Face Your Fear

Uusia Kasvoja, Tuttuja Nimiä

Petteri

Mä Istahdan paikalleni Linnean viereen. Se näyttää hyvin väsyneeltä, eikä mikään ihme. Kuulemma tyttö käyttää yönsä johonkin aivan muuhun kuin nukkumiseen.

Mä ainakin mieluummin nukun. Enhän mä mikään aamuihminen ole, mutta aamuista koituisi vielä isompi tuska, jos ei olisi vähintään kahdeksan tunnin yöunia alla.

"onks toi joku uusi?" Linnea kysyy multa kuiskaten, pökäten mua samalla kylkeen. Mä sihahdan Linnealle hiljaa silkasta kivusta, ja käännyn katsomaan jätkää, joka astelee luokkaan suinkin eksyneen näköisenä.

Meillä on pieni lukio keskellä korpea, mutta silti onnistun melkein joka päivä näkemään uusia ihmisiä. Tai siis juttuhan on se, että kyllä mä ihmisten nimet tiedän, mutten osaa yhdistää niitä tiettyihin kasvoihin. Kasvomuisti on ollut mulle aina ongelma.

"kyllä kai", mä kuiskaan Linnealle takaisin.

Kuka ihme haluaisi muuttaa keskelle-ei-mitään? Täällä ei nimittäin oikeasti ole mitään muuta kuin peltoa, peltoa, metsää, lisää peltoa ja vielä vähän lisää peltoa? Ainiin, ja järviä.

"iha söpö", Linnea kuiskaa mulle ja mä vaan hymähdän. En mä nyt ehkä pojasta niin osaisi ajatella. Tytöt on enemmän mun mieleen.

"ihan perus", mä kuiskaan takaisin tunnin alkaessa. Musta tuntuu, että mä olen missannut jonkun uutisen tuohon uuteen jätkään liittyen. Yleensä koulussa puhutaan vähintään kaksi viikkoa siitä, että tänne tulee uusi oppilas.

Ihmiset kaivelee uusista oppilaista järkyttävän paljon tietoa. Nimi, ikä, entinen asuinpaikka, perhe ja muuta tuollaista. Mä en edes ymmärrä, että mistä ihmiset löytää noi tiedot. Netistä kyllä löytyy kaikenlaista, se on pakko myöntää.

Tunnin päätyttyä me astellaan Linnean kanssa kohti aulaa. Mulle tuli viime tunnilla hieman huono olo, joten oon suurimpiirtien pidätellyt oksennusta viimeiset kaksikymmentä minuuttia. Haluaisin vain kotiin, mutta en mä voisi lähteä. Tän päivän aikataulut menisi ihan sekaisin.

"eikö olis parempi mennä ulos?" Linnea ehdottaa. Niin, ulkona saisi raikasta ilmaa ja muutenkin olo voisi parantua.

"no mennään vaa", mä myönnyn. Me suunnataan koulun pihalla oleville penkeille. Penkeille on taas sutattu tusseilla monen moista symbolia. Rumia sanoja löytyy symboleiden joukosta. Mitenkä nuo lapset jaksaa? Piirtäisivät papereille, eikä julkisen paikan pinnoille.

"miks sulle tuli huono olo?" Linnea kysyy multa päästäen olkapäänsä altiiksi auringolle. Mä katson vierestä, kun Linnea laskee hupparinsa penkille meidän väliin.

"En mä tiedä. Alko yhtäkkiä vaan heikottaa, ja sen jälkeen oksettamaan", mä kerron tytölle, joka nyökyttelee ymmärtäväisenä. Alan tajuamaan sen väitteen, että Linnea sopii sote-alalle. Se voisi olla Linnean juttu. Hän on aina niin pirtsakka, ja valmiina auttamaan hädän tullessa. Hän on välittävä, ja mä vieläkin mietin, että miksen seurustele tuon tytön kanssa. Toki sille löytyy jokin pätevä syy, kuten se, ettei Linnea ole tyyppiäni.

"söitkö sä aamupalaa?" Linnea kysyy.

"hei, kyllä sä tiedät mun perheen aamun. Joka aamu on samanlainen, rutiininomainen", mä vastaan Linnealle, joka naurahtaa vähän, "ja porukat on saamassa taas uutta muksua."

"En nyt tiedä, että pitäiskö onnitella uudesta pikkusisaruksesta vai olla kauhistunut", Linnea hymähtää mulle, ja mä ymmärrän täysin, että mitä se tarkoittaa. Mutta kukaan ei ymmärrä miltä musta tuntuu. Kukaan ei ikinä voisi ymmärtää näitä tunnetiloja.

"mutta niin, oon syönyt aamupalan. En tiedä mistä tää olo johtuu", palaan aiheeseen Linnean näyttäessä mietteliäältä. Tää päivä ei ole eronnut edellisistä päivistä mitenkään. Tai edellisistä keskiviikoista.

