Face Your Fear

Perus Mimmi

Fiina

Mä istun puiston penkillä ja odottelen Artturia. Mua hymyilyttää koko ajan, enkä pysty lopettamaan sitä. Artturi tulisi tänne ihan just, me pussattaisiin, juteltaisiin ja lähdettäisiin käsikädessä kohti päättäripaikkaa. Artturilla olis meidän juomat ja me jaettaisiin ne tasan. Toki mitä luultavammin, Artturi joisi enemmän kuin mä.

Mutta toi on vain kuvitelmaa. Enhän mä voi tietää miten tää ilta oikeasti sujuu.

Onneksi Artturilla ei mene kauaa. Se kantaa reppua selässään. En tiedä, että mitä kaikkea Artturi on ottanut mukaan, mutta toivottavasti kaiken tarpeellisen. Mulla nimittäin ei ollut aikaa käydä kaupassa. Meikatessa meni aivan liian kauan aikaa, koska halusin näyttää hyvältä Artturia varten. Toivon, että onnistuin..

"mooi", sanon, kun Artturi on tarpeeksi lähellä. Se moikkaa mua takaisin ja vetää mut haliin. Halaan poikaa takaisin nuuhkaisten tätä samalla. Artturilla on jotain ihanan tuoksusta hajuvettä. En osaa selittää mikä tuoksu se on.

"haluuks sä mennä heti, vai ollaanko hetki kahdestaan? Mun kaverit menee suoraa sinne", Artturi selittää mulle mun katsoessa sitä ihastunein silmin.

"kyl me voidaan mennä jo", hymähdän. Me lähdetään kävelemään käsikädessä kohti päättäripaikkaa.

Musta tuntuu hassulta, että nyt alkaa kesäloma. Kesäloman aikana aion mennä töihin, jotta mulla olis edes jonkun verran rahaa myöhempää käyttöä varten. Tiedän sen, että Artturi lähtee perheensä kanssa lomalle etelään, eikä me tulla näkemään hetkeen.

"minne päin te muuten lähittekään lomalle?" päätän kysyä pojalta, joka päättäväisesti kävelee mun vierellä.

"Teneriffalle", se vastaa ja mä nyökkään. Mä en ole koskaan käynyt ulkomailla. Haaveilen kyllä matkasta johonkin Välimeren alueen maahan, mutta tuskin sellainen tulee tapahtumaan.

"ollaan käyty siel pari kertaa aiemminkin. Haluisin ottaa sut mukaan joku kerta", Artturi sanoo paljastaen mulle hymynsä. Samalla mä nään kuinka pojan posket punertuvat. Suloista.

"ai onks teillä siis joku loma-asunto siellä?" päätän kysyä. Tiedän Artturin olevan rikkaasta perheestä, mutta hän ei ole silti mikään ylimielinen kusipää.

"joo on. Se on ihan kiva. Ei me kuitenkaan ihan joka vuosi siellä käydä. Mun mummo omistaa sen loma-asunnon, ja pitää siitä huolta", Artturi selittää mulle, ja alan ymmärtämään koko kuvion. Onhan tuo kiva, niin ei ainakaan tarvitse mistään hotellista maksaa ylimääräistä.

"puhutaan susta mielummi", Artturi kuitenkin sanoo ja mä naurahdan vähän.

"ei mussa oo mitään ihmeellistä. Oon vaan tällanen perus", hymähdän Artturille, joka pudistaa päätään huvittuneena.

"oot hassu, ihana, upea. Ei siihen mitään ihmeellisyyksiä tarvita, et on mielenkiintoinen", Artturi sanoo ja nyt mua alkaa punastuttamaan. Toi jätkä on ihan liian ihana.

"no mut mä en oikein osaa kertoo itsestäni mitää, et sun täytyy kysyy, jos haluut tietää jotain", mä sanon Artturille, joka näyttää ymmärtävän asian laidan.

"kerro sun perheestä", Artturi pyytää. Mä nyökkään ja kasaan ajatuksiani vähän. Mun ei ole aina helppo puhua perheestäni, mutta kyllä mä Artturille voin jakaa asioita.

"noh, mulla on isoveli Atte ja sit iskä", päätän sanoa. Artturi nyökkää ja silittää peukalollaan mun kämmenselkää.

"ja no, äiti kuoli, kun olin pieni", jatkan. Hiljainen hetki laskeutuu, ja ehdin jo miettimään, että sanoinkohan liikaa.

"oot sä tavallaan fine sen asian kaa?" Artturi kysyy multa.

"nojoo, kyllähän se satuttaa vielki, mut oon oppinut elämään sen asian kanssa jo", mä vastaan Artturin nyökytellessä. Musta tuntuu, et toi jäbä tajuu mua just oikeella tavalla.

"mun yks pikkusisaruksista kuoli, kun olin 7 ja se oli 2. Pystyn siis tavallaan samaistumaan, mut eihän se silti sama asia oo", Artturi kertoo. Mä en oikein osaa sanoo mitään, joten puristan Artturin kättä hieman kovempaa kertoakseni, että mä olen tässä, ja aion pysyä tässä.

"otan osaa", mä sanon hiljaa.

"tästä tuli aika synkkää, nii puhutaan jostai iloisemmasta", Artturi sanoo hymähtäen yrittäen parantaa tunnelmaa.

"kysy pois vaan, vastaan kaikkeen", mä totean rennosti.

"ootko ikinä juonu mitää?" Artturi kysy multa. Nyt vasta mä kiinnitän huomiota siihen, että tölkit sen repussa kolisee vähän.

"en mitään alkoholipitoista. Vähän maistanut joskus", mä sanon. Me pysähdytään ja Artturi ojentaa mulle tölkin. Mä katson tölkkiä niin, etten mukamas ennen olisin nähnyt moista.

"avaa se ja maista. Toi on mun lemppari", Artturi sanoo.

"ai ootsä juonu paljonkin?" kysyn kurtistaen kulmakarvojani vähän. Avaan tölkin ja maistan juomaa. Ihan hyvää.

"no pakko kai se on myöntää, et joo. Mun vanhemmat kasvattaa mua aika vapaasti, niin saan tehä kaikkee. Moni luulee, et mun vanhemmat olis jotain tiukkiksia, mut ei", Artturi kertoo ja mä vaan nyökyttelen.

Me jatketaan matkaa ja mä yritän varoa läikyttämästä juomaa päälleni.

Tästä illasta tulee varmasti ihan erilainen, mitä kuvittelin.

--
Sanoja: 701

Tällanen osa Fiinan näkökulmasta x)

Mitä mieltä Artturista? 🤔