Face Your Fear

Lapsenvahtina

Petteri

Seuraan vierestä, kun vanhempani tekevät lähtöä kohti pohjoista. Mä jään tänne Elinan, Hillan, Reetun sekä Pinjan kanssa. Luojan kiitos vanhempani ottavat Maken mukaan. Mä en ehkä kestäisi, jos mun pitäisi yrittää viihdyttää kaksi vuotiasta Makea, joka ei edes varmaan tykkää musta. En mä tiedä oonko mä niin ruma, että mun näkeminenkin saa taaperon itkun partaalle.

"noni, soitelkaa jos tulee jokin hätä. Ettekä kiusaa toisianne! Petteri, oot vastuussa lapsukaisista, eikä mitään hölmöilyjä!" äiti muistuttaa ja mä nyökyttelen kiltisti. Kyllä kyllä, tiedän kaiken vastuun olevan minulla. Onneksi sentään Atte tulee tänne seurakseni.

"noni, moimoi", äiti vielä hihkaisee ja sulkee ulko-oven sen jälkeen. Pinja pyytää mua heti leikkimään jotain prinsessaleikkejä. Mä myönnyn samalla varmistaen, että kaikilla on jonkin näköistä tekemistä. Siskoni osaavat varmasti pitää huolta itsestään, ja mitäpä muuta teini-ikäiset tytöt tekevät kuin näpräävät puhelinta..

Reetu oleskelee huoneessaan ja harvoin hänestä täytyy olla huolissaan. Matkalla Pinjan omaan pieneen huoneeseen, kurkkaan kuitenkin nopeasti Reetun huoneeseen.

"jos tulee hätä niin oon Pinjan huoneessa", huikkaan Reetulle, joka piirtää. Hän on taitava, vaikka hän on vasta kymmenisen vuotta. Olen lähes satavarma, että hän pyrkii myöhemmin lukioon, jossa pääosassa ovat taideaineet. Vaikeaa sitä on sanoa vielä, mutta olen ajatellut Reetusta aina niin.

Pinjan huoneeseen päästyämme alamme heti leikkimään. Onneksi mulla on sen verran heittäytymistaitoa, että pystyn ottamaan nämä jutut huumorilla, nolostumatta siitä sen enempää.

Kaikilla tätä taitoa ei ole, ja toki siihen vaikuttaa myös lapsen luottamuksen taso.

Hetken aikaa me ehditään leikkiä, kunnes ovikello soi. Huikkaan Pinjalle palaavani pian, ja nousen ylös lattialta. Kipitän ulko-ovelle ja päästän Aten sisälle taloon. Tietenkin mun yli-innokkaat sisarukset tulee katsomaan, että kuka meille saapuu. Varsinkin Pinja, joka on kaikkien kaveri. Hyvä, kun Atte on ehtinyt edes ottaa kenkiä pois jaloistaan niin kaikki ovat hänen kimpussaan.

"moii!" Pinja huutaa rappusilta ja lähes juoksee halailemaan Aten jalkoja. Mä naurahdan vähän nolostuneena. Pinja on vähän höpsö.

"sä et tosiaan huijannut sanoessas, että sulla on paljon sisaruksia", Atte sanoo ja nostaa Pinjan syliinsä. Pinja halaa Attea, ja mun sydän pakahtuu. Tilanne on älyttömän suloinen, enkä mä saa katsettani irti kaksikosta.

"juu näitä riittää", mä vaan totean.

"mä voisin alkaa tekemään jotain iltaruuan tyyppistä", sanon astellessani keittiön puolelle. Atte astelee mun perässä Pinja sylissään. Elina ja Hilla vaivautuvat myös keittiöön katselemaan uutta tuntematonta vierasta.

"nonii, ei se ole mikään taide-esine. Menkää omaan huoneeseen räpläämään sitä kännykkää. Tai voitte olla siinä, jos ootte oikeesti seurana", asetan ehtoni siskoilleni lukuunottamatta Pinjaa. Pinja osaa olla nätisti. Nytkin hän on aivan rennosti Aten sylissä.

"no jooh", Hilla huokaisee, "sä vaan niin harvoin tuot ketään vierasta."

"no sille on ihan syynsä", puolustelen. Tämä on tällaista jokainen kerta, kun tuon jonkun kaverini tänne. En jaksa samaa rumbaa aina. En edes voi puhua - tai lähinnä juoruilla- kenestäkään ystävieni kanssa täällä, sillä noiden kahden teinitytön ansiosta asia lähtisi leviämään nopeasti.

"olkaa ny hiljaa. Kuka sä oot? Kerro susta jotain", Elina keskeyttää mut ja Hillan. Tottakai siskoni haluavat tietää kaiken Atesta. Itsepähän olen sen riskin ottanut, kun päästin Aten tänne. Ehkä olisi pitänyt kieltäytyä..

