Face Your Fear

Jännitys

Atte

Petteri katsoo mua hölmistyneenä. Mä osasin arvata, ettei se tajuaisi. Sen perhe ottaa homouden hyvin vastaan, mutta mun perhe ei. Tai no, lähinnä isä ei halua poikansa olevan homo. Se ei tykkää mistään 'tuollaisista' jutuista. Onneksi sentään Fiina on mun puolella tässä asiassa.

"mä en tiedä mitä sanoo", Petteri vastaa mulle. Puren poskeni sisäpintaa epävarmana. Mä en tiedä mitä mun pitäisi tehdä..

"ei sun tarvii sanoo mitään. Haluun vaa, että tiedät sen, etten välttämättä tuu koskaan kertomaan isälle meistä", mä sanon Petterin nyökytellessä. Istahdan pojan viereen silminnähden ahdistuneena. En haluaisi ajatella koko asiaa, mut just nyt ajatukset sumentaa mun aivot.

"mut jos jotain tapahtuu nii voit aina tulla meille", Petteri sanoo ja laskee päänsä syliini. En vastaa mitään, mutta siirrän käteni silittämään pojan hiuksia.

--

Myöhemmin seuraavana päivänä paistaessani jauhelihaa tortilloja varten, kuulen kuinka ovi käy. Pystyn askelista päättelemään, että isä saapui kotiin. Mä keskityn vain ruoan tekemiseen.

Isä astelee keittiöön, ja se vaikuttaa vähän humalaiselta. Isä ottaa lasillisen vettä ja kulauttaa juoman kurkustaan alas. Tunnelma on hieman kiusallinen.

"jumalauta, onks sulla ollu joku akka täällä?" isä kysyy ja nyt tajuan sen olevan oikeasti humalassa. Sen käheä ja sammaltava ääni paljasti sen täysin. Mä, kun aattelin, ettei se enää joisi noin paljoa. Kai aikuisella ihmisellä saa omat huvinsa olla..

"tääh, eei?" mä kysyn ja vilkaisen isää, joka virnuilee mulle.

"no, kun sulla on vaa tollanen kiva jälki kaulassa. Kerros ny isäukolles, että millainen se oli", iskä myhäilee ja mua alkaa punastuttamaan. Se ottaa itselleen toisenkin lasillisen vettä.

"no ei se oo mikään ihmeellinen", mumisen ja laitan hellan pois päältä, kun jauheliha on ruskistunut täysin.

"vai ootsää homo?" iskä naurahtaa ilkkuvasti.

"häh?! No en!" huudahdan melkeinpä säikähtäen yllättävää kysymystä.

"Joo joo, anna isäukkos vaan vähä vitsailla", isä naurahtaa ja taputtaa mua olkapäälle. Mä puren huultani jännittyneenä. Just nyt mua ahdistaa aika paljonkin..

"missäs pikkulikka on? Vielki menossa?" Isä kysyy viitaten pikkulikalla Fiinaan.

"jossain kaverilla", mä vastaan lyhyesti. Isä nyökkää vain.

"mut kuule, jonain parempana hetkenä saat kertoa siitä tytsystä. Rakkaus on ihana asia", isä alkaa paasata, ja mua punastuttaa vain enemmän ja enemmän.

"jooh", huokaisen, vaikken mä ikinä voisi kertoa isälle kuka fritsun on tehnyt. En halua, että Petterille käy jotakin, enkä mä halua löytää itseäni heräämästä sairaalasta. Tai ehken mä heräisi ollenkaan..

--

Koulussa mä yritän parhaani mukaan vältellä Petteria. Tiedän sen olevan ihan aivan perseestä, mutta en mä voi itselleni mitään. En halua, että kukaan yhdistää Petteriä kaulassani olevan merkin tekijäksi.

Petteriltä on onneksi helppo pysytellä piilossa. Mulla on oma piilopaikka, josta kukaan muu ei tiedä. Jos meillä on samoja tunteja, niin yritän mennä mahdollisimman kauas istumaan. Saavun luokkaan viimeisenä ja lähden sieltä ensimmäisenä. Petteri ei saa muhun kontaktia koko koulupäivän aikana.

Mä kyllä tunnen Petterin katseen itsessäni samoilla oppitunneilla. Sen katse melkeenpä porautuu mun kallosta läpi. Välillä mulla menee ihan kylmiä väreitä.

Illemmalla kotona ollessani puhelimeeni kilahtaa viesti. Viesti on Petteriltä. Me ei olla juteltu koko päivänä mitään muuta, koska mä olen täys kusipää ja välttelen sitä. Tiedän olevani helvetin ristiriitainen, mutta en mä halua paljastua homoksi. Varsinkaan isälle tai kellekkään koulussa olevalle.

