Face Your Fear

Liian Iholla

Petteri

"sä varmaan pärjäät siinä?" kysyn Atelta, joka makoilee patjalla sänkyni vieressä. Mä en henkilökohtaisella tasolla oo vielä valmis siihen, että me nukuttaisiin samassa sängyssä. Atte yritti vihjailla jotain sen suuntaista, mutta mä kieltäydyin. Tai lähinnä esitin, etten olisi tajunnut.

Ei mua muuten olisi haitannut, mutta viime aikoina mun keho on käyttäytynyt tosi kummallisesti. Ajattelen vain, että se olis ollu tosi kiusallista, jos mun keho päättääkin tehdä jotakin typerää siten, etten voi vaikuttaa asiaan.

"joo", Atte vastaa haukotellen. Mä hymähdän ja kapuan omaan sänkyyni. Me maataan hiljaisuudessa, kunnes höyhensaaret kutsuvat molempia.

Aamulla mä herään hätkähtäen kuuman aallon osuessa kasvoihini. Availen silmiäni hitaasti totuttautuen samalla auringonvaloon.

Mä nään Aten nukkuvan edessäni. Me ollaan saman peiton alla lähes sylikkäin. Alan puremaan huultani, etten päästäisi pihaustakaan. Mitä mun pitäisi nyt tehdä? Missä välissä Atte on tullut sänkyyni nukkumaan?

Nielaisen hankalasti ja yritän hivuttautua pois. En mä olisi halunnut nukkua noin lähekkäin, sillä tottakai mun keho reagoi ei-toivotulla tavalla. Yritän kuitenkin unohtaa asian päästessäni pois Aten viereltä. Poika jatkaa nukkumistaan suloisesti tuhisten. Se on varmaan yöllä herännyt kylmyyteen tai johonkin muuhun ja sen jälkeen kömpinyt sänkyyn mun viereen.

Ihan suloista toki, mutta illalla mä melkeinpä kielsin sitä nukkumasta mun vieressä. Ei yleensä kaverit nuku yhdellä sängyllä sylikkäin.

Mä hipsin keittiöön ja alan tekemään meille aamupalaa. Kello on vasta seitsemän, mutta mua ei enää väsytä mun ajatusten harhaillessa liikaa.

Alan keittämään puuroa talon ollessa muuten hiljainen. Tällä hetkellä mulla on jopa vähän ahdistuneet fiilikset. Mä en nimittäin ihan pidä siitä, että Atte on niin iholla. Mä kaipaan omaa rauhaa, aikaa ja tilaa. Tottakai ymmärrän myös sen puolen, että kaverisuhteesta on alkuun pidettävä todella kova huoli, ettei kaveruus nuupahda.

Silloin se kyllä ei ole tosiystävyyttä.

Mun on kerrottava Atelle mun fiiliksistä. En muutenkaan tykkää pimittää muilta mun ajatuksia, ja koska tämä liittyy Atteen, niin sillä on oikeus tietää.

Saan puurot keitettyä, minkä jälkeen menen sohvalle makoilemaan. Mun luomet painautuu kiinni, mutta en saa enää unta. Lähinnä vain lepuutan silmiäni, joita vähän kyllä kirvelee aikaisin heräämisen vuoksi.

Hätkähdän, kun kuulen huoneen oven avautuvan yläkerrassa. Mä kuuntelen, kun askeleet lähestyvät portaikkoa. Pian kuulen vain sen, kun joku astelee portaikkoa alas. Avaan silmäni ja huomaan Reetun astelevan keittiöön. Mä pongahdan ylös sohvalta.

"tein puuroa. Otatko sitä?" huolehdin pikkuveljestäni, joka nyökkää haukotellen.

"mites sä oot jo tähän aikaan hereillä?" kysyn Reetulta, joka haukottelee pitkään. Lappaan lautaselle puuroa ja lasken lautasen pöydälle, jonka ääressä Reetu istuukin jo lusikka kourassaan.

"En saanu enää unta", Reetu vastaa ja mä pörrötän sen hiuksia. Poika hätistelee mun käden pois, jolloin naurahdan vähän. Reetu on aika hiljainen porukassa, mutta näin kahdestaan se juttelee kyllä jonkun verran.

"kato sit vaikka lastenohjelmia, kun oot saanu syötyä", kehotan Reetun nyökätessä. Siitä onkin aikaa, kun oon viimeksi kattonut lastenohjelmia. Arkisin lastenohjelmat pauhaavat taustameluna ja sen takia, että äiti pystyy siten ostamaan aikaa itselleen kotitöitä varten.

Luoja, mä en ikinä tule hankkimaan näin montaa lasta. Saatika edes yhtä.

Parin tunnin jälkeen Reetu on mennyt huoneeseensa piirtämään ja oon jäänyt yksin lepäämään olohuoneen sohvalle. Päätän vähän reipastua, joten ponkaisen ylös sohvalta.

Kapuan rappuset ylös huoneeseeni, jossa Atte kai vieläkin nukkuu. Avaan huoneen oven hitaasti ja kurkkaan sisään. Atte kuorsaa pienesti mun alkaessa hymyilemään. En mä tajua miksi toisen kuorsaus saa mussa aikaan tällaisen reaktion. Eiks sen pitäisi olla ällöttävää?

Suljen huoneen oven ja käyn koputtamassa Elinan sekä Hillan huoneen oveen. Kerron oven takaa, että aamupala on ollut valmista jo hetken aikaa. Samalla tajuan, että mähän en ole itsekään syönyt mitään.

Kai mä sit syön Aten kanssa samaan aikaan, kunhan se vain heräisi.

Huoneen ovi takanani avautuu ja Pinja hyppää mun jalkojen kimppuun. Naurahdan vähän ja nappaan tytön syliini. Pinja kikattaa suloisesti mun laittaessa huoneen oven kiinni. Mulla on jokin pakkomielle siihen, että ovia pidetään kiinni.

"aamupalaa", Pinja sanoo pitäen mun hartioista kiinni. Mä lähden alakertaan tyttö sylissäni. Keittiöön päästyäni lasken Pinjan alas.

"otatko puuroa vai leipää?" kysyn Pinjalta, joka kiipeää tuolille varovasti.

"puuro", Pinja vastaa. Laitan Pinjalle puuroa lautaselle ja lasken lautasen tytön eteen ruokapöydälle. Onneksi Pinja osaa syödä itsenäisesti, joten mun täytyy vain vahtia, ettei tyttö vaikka nousisi seisomaan tuolille.

"mennään vähä myöhemmin ulos, koitas syödä nyt", patistan Pinjaa, joka tuntuu keskittyvän enemmän ulkona lenteleviin lintuihin. Joo joo, onhan linnut ihan kivoja ja kauniin värisiä.

"aijaa ulos, mihinkä päi ootte menossa?" mä kuulen Aten kysyvän. Säpsähdän ja käännän katseeni poikaan, joka vetää huppariaan ylleen. Ehdin nähdä vilauksen Aten pyykkilautavatsasta. Olisipa itsellänikin sellainen, vaikka en mä myöskään mitenkään pullea ole.

"siis ei me vielä olla menossa ulos", selvennän vähän. Pinjan katse on lukkiutunut Atteen ja mua alkaa vähän naurattamaan. Näytänköhän mäkin tuolta tuijottaessani Attea?

"joo, tätä puuroo saa varmaa ottaa?" Atte kysyy ja mä nyökkään. En tiedä miksi, mutta tunnelma tuntuu olevan hieman kiusallinen. Mun ei olisi ehkä pitänyt lähteä pois Aten vierestä. Tehty mikä tehty, mä lähdin siitä ja nyt saan kärsiä tästä tunnelmasta.

"Atte mukaan", Pinja päättää. Atte naurahtaa vähän ja tulee meidän viereen syömään puuro-annostaan.

"kyllä mä mukaan voin tulla", Atte sanoo ja silittää Pinjaa poskesta. Mun poskia alkaa kuumottaa hieman. Tän hetkinen näky on niin suloinen, että voisin melkein alkaa itkemään.

"mutta Pinja, sun täytyy syödä puuro loppuun ennen kun mennään pihalle", patistan Pinjaa uudelleen. Tyttö nyökyttelee ja laittaa uuden lusikallisen puuroa suuhunsa.

Lopulta kaikki puuro on syöty. Taas mä tajuan, etten ole syönyt mitään.

"meeksä Atte vaihtaa Pinjan vaatteet? Mun täytyy syödä myös", hymähdän. Tällä hetkellä leikittelen sellaisella ajatuksella, että olisimme Aten kanssa pari, ja sisarukseni olisivat lapsiamme. Ajatusleikki on ihan hölmö, mutta ei sitä kukaan muu saa tietää.

"täh, en mä osaa mitään muksuja pukea", Atte sanoo melkeinpä hädissään. Mä alan melkein nauramaan sen hölmistyneelle ilmeelle.

"Pinja osaa pukea ite aika hyvin. Sukissa autat vähän, ja katot että se pukee riittävästi päälle", ohjeistan Attea, joka nyökyttelee. Atellahan piti olla kokemusta päiväkodissa olemisesta. Sielläkin tarvii ihan yhtä lailla pukea muksuja, kun ne menevät ulos.

Eikä ulkovaatteiden ja sisävaatteiden pukeminen eroa toisistaan melkeinpä yhtään. Atte tekee vaan asiasta itse vaikeaa tai ehkä se haluaa olla mussa taas kiinni.

Mun on puhuttava sille vaikka leikkipuistossa, jonne me kohta suunnataan. Ei tässä ole mitään vakavaa tapahtunut, mutta mun makuun Atte on vaan ihan liian kiinni mussa.

Enkä mä pidä siitä.
--
Sanoja: 1012

Juuh, oon vähän kipeänä nii en oo jaksanut kirjoitella paljoo.