"No mä oon Atte. Oon ihan just 18, muutettiin tänne mun isän ja pikkusiskon kanssa. Ja no, ei mitään ihmeellistä", Atte kertoo Elinan ja Hillan kuunnellessa tarkkaavaisina. Mä hymähdän vähän alkaessani paistamaan jauhelihaa. Makaroonilaatikko on helppo ruoka, ja se käy jokaiselle perheessämme.

"eli sä oot Fiinan isoveli", Hilla toteaa hieman kysyvästi. Atte nyökkää, jolloin Hilla ja Elina vilkaisevat toisiaan nopeasti.

"ootteks te sen luokalla vai?" Atte kysyy siskoiltani. Hän ilmeisesti luulee heitä kaksosiksi. Moni erehtyy samaan virheeseen. Elina on hieman yli vuoden vanhempi kuin Hilla.

"eiih, mä, eli Elina, oon kasilla ja Hilla seiskalla", Elina selittää Atelle, joka nyökkää.

"joo, no Fiina on kans seiskalla. Se meni vuotta myöhemmin", Atte selittää. Olen iloinen siitä, ettei keittiössä ole painavaa hiljaisuutta, mutta samalla siskojeni jatkuva kysely sekä tiedonkeruu ärsyttävät.

"minkä takia?" Hilla kysyy.

"siinä kävi vähä kaikkee. Ei mitään tärkeetä, jotkut vaa menee myöhemmin", Atte sanoo ympäripyöreästi. Onneksi siskoillani on sen verran järkeä aivoissa, että he tajuavat lopettaa kyselemisen. Ei ole kovinkaan kohteliasta melkeinpä haastatella jotakuta, jonka on juuri tavannut.

"noni, menkääs siitä nyt. Leikkikää Pinjan kanssa, mä teen tätä ruokaa nyt", komennan siskojani, jotka myöntyvät helposti.

Keittiöön tulee rauhallista jatkaessani jauhelihan paistamista. Yllätyn, kun Atte sulkee mut käsiensä väliin siten, että olen tämän rintakehän ja lieden välissä.

"eihän toi komennus koskenut mua?" Atte kysyy ja mua alkaa melkeinpä punastuttamaan. Ei todellakaan koskenut, ei. Haluan Aten pysyvän täällä mun seurana. Se vaan ei voisi käyttäytyä näin, joku mun sisaruksista näkisi muuten.

"eih", mä suurinpiirtein huokaisen. Atte suukottaa mua niskaan ja antaa mulle sitten vähän tilaa. Se alkaa tutkimaan keittiötä ja auttaa mua laittamaan makaronit keittymään.

"mut joo, tällainen kämppä meil on. Tässä on yläkertakin missä on sit vaa makuuhuoneita ja vessa", selitän yrittäen saada meille jonkun järkevän puheenaiheen hiljaisuuden tilalle. Äskeinen hetki kuumottaa mua vieläkin, enkä pysty lopettamaan sen ajattelemista.

Miten mä kestäisin koko viikonlopun näin kuumissa tunnelmissa, jos puolen tunnin jälkeenkin on jo tällaista? Atte varmasti tekee sen tahallaan.

Mua vaan mietityttää, kun Atellahan on tyttöystävä. Ei siitä kyllä kovin paljoa ole kertonut. Ja voihan olla, että niillä menee etäisyyden takia poikki. Jokivaarasta on nimittäin kaikkialle tosi pitkä matka. Ainakin se tuntuu siltä.

"mites sulla menee sun muijan kaa?" päätän ottaa asiasta selvää. Vilkaisen Attea pikaisesti. Hän näyttää eksyneeltä karitsalta. Oliko virhe kysyä asiasta? Olisihan mun pitänyt tajuta, että jos ne oikeasti ovat eronneet, niin aihe voi olla arka.

"sori- ehkei mun olis pitäny k-", mä alan jo pahoittelemaan, mutta Atte keskeyttää mut tyystin.

"ei mulla mitään muijaa oikeesti oo. Oon umpihomo", Atte paljastaa ja mun sanat juuttuvat kurkkuuni. Mun ajatuksetkin menevät ihan solmuun. Aten homous selittääkin sen, että miksi se suuteli mua autossa.

"mun tässä pitäis olla pahoillaan. Valehtelin sulle päin naamaa. Halusin vaan tietää sun reaktion siihen, jos mulla olisikin ollu muija. Ja no, ihmisillä on ennakkoluuloja homoistakin", Atte selittää mulle vähän paniikinomaisesti.

Mä teen makaronilaatikon paistoa vaille valmiiksi, ja tyrkkään sen sitten uuniin. Atte katsoo mua alakuloisesti. Mä astelen lähemmäs Attea ja tartun sen lämpimästä - ja vähän nihkeästä- kädestä.

"ei mua haittaa, kunhan et jatkossa valehtele", sanon rauhallisesti. Aten suupielet kääntyvät hymyyn ja se asettaa toisen kätensä mun selälle.

Uudestaan ja uudestaan mä saan tuntea Aten huulet omillani.

Tästä tulee elämäni paras viikonloppu. Oon varma siitä.
--
Sanoja: 1022

Uuh😵😂