"noh, vedä tää päivä vähän rennommin", Linnea kehottaa ja mä nyökkään. En mä ainakaan kipeäksi haluaisi tulla. Se vasta perseestä olisikin.

Tovin päästä me palataan takaisin sisätiloihin. Koulun ilma tuntuu raskaalta ja väsyttävältä ulkoilmaan verrattuna. Ulkona oli niin ihanan raikasta. Olisin halunnut jäädä ulos pidemmäksi aikaa, mutta velvollisuudet kutsuvat. Mun täytyy suorittaa koulu kunnialla loppuun saakka.

Me kävellään koulun käytävää pitkin, kunnes huono olo vain pahenee. Mä huikkaan Linnealle käyväni vessassa, minkä jälkeen lähden suurinpiirtein pikakävelemään kohti vessoja. Oksennuksen myörien mun vatsassa, mun on otettava muutama juoksuaskel.

Painelen päätä pahkaa vessakoppiin ja päästän oksennuksen suoraan vessanpönttöön. Mun olo on aivan hirveä, enkä mä tosiaan tiedä edes, että minkä takia.

"ootsä ihan ookoo?" tuntematon ääni kuuluu mun takaa nojatessani vasten pönttöä reppu visusti selässäni.

"tai no, olipa absurdi kysymys, mutta.. Ööh helpottaako?" se sama ääni kuuluu. Hitaasti mä käännyn katsomaan puhujaa. Se on se uusi jätkä..

"joo. Helpottaa, mut olo on aika kauhee", mä kerron suoraan. Se jätkä nyökkää ja ottaa repustaan juomapullon.

"en mä voi-, se menee ihan oksennukseen", mä kieltäydyn pojan tarjotessa juomapulloa mulle.

"mä pesen sen kyllä. Ala hörppimään", jätkä sanoo mulle enkä mä voi muuta kuin totella sitä. Juon juomapullosta varmaan puolet ja hengähdän sitten.

"eihän sulla kuule olis nestehukkaa. Tuol on aika lämmin, ja sul on paljon päällä. Oot varmaan hikoillu paljon, ja unohtanut juoda", jätkä latelee mulle jotain diagnoosin tyyppistä mun tuijottaessa sitä monttu auki.

"joo- tai siis emmä tiedä. Tuli viime tunnilla paska olo, ulkoilma autto vähän", mä kerron tyypille, ja tajuan vasta sitten, että sehän on ilmeisesti nähnyt mut siellä ulkona. Mä kurtistan kulmakarvojani hieman.

"mistä sä tiesit?" mä päätän kysyä.

"tiesin mitä?" jätkä esittää vastakysymyksen.

"sen, että olin ulkona äsken", mä totean.

"katsoin ikkunasta. Ja ei, ei millään stalkkeritavalla, vaan satuin vaan näkemään", jätkä nauraa, ja mua alkaa hymyilyttämään. Niinpä tietenkin. Koulurakennuksessa on yleensä ikkunat.

"no mutta, mun täytyy mennä, etten myöhästy tän enempää. Sä varmasti pärjäät, ja kannattaa kotiin mennä", jätkä sanoo lähtien jo kauemmaksi.

"hei oota! Mä en tiedä sun nimeä, ja ota tää sun juomapullos", mä sanon tarjoten juomapulloa takaisin jätkälle.

"ai. Ajattelin, että täällä kaikki tuntee kaikki ja juorut leviää nopeasti", jätkä sanoo, eikä vieläkään paljasta nimeään. Mulla alkaa mennä hermoon kohta se, etten tiedä tuon jätkän nimeä. Ei mulla siis mikään pakottava tarve sen tietämiseen ole, mutta haluan tietää kenen kanssa puhun.

"mutta, mun nimi on Atte Mahlavuori", se jätkä sanoo ottaen juomapullonsa takaisin. Se painelee ulos vessasta jättäen mut yksin ajatusteni kanssa. Kuuluuko se tosiaan Mahlavuorten sukuun? Toki kyseessä voi olla myös eri Mahlavuori, mutta tässä kylässä on totuttu siihen, että tuo sukunimi enteilee pahaa.

Mahlavuoret asuvat eräässä ränsistyneessä ja kunnostusta vailla olevassa talossa keskustan laitamilla. Heitä on ollut kolme sisarusta. Kaksi veljeä, joilla on linnatuomio murhasta ja muista väkivaltaisista teoista. Heidän siskonsa on huumeiden välittäjä pääkaupunkiseudulla. Itse Mahlavuoren isännästä ei ole kuulunut mitään, mutta sisarusten äiti kuoli viime joulukuussa.

Heidän äitinsä oli oikein mukava, ja aivan eri sorttia kuin aviomiehensä ja lapsensa. Juulia Mahlavuori oli yksi tämän kylän tunnetuimmista ihmisistä - positiivisessa mielessä.

--
Sanoja: 997

🤔🤔🤔