Face Your Fear

Keskiviikosta Parempi

Petteri

Mä jäin kouluun loppupäiväksi. Suoraan sanottuna mua ahdistaa, jos aikataulut menevät pieleen. Etenkin meidän perheessä aikataulut ovat tärkeitä, sillä jokaisella meillä on omat menonsa. Jonkun myöhästymisen vuoksi koko päivä voi mennä pieleen. 17:ssa vuodessa olen kuitenkin oppinut noudattamaan aikatauluja tarkasti. Vanhemmilta on kyllä saanut kuulla, jos on myöhästynyt jostain.

Aiemman välikohtauksen takia olen ollut loppupäivän omissa maailmoissani. Atesta tuli kerta heitolla kiinnostavampi ihminen. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei minua kiinnostaisi hänen perheensä jutut. Hänen sukunimensä on Mahlavuori, tottakai jokaisella tämän kylän asukkaalla on joitain ennakkoluuloja hänestä.

Atte vaikutti kuitenkin isoäitinsä Juulia Mahlavuoren kaltaiselta. Hän oli kiltti sekä avulias. Hieman näsäviisas kylläkin, mutta sellainen kuuluu ehkä tähän ikään. En kyllä olisi osannut yhdistää Attea Mahlavuorten sukuun.

"Petteri, tietäisitkö vastauksen?" matikanopettajan ääni kantautuu alitajuntaani, jolloin hätkähdän. Yritän siristellä valkokankaalle ja saada jotain selvää Jannan käsialasta.

"Voitko suurentaa?" mä kysyn ja yritän ratkoa laskua päässäni. Janna zoomaa laitteella niin, että viimein minäkin näen laskun kunnolla.

"ööh, miinus kuusi?" mä vastaan epävarmasti. Janna hymyilee ja sanoo vastauksen olevan oikein. Mä huokaisen helpotuksesta. Janna on oikein mukava ja hyvä matikanopettaja, mutta joskus hän kyselee opiskelijoilta, jotka eivät edes viittaa.

Toisaalta hyvä vaan, sillä pysyn hereillä matikantunneilla, jos joudunkin vastaamaan. Mieleni harhailee kuitenkin Atessa.

Tunnin loputtua mä pakkaan tavaroitani. Janna pyytää mua jäämään luokkaan ja mä nyökkään. Saan muilta jätkiltä virnuileviä hymyjä ja huvittuneita katseita. Senkin kaksimieliset, Janna varmaan haluaa jutella jostain ihan muusta.

"Petteri, mä olen miettinyt, että kannattaisikohan sun hankkia silmälasit?" Janna esittää asiansa. Mä jään katsomaan Jannaa hölmistyneenä. Silmälasit? Mulle? Ehei, ei ei ei. Mä näyttäisin aivan typerältä, nörtiltä.

"En kai mä laseja tarvitse?" mä kysyn jopa vähän säikähtäneenä. Janna sen sijaan katsoo mua huolissaan.

"pyydät zoomaamaan ja siristelet taululle. Tuosta voi seurata pahoja päänsärkyjä, ja näkö voi vain huonontua. Tarkoitukseni ei ole olla ilkeä, mutta kannattaa ehkä tarkistuttaa näkösi", Janna sanoo mun nyökytellessä. Niin, en ole ajatellut asiaa tuolta kantilta.

Silmälasit maksavat harmillisen paljon. Pelkkä näöntarkastuskin maksaa. Ja lasien kanssa täytyy olla niin varovainen, etteivät ne mene rikki.

"joo no, mää hoidan asian", lupailen tyhjiä lupauksia, joita en aio toteuttaa. Ei mulle sovi mitkään kakkulat, enkä mä halua näyttää tyhmältä.

"no hyvä. Voit mennä, hyvää loppupäivää", Janna toivottaa, ja mä toivotan sille päivänjatkot.

Välitunnilla etsin tieni ystävieni luokse. Saan ehkä liikaakin kyselyjä siitä mitä luokassa tapahtui muiden lähtemisen jälkeen. Mokomat eivät vaan meinaa uskoa, että kyse oli siitä, että en näe taululle. Ystäväni vain kiusouttelevat siitä, että luokassa olisi tapahtunut jotakin enemmän tai vähemmän likaisia juttuja.

Jestas, en mä nyt opettajan kanssa..

Iltapäivä menee pikkusisarusten harrastuksiin kyyditsemisessä ja läksyjen teossa. Ruokaakin on maltettava syödä ja mun täytyy myös pitää seuraa nuorimmille sisaruksille.

Illalla äiti tulee kotiin, minkä jälkeen lähden hakemaan Elinaa ja Hillaa harrastuksista. Keskiviikot ovat aina yhtä kamalia. Aina keskiviikkoisin on kamala kiire joka suuntaan, ja hyvä kun ehdin edes pitämään itsestäni huolta. Saatika sitten kolmesta sisaruksestani, jotka vaativat huolenpitoa lähes kokoajan ja kilpailevat huomiostani.

Odottelen pikkusiskojani koulun parkkipaikalla. Nousen autosta ulos ja hengittelen raikasta ilmaa samalla kuunnellen lintujen viserrystä. Ilta on lempi vuorokaudenaikani. Illalla on yleensä kaikkein rauhallisinta. Ainakin näin meidän perheessä.

