemilin minulle paistamaa makkaraa kävellessäni. Olimme istuskelleet pitkään, mutta Samuelin ja Eemilin kotiintuloaika tuli vastaan ja jouduimme lähtemään heti nuotion sammutettuamme.

"Tuutko Niko meille?" Eemil kysyy varovasti vierestäni käsi hipaisten omaani.

"Mennään vaihteeksi meille", vastaan hetken päästä vilkaisten nopeasti vieressämme kävelevää paria. Eemil nyökkää. Matka on pidempi, mutta emme ole olleet aikoihin minun luonani. Sille on toki myös syynsä. Syy nimeltä Helmi.

Loppu iltamme laavulla oli mennyt rattoisasti ja nauruntäyteisesti. Meillä oli todella ollut hauskaa, vaikka kokoonpano oli ollut harvinaisen epätavallinen.

Tunnen Eemilin käden hankautuvat omaani vasten kävellessämme. Puraise huultani hermostuneesti. Solmin pikkurillini tosen oman ympärille. Pidän katseeni tiiviisti asfaltissa, mutta aistin Eemilin hämmentyneen katseen itsessäni.

***

Avaan ulko-oven ja päästän Eemilin sisään. Kello on jo yksitoista, mitä on vaikea uskoa. Aika oli vierähätnyt nopeasti.

Isää, äitiä tai Helmiä ei näy missään.

Vilkaisen takaterassille. 

Isä on näemmä grillannut ja parhaillaan he syövät punaviiniä terassilla siemaillen.

"Moi?" Ilmoitan läsnäoloni.

"Ai Niko", Isä tervehtii. Äitikin kääntyy tuolillaan moikkaamaan minua.

"Eemil tuli. Se jää yöksi. Missä Helmi?" Kerron ja kysyn lopulta mieleni päällä lojuvan kysymykseni.

"Lähti festareille Sääksensalmelle Kiiran kanssa", äiti vastaa.

"Ja tekö päästitte sen?" Kysyn epäuskoisena.

"Tietyillä rajoitteilla, kyllä. Sinne ei ollut ikärajaa ja kuulemma joitain artisteja esiintyi, joita Helmi halusi nähdä", isä puolestaan vastaa kysymykseeni. Olen vieläkin hivenen epäuskoinen. Vanhempani ovat yleensä tiukkoja, eivätkä missään nimessä päästäisi Helmiä sekoilemaan joillekin festareille.
Oli sinne ikärajaa tai ei.

Palaan huoneeseeni, jossa Eemil on asettunut mukavasti sängylleni.
Istuudun lattialle sängyn patjaan päälläni nojaten.

"Mitä sä siellä? Tuu tänne", Eemil tökkää takaraivoani. En vastaa, enkä nouse. "Edelleenkö sä mietit sitä aiempaa? Ei se oikeesti ollut mitään, älä ajattele sitä. Mua vaan kiinnosti ne sillä hetkellä", tunnen hänen viileän kätensä niskahiuksillani. "Jooko, anna anteeks. Kyllä mua kiinnostaa olla sun kans." En ole vihainen. Enkä mökötä. Tiedän olevani ärsyttävä, mutta se on omalla tavallaan tyydyttävää.

En edelleenkään vastaa mitään. "Tuu tänne, Niko", Eemil kuiskaa anelevasti. Huokaisen ja Nousen sängylle makaamaan tämän vierelle selkä häneen päin. "Hei C'mon. Mitä mun pitää tehdä, et sä lopetat ton?" En vastaa ja Eemil hiljenee.

Meinaan jo kääntyä katsomaan, nukahtiko toinen tämän oltua niin kauan hiljaa. Tunnen kuitenkin kosketuksen -huulten kosketuksen- niskassani ja käden olkavarrellani.
Eemil jatkaa takaa päin kaulani hiljattaista suutelemista ja tunnen pienen kihelmöinnin jokaisen kohdalla. Olen täysin jännittynyt Eemilin kosksetuksen alla ja hän varmasti huomaa sen.