Face Your Fear

Karkumatka

Atte

Mun sydän hakkasi mun rinnassa tuhatta ja sataa. Iskä oli juuri tullut kotiin. Mua pelottaa, että saan köniini tänään, tai viimeistään huomisen puolella. Oon jutellut Petterille, sillä hän on jossain siskonsa peliturnauksessa. En kuitenkaan ole sanonut sanaakaan siitä, että iskä tietää jutustamme. Makaan sängyllä ja katson, kun Petteri kirjoittaa viestiä. Kuulen askeleet portaikosta ja musta tuntuu kuin mun hengitys jäisi jumiin mun kurkkuun. Ahdistaa aivan helvetisti. Onko normaalia pelätä omaa isäänsä näin? 

Mun huoneen ovelta kuuluu koputus, jolloin hitaasti käännän katseeni sinne. Iskä avaa huoneeni oven ja katsoo mua. 

"Moi, meil olis ehkä puhuttavaa", iskä sanoo mulle ja mä tunnen kuinka mun päässä alkaa humista ihan toden teolla. 

"Mut voitais puhuu vaik illallisella, alan kohta tekee ruokaa. Kuulee Fiinakin sit uutiset samalla kertaa", iskä sanoo ja mä kurtistan kulmiani. 

"juuh", puuhkaisen vain ja iskä poistuu huoneeni ovelta. Ehkei se aiokaan jutella mulle homoudestani, vaan jostain aivan muusta. Iskä ei kyllä kuulostanut mitenkään vihaiselta, tai ärtyneeltä, vaan enemmänkin huolestuneelta. Sekä ehkä hieman jännittyneeltä.

Mun on vaikea olla ajattelematta pahinta mahdollista vaihtoehtoa. Mieleni on käynyt läpi kaiken ulosheittämisestä talousvaikeuksiin. Vaikka kolmihenkinen perheeni asuukin tässä upeassa kartanossa, en voisi sanoa olevani rikas. Ainakaan hetkittäin ei tunnu siltä. 

Mä kyllä oikeasti mietin, että mitä isä tarkoitti niillä uutisilla. Harvemmin se meille kertoo ryyppyreissuistaan tai poissaoloistaan ylipäätään. Isä tykkää pitää asiat itsellään. Se tykkää höpötellä enemmänkin kaikkea turhanpäiväistä, kuten mun ja Fiinan koulupäivistä. Ihan kuin koulussa mitään ihmeellistä sattuisi. Jokainen viikko on suhteellisen samanlainen, eikä ehkä tuolla lukion puolella mitään ihmeellisyyksiä ole. Fiinalla jopa joskus on kerrottavaa, sillä yläaste on paljon mielenkiintoisempi kuin lukio. Yläasteelta kuulee paljon enemmän tarinoita ja ehkäpä jopa sellaisia juttuja, joita ei haluaisi kuulla. 

Viime aikoina Fiina on kyllä vain jauhanut Artturista. Varsinkaan, kun hänen ei enää tarvitse peitellä asiaa, vaan hän voi kertoa isällekin asiasta. Olen sen suhteen kyllä onnellinen, sillä isästä ei pysty ennakoimaan, että miten hän reagoi. Isä kuitenkin otti asian hyvin vastaan. Onnellisuutta on vaikea käsittää, mutta Fiinan puolesta mun on helppoa olla onnellinen. 

--

Istahdan illallispöydän ääreen. Isä on tehnyt melkoisen aterian. Tarjolla on lohta, perunaa, erilaisia salaatteja sekä tietenkin myös jälkiruokaa. Isä on hyvä tekemään ruokaa, en todellakaan tiedä missä välissä hän on tämän kaiken oppinut, mutta eipä se mua haittaakaan. Lähinnä se on vain mukavaa, että kotona saa melkeinpä ravintola-tasoista ruokaa. 

"Ottakaas siitä nyt, Fiina aloittaa", isä hymähtää ja menemme jonossa hakemaan ruokaa, joka on aseteltu näyttävästi erilaisiin tarjoiluastioihin keittiön tasoille. Isä osaa tehdä ruoista jopa hienon näköisiä.

Hetken päästä me istutaan uudestaan pöydän ääreen ja aletaan maistelemaan ruokia. Jokainen meistä näyttää hyvin tyytyväiseltä. Jonain päivänä isä saisi opettaa mua kokkaamaan tällä tavoin. Voisin sitten esitellä taitojani Petterille, joka varmasti tykkäisi musta enemmän sen jälkeen. Ruoan tekeminen toiselle kuulostaa kivalta ihan näin ajatuksen tasolla myös. 

"Mitäs uutisia sulla oli?" heitän kiven suoraan syvään veteen ja nostan katseeni isään, jonka posket punehtuvat hieman. Tuollaista reaktiota en olekaan ennen isältä nähnyt. 

"Niin, vaikutit vähän hassulta aiemmin", Fiina hymähtää ja isä näyttää punastuvan vielä enemmän. 

"Noh noh, älkääs hoppuilko", isä naurahtaa ja katsoo meitä huvittuneena. Mä kyllä haluaisin jo tietää miksi isä on noin salamyhkäinen. Hän itse pyysi meidät näinkin hienolle illalliselle omaan keittiöömme. 

"Se on sellainen juttu, että olen ihastunut erääseen naiseen", isä paljastaa vihdoin ja mä katson isää yllättyneenä. En huomaa mitään valehtelun merkkejä, kuten katsekontaktin rikkomista tai levottomuutta.

 "Kerro lisää! Haluun tietää kaiken, missä tapasitte?" Fiina intoilee. Fiinalla tuskin on mitään muistikuvaa oikeasta äidistämme, joka on maannut mullan alla jo pitkän aikaa. Hän luultavasti on vain iloinen siitä, että hieman vanhempi naishenkilö astuu hänen elämäänsä. Varsinkin, jos nainen paljastuu hyvin mukavaksi ja hauskaksi. 

"Rauhoitu", isä naurahtaa ja mäkin hymähdän. En ole vielä päässyt selville mun tunteista. Enkä oikeastaan tiedä mitä mun pitäisi ajatella asiasta. Musta ei tunnu, että isä yrittäisi korvata äitiä mitenkään tai yrittää tyrkyttää meille jotain äitipuolta, mutta ei musta hyvältäkään tunnu. En haluaisi asettaa mitään ennakkoluuloja, mutta mun on vähän vaikea olla tekemättä niin. Välillä oon kuullut kamalia juttuja siitä, mitä uusioperheen vanhemmat saattavat ei-biologisille lapsilleen tehdä. Eikä mua nyt itseni huoleta, vaan Fiina. 

"Hänen nimensä on Seela, hän on 38-vuotias ja työskentelee sairaanhoitajana", isä aloittaa ja mä kuuntelen tarkkaavaisesti. Seela, aika hauska nimi. En mielestäni ole kuullut sellaista nimeä ennen. 

"Me tavattiin paikallisessa pubissa. Jotakin mä hätäilin siinä ja kaadoin osan juomastani Seelan päälle. Pahoittelin ja sit alettiin juttelemaan. Seela paljastui tosi mukavaksi ja mä haluisin esitellä teidät toisillenne", isä selittää meidän kuunnellessa. Mun ennakkoluulot hieman väistyvät tieltä, ja haluan tietää lisää. Vilkaisen Fiinaa, joka säihkyvin silmin katsoo isää. Isä on kyllä pitkän aikaa kaivannut vierelleen naista. Toivon vain, että Seela hyväksyy isän menneisyydestä huolimatta. 

"Ja oonkin nyt viettänyt tosi paljon aikaa Seelan luona tutustumassa", isä selittää syyt poissaoloilleen. Mä hymähdän vähän. Tiesin, että isä ei ole mitään typeryyksiä tekemässä, mutta en olisi arvannut, että jonkun naisen luona. Ja vieläpä monta kertaa saman naisen luona. Isällä kun on tapana hieman vaihdella naisia kuin sukkia, mutta ne ajat taitavat olla takana päin. 

"Onks sillä omia lapsia?" mä päätän kysyä, että täytyisikö tässä pikkuveljeksi ruveta, tai isoveljeksi enemmän kuin yhdelle nuoremmalle. 

"Joo itse asiassa sillä on 16-vuotias poika, joka on jo muuttanut pois kotoa ja sit 11-vuotias tytär", isä kertoo ja mä nyökyttelen. No ei kuulosta pahalta. 

"Onks ne sen lapset nähnyt sut jo?" Fiina kysyy ja isä nyökkäilee punastuen vähän. Mä vaan naurahdan hieman. En ole ennen nähnyt isää noin helposti punastuvana ja melkeinpä ujona. 

"Jooh, mutta sellaista. Halusin kertoa, koska teillä on ehdoton oikeus tietää, mutta mites teillä? Atella voisi ainakin olla kerrottavaa..", isä sanoo ja mä hätkähdän vähän. Pidän isän kanssa pitkän ja kylmän katsekontaktin. Se siis tietää. En tiedä kuinka paljon se tietää, mutta se tietää jotakin. 

"Jooh siis", aloitan, mutten oikein saa sanaa suustani. Mun sydän hakkaa rinnassani ihan helvetin kovaa ja päässä vähän humisee. 

"Seurustelet sen pojan kanssa?" isä kysyy.

"Isä lopeta! Etkö sää kuinka paljon Attee ahdistaa?" Fiina kimppaantuu, jolloin sekä minä, että isä hieman yllätymme. Fiina on aivan oikeassa, mua ahdistaa aivan helvetisti. 

"Mun on mentävä", sanon pikaisesti ja nousen pöydän äärestä. Pikakävelen eteiseen ja vedän takin päälleni sekä kengät jalkoihini. Isä tulee mun perässä, jolloin pakokauhuni nostaa päätään ja lähden ulko-ovesta ulos. Otan muutamat juoksuaskeleet, kunnes en enää kuule isän huutoa siitä, kuinka hän haluaisi vain jutella.

Mun silmät alkavat vuotamaan, vaikken haluaisi. Minne mä oikein menisin? Ei mulla kauheammin ole ystäviä täältä. Kaiken lisäksi harmaa taivas alkaa tiputtelemaan pisaroita.

Helvetin hyvä, 

--

Sanoja: 1043

Huii, mutta tällaista tällä kertaa :). Jossain kohti sit enemmän Seelasta :D omia ennakointeja hänestä saa kuitenkin jo heittää kommentteihin ;)!