Suljen silmäni ja yritän rentoutua hetkeksi. Linnut jatkavat viserrystä ja kauempaa kuuluu, kun joku kiihdyttelee autollaan pitkin kylänraittia.

"moro!" kuulen jonkun huudahtavan, ja mä joudun avaamaan silmäni. Huomaan Aten vähän kauempana ja heilautan hänelle kättäni. Poika astelee lähemmäs ja pian hän nojailee autoon kassi olallaan.

"mistä sä oot tulossa?" utelen vähän ja vilkaisen kassia tarkemmin.

"futisjuttuja", Atte hymähtää, "aika makee auto."

Mä naurahdan vähän.

"älä viitti, vanha rutku se on", sanon huvittuneena. Mazdan rutku.

"makee rutku sitten. Mitä sä tääl teet? Näytit nauttivan olostas äske", Atte kysyy multa.

"odottelen mun pikkusiskoja, ja joo. Nautin rauhallisuudesta. Aika hektistä näin keskiviikkoisin", mä kerron totuudenmukaisesti. Atte nyökyttelee ja naputtaa sormillaan auton pintaa. Lakkapinta on lähtenyt lohkeilemaan ja maali on selvästi haalistunut.

"päätit sitten jäädä kouluun sen vessakeissin jälkeen", Atte toteaa ja mä käännyn katsomaan sitä kunnolla. Auringonsäteet osuvat juuri oikeassa kulmassa Aten kasvoihin saaden hänet näyttämään entistä komeammalta.

"jooh, en haluu poissaoloja", totean vain hieman tyhjästi.

"ymmärrettävää. En mäkään oo ikinä pois koulusta, paitsi jos on pakollista menoa", Atte kertoo ja mä nyökyttelen.

Juuri nyt ei haittaa, jos Elina ja Hilla vähän myöhästyvät. Aten kanssa on ihan mukavaa jutella. Sen kanssa on niin erilaista. Yleensä kaveriporukassa juttua ja läppää lentää ihan miten sattuu, mutta Attekin osaa vain olla.

"itellä harvemmin on mitään pakollista menoa. Viikot on aina ihan samanlaisia", mä sanon Aten vilkaistessa mua.

"kuulostat nelikymppiseltä, joka on saamassa burn-outtia", Atte naurahtaa mulle ja mä hymähdän.

"ehkä mä olenkin sellainen. Toki en ihan vielä nelikymppinen", mä heitän takaisin Aten nauraessa. Sen nauru kuulostaa ihanalta ja aidolta. Mielelläni kuuntelisin sen naurua enemmänkin.

"mun viikot ei ole ikinä samanlaisia. Aina sattuu ja tapahtuu. Eikä mullakaan muita pakollisia menoja oo kuin tyttöystävän näkeminen ja terapeutti", Atte kertoo ja mä nyökyttelen. En tiedä miksi, mutta mun sydäntä hieman painaa Aten mainitessa tyttöystävästään. Eikö hän olekaan sinkku? Olin koko ajan siinä uskossa, että Atte on sinkku.

Toisaalta eihän se minuun vaikuta.

"aa. Kyllä mäkin joskus kavereita nään, mut harvemmin. Mulla on siis viisi sisarusta, niin aika menee niiden hoitoon", kerron avoimesti. Yleensä ihmisillä on ennakkoluuloja isoja perheitä kohtaan. Emme kuitenkaan ole lestadiolaisia tai abortin ja ehkäisyn vastaisia. Isä ja äiti vain haluavat lisää lapsia.

"ai. Mun äiti kuoli mun ollessa yhdeksän, mut on mulla isä ja pikkusisko", Atte kertoo, ja mulle tulee paha tunne siitä, että kerroin perheestäni.

"sori, ei olis-", mä aloitan ja lasken katseeni asfalttiin.

"ei se haittaa. Oon tottunut asiaan jo. Tykkään kyllä kuunnella muiden perheistä", Atte lohduttaa mua laskien kätensä mun olkapäälle.

Nyökäytän päätäni pari kertaa ja siirrän katseeni Aten säkenöiviin silmiin. Mua alkaa pakostikin hymyilyttää, mutten anna itseni hymyillä. Ei juuri nyt.

"tuolta sun pikkusiskot taitaa tulla. Mäkin taidan mennä nyt, nähään huomenna taas", Atte sanoo ja astuu kauemmas.

"juu, moro", sanon pikaisesti ja Istahdan takaisin autoon Aten lähtiessä kauemmas. Mun sydän hakkaa ihan hulluna ja vatsanpohjasta vääntää. Mun pikkusiskotkin katsoo mua vähän oudosti.

Yritän rauhoittua nopeasti ennen kuin lähden ajamaan autolla. Haluan olla vastuullinen kuljettaja, varsinkin kun kyydissä on muitakin.

Mutta täytyy mun myöntää itsellenikin, että mun keskiviikosta oli kertaheitolla parempi.
--
Sanoja: 1003

Kirjoitin tän joskus yöllä, ku en saanu unta xD

Kirjoitusvirheet on siis taattuja