Viestissään Petteri pyytää mua päättäreille. Tottakai mä lähden sen mukaan. Toisaalta, päättäripaikassa on paljon ihmisiä, jotka ihan varmasti arvostelevat mua katseillaan. Välillä musta tuntuu vaan ihan helvetin epävarmalta.

Päätän kuitenkin näpyttää Petterille viestin, jossa lupaudun sen seuraksi. Sitä ei nimittäin haittaa näyttää homouttaan. Se on täysin sujut asian kanssa, enkä mä ymmärrä, että miten. Varsinkin koulussa kuulee kyllä huuteluita, jos paljastaa homoutensa tai jotain muuta, joka on jotenkin mukamas erikoista.

Sitä paitsi, mä ainakin voisin vahtia Fiinaa ja sitä sen jätkää. Mähän en nimittäin anna mitään pahaa tapahtua Fiinalle. En halua, että se juo alkoholia tai pahimmassa tapauksessa tekisi jotain, jota se katuisi lopun elämänsä.

Fiina ei kuitenkaan saa tietää, että oon menossa myös päättäreille. Se kuitenkin lähtis sieltä karkuun jonnekin toiseen paikkaan. En uskalla päästää siskoani silmistäni. Varsinkin, kun se on vieläpä tuossa iässä, että helposti lähtee tekemään typeryyksiä.

Petteri laittaa mulle uuden viestin. Viestissä se pyytää mua sen luokse. Mä en kuitenkaan jaksa lähteä enää minnekään, enkä jaksa ketään ihmistä. Petteri on ihana ja en ikinä vois kyllästyä siihen, mutta just nyt mä oon vaan tosi väsynyt.

Vastaan Petterille, että oon liian väsynyt moiseen. Sen pikkusisarukset kuitenkin vaan roikkuisi mussa, enkä mä sellaistakaan jaksa. Mulla on kaiken lisäksi kurja fiilis piilottelun takia.

Kaikki olis niin paljon helpompaa, jos ei tarvis pelätä koko aikaa. Pelkotila vie niin paljon voimia, koska mun täytyy olla koko ajan varuillaan.

Petteri vastaa mulle vaan surullisen hymiön. Mä voin vaan kuvitella, että miltä siitä tuntuu. Oon vältellyt sitä koko päivän, ja nyt en ees jaksa mennä näkemään sitä vapaa-ajalla. Oon kyllä ihan paska ihminen.

Myöhäisillasta mä hautaudun olohuoneen sohvalle peiton alle. Koeviikko painaa niskan päälle, ja kurkistelee jo nurkan takana. Mulla olis neljä koetta, enkä mä edes ole aloittanut luku-urakkaa. Toisaalta koeviikon jälkeen alkaisi ansaittu kesäloma, jolloin mä en aio tehdä yhtään mitään.

Haluan selviytyä kokeista kunnialla, mutta se taitaa jäädä vain haaveeksi.

Yöllä mä hipsin omaan sänkyyni ja yritän saada unta. Petteri pyörii mun mielessä, ja jostain syystä mua alkaa himottamaan ihan liikaa. Alan miettimään asiaa, ja mua ei auta mikään muu kuin tarttua omaan vehkeeseeni.

En millään meinaa saada hommaa hoidetuksi ja mua alkaa jo turhauttamaan. Vedän käteni pois boksereideni sisältä ja käännyn kyljelleni ikkunaa kohti.

Mä haluan Petteriä just nyt tosi paljon. Me taidetaan kuitenkin nähdä niissä merkeissä vasta päättäreinä... Ihan kuin mä mukamas voisin odottaa sinne saakka.

Ellen mä nyt laita sille viestiä, että nähtäisiin jossain ulkona..? Kohta on muutenkin jo kesäkuu ja yöt on valoisia..

Hetken mielijohteesta tartun puhelimeeni ja näpytän Petterille viestin. Onneksi jätkä on hereillä, ja saankin nopeasti vastauksen. Sekin haluaa nähdä. Hymy nousee mun huulille noustessani sängystä pukemaan vaatteita ylleni.

Vaikka ulkona on valoisaa, niin siellä on silti viileää. Enkä mä halua pelkissä boksereissa lähteä ulos. Sitä paitsi, en mä edes tiedä, että minne me ollaan menossa..

Vaikka isä ei kamalasti mun menemisistä välitä, niin mua jännittää lähteä keskellä yötä ulos. Tai ehkä se on seura, joka mua jännittää. Mahanpohjassa kutkuttaa ihanasti.

Onnekseni kurja fiilis on ainakin poissa.

Tilalla on vain tämä jännitys.
--
Sanoja: 1003

Seuraava (vähän lyhyempi) osa onkin sitten Fiinan näkökulmasta c: