Finally&Forever

18. "Rasmus, huppu pois!"

Niko

Torstai. Enään kaksi koulupäivää.

Kaarran mopollani koulun pihaan. Eemil on juuri sopivasti riisumassa kypäräänsä; ajan tämän viereen. 

Eemil odottaa minun parkkeeraavan. Lähdemme kohti koulun pariovia. 

Käytävilläkin huomaa kesäloman lähestyvän. 

Tunneilla kaikki ovat normaalia levottomampia. Eikä kukaan jaksa edes yrittää käyttäytyä kuin mallioppilas, tai keskittyä sen suuremmin opetukseen. Arvioinnit on jo tehty, eikä mikään ehdi enään vaikuttaa päättötodistukseen.
Miksi siis edes yrittää?

Eemil kumartuu kohti Samuelia. "Tiiätkö missä Rasmus on?" Hän kysäisee. "Kipeenä kai", Samuel vastaa, mutta hänen silmistään paistaa epäusko. Hän vilkaisee minua ensimmäisiä kertoja kunnolla pitkään aikaan, muttei sano mitään. Nyökkää vain melkein huomaamattomasti. 

Aadalla on taas oma shownsa käynnissä ja yritän parhaani mukaan olla vilkaisematta häntä ja antamatta hänelle sitä huomiota, mitä hän nyt kaipaa. 

"Heei mitä jätkät?" Pitkä Aatu ja Severi pamahtavat luokkaan aukinaisesta ovesta. Naurahdan heidän yllättävälle ilmaantumiselle. "Mikäs tässä", vastaan ja paiskaan kättä Severin kanssa. Aatu kumartuu Eemilin pöydän ylle juttelemaan hänelle, kun itse kiinnitän ennemmin huomiota tummatukkaiseen ystävääni.

"Ei olla nähty vähään aikaan", Severi tokaisee vilkaisten oviaukkoa varmistaakseen opettajan olevan yhä jossain muualla kuin itse luokassa. "Ollaan me koulussa oltu. Miten myynti, meneenkö kaupaksi?" Vastaan. "No niin muttei vapaa-ajalla. Ja no ihan ok, sitä perus. Nyt kun loma ja päättärit lähestyy menee aika reippaasti, varastot kohta taas tyhjillään." Nyökkään vastaukseksi. Päättäreitä seuraava ilta tulee olemaan eeppinen.

"Mihin porukka kokoontuu lauantaina?" Kysyn Severiltä. Hän yleesä tietää, missä käydään parhaat bileet ja joskus tuntuu, kuin hän tietäisi kaiken, mitä kylässä tapahtuu. Severillä on silmät ja korvat kaikkialla. "Varmaan ainakin aloittaa koulun pihalla tai parkeilla. En tiiä tarkemmin. Jotkut puhui myös kirkosta, muttei kukaan vaikuta tietävän vielä ihan varmasti." 

Silloin opettajamme astuu luokkaan. Jatkamme jutteluamme, kuitenkin sivusilmällä vilkuillen opettajan liikkeitä. Hän ei ensin huomaa mitään tai ketään. Sitten hän kopauttaa Aatun olkapäätä. "Sinä et taida olla ihan oikeassa paikassa, mikäs sun nimi on?" Kikkaratukkainen naisopettajamme kysyy pojalta. "Jaska, miten niin?" Aatu vastaa ja muutama luokassa tyrskähtää. "No Jaska, menepäs tunnille, ennen kuin minä kirjotan sulle jälki-istunnon", opettaja viittaa oviaukolle päin. Hän alkaa ohjata Aatua ulos luokasta kävellen tämän perässä. "Entä toi? Ei sekään kuulu tänne!" Aatu osoittaa Severiä, joka nyökkää opettajalle tervehdyksen. "Mene sinä nyt ensin, sun kaveri tulee heti perässä." Viimeiset sanat hän suuntaa Severille merkitsevästi. "Joo joo, ihan justiinsa", Severi tuhataa ja nojaa Eemilin puoleen. "Tuuthan säkin lauantaina?" Hän kysyy nopeasti, kun opettajamme jo lähestyy häntä. "Joo yritän parhaani", Eemil virnistää. Severikin paimennetaan luokasta ja opettajamme -Marleena- lukitsee turhautuneesti luokan oven perässään.

"Etkö sä oo vielä arestissa lauantaina", sihahdan Eemilille. "Joo, mut kyl mä keksin jotain," toinen vastaa. "Missä välissä susta on tullu tommonen kapinallinen teini?" Kysyn puolivitsillä. "Miten niin?" Hän irvistää takaisin. Kohotan kulmiani. Kyllä hän tietää mitä tarkoitan. Kontrasti parin viikon takaiseen Eemiliin on sen verran iso, ettei sitä voi olla huomaamatta.

Oveen koputetaan ja Sofian avatessa oven lukosta, luokkaan astuu Rasmus. Olin jo olettanut tämän jättäneen päivän  kokonaan väliin. Huomaan Samuelinkin kohottavan katseensa tämän huomatessaan. Hetken mietinnän jälkeen poika istuutuu eteemme Samuelin viereen vapaalle paikalle. "Missä sä olit", kuulen Samuelin sihahtavan.

Samuel

"Missä sä olit?" Kuiskaan viereeni istuneelle Rasmukselle. Kaikki luokassa elävät jollain tasolla omaa elämäänsä. Eikä kukaan todennäköisesti kuulisi, vaikka puhuisin kovempaankin ääneen. Mutta tuntuu vain oikeammalta kuiskata. Rasmus kohauttaa olkiaan. "Hammaslääkäri", hän sitten vastaa lyhyesti.

"Rasmus, huppu pois!" Marleena rääkäisee luokan edestä. Rasmus tekee työtä käskettyä ja riisuu huppunsa. Tämän kohottaessa kätensä olen näkevinäni hupparin alta pilkistävän ranteen punoittavan hennosti. Huomaamattani katseeni seuraa pojan kättä hänen laskiessa sen pöydälle. Rasmus huomaa sen ja laskee kätensä pöydän alle. Vilkaisen tätä kysyvästi kulmiani kurtistaen. Hän on kuin ei huomaisikaan ja kääntyy kaivamaan matikankirjansa repustaan. 

"Moro Rasmus", kuulen Nikon äänen ja käännän heti huomioni yhtälöstä takapenkkiin. Kuulen Rasmuksen mutisevan jotain vastaukseksi. "En oo päässyt sanomaan, noi hiukset on aika siistit", Eemil vuorostaan kehuu. Toinen kuiskaa kiitoksen ja kääntyy taas oikein päin avaten kirjansa.

***

Niko

Olen sopinut tapaavani Severiä pitkästä aikaa koulun ulkopuolella.
Hän avaa oven siihen pari kertaa koputettuani ja päästää minut sisään.
Tervehdin tämän äitiä, joka vilkuttaa minulle olohuoneesta.

Severi huudahtaa turhautuneesti sängylleen rojahtaessa. En usko tällä olevan sille mitään sen erityisempää syytä, kunhan tahtoi päästää jonkinlaisen äännähdyksen.

Teemme tätä usein. Lojumme jommankumman huoneessa suut supussa ja teemme omia hommiamme. Tämä sama kaava pätee tälläkin vierailullani.

"Tuo lauantai selvis. Ainakin osittain. Kyselin vähän ympäriinsä. Porukka alottaa just parkeilla ja kirkolla, jos niitä ei häädetä. Varmaan liikkuu siitä siihen Eemilin lähellä olevaan leikkipuistoon tai pizzalle. Paha kuitenkin sanoa vielä tässä vaiheessa, riippuu mikä mood sitten on." Severi sanoo sänkynsä pohjalta. En vastaa mitään.

"Onko sulla muuten joku kiikareissa? Ei oo sitä tietoa päivitetty nyt hetkeen", hän sitten kysyy. Käännyn häntä kohti. "Ei oo ketään."
"Sulle pitäs kyl löytää joku. Oot ollu yksin kohta kaks vuotta. Säälittävää", Severi nousee istumaan. Kohautan olkiani. "Entä se Jonna 9H:lta? Se selvästi tykkää susta", toinen ehdottaa. "Ai se brune? Mm, pitää kattoa", suuntaan katseeni kattoon. "Tai Emmi. Teillähän oli säätöä seiskalla. Se vilkuilee sua edelleen. Etkä sä ihan sen yli oo vieläkään päässyt, vai?" Pyörittelen päätäni mietteliäästi. "En kyl tiiä lähtiskö se siihen enää. Meijän juttu loppu parin kuukauden juttelun jälkeen, kun en sen mielestä osannut edetä tai jotain." "Teillähän oli niitä awkwardeja tuplatreffejä Emmin, Sofian ja Samuelin kans", Severin kasvoille syttyy ärsyttävä hymy. "Joo niihin mä en palaa. Ne oli kiusallisuuden huipentuma. Mistä vetoa, että Emmi ja Sofia jauho kotimatkansa vaan paskaa koko tilanteesta. Vilmakin on asiasta varmasti paremmin perillä kun mä ite", murahdan silmiäni pyöräyttäen.

"To be honest yllätyin, ku Samuel lähti Sofian kans säätämään", Severi jatkaa aihetta. "No joo tulihan se vähän puskista. Eemil kerto, et ne jutteli vielä viime vuonna ennen kun se Sofian poikaystävä Jasper ilmaantu", kerron. Severi kohottaa kulmiaan yllättyneesti. "Ne on kyl kunnon unelma pariskunta", toinen tyrskähtää. "Tai mitä nyt oon kuullut", hän lisää. "Onhan se Jasper hyvä jätkä", Mumisen vielä.

"Entä sä? Löytyykö muijia jo kainalosta?" Vaihdan aihetta jättäen Jasperin ja Sofian suhteen ihailun jälkeen. "No jaa, lähetän varmaan vääriä signaaleja vähän joka suuntaan, mut en mä mitään sen kummemmin eti", Severi vastaa.
"Ethän sä ikinä", tuhahdan, jonka seurauksena Severi töykkää minua käsivarteen.

~~~

Words: 992

xS3V3Nx