Get Used To It (J. B/ suomeksi) // completed ✔️

When my life changed

(Kuvassa Alisson)

Chapter 1

Olin kävelemässä pitkää lumista katua pitkin kohti koulua. Asuimme perheeni kanssa keskustassa kävelymatkanpäässä miltein joka paikkaan. Emme toki olleet kauaa asuneet nykyisessä asunnossamme, vaan muutimme noin kolme kuukautta sitten. Ensimäisen kuukauden olin koulussa yksin, ja myös koulun ulkopuolella. Ei en ole ujo, en vain tykkää enkä mielelläni tutustu uusiin ihmisiin muuta kuin pakon alla. Tällä hetkellä minulla toki oli paljon kavereita ja oli myös poikaystävä Lari. Tosin minusta tuntuu siltä, että suhteemme on vaakalaudalla, koska tämä ei ole saanut minusta mitään irti, vaikka meinasi vääntämällä väkisin saada, ja kieltäytymiseni jälkeen emme ole olleet enää niin läheisiä. En edes ymmärrä miksi olemme yhdessä enää, tässä ei ole mitään järkeä. Olin myös puolivuotta sitten hakenut Los Angelesiin levytyssopimusta ja tällä viikolla minun pitäisi saada tietää halutaanko minut studioon laulamaan kokeeksi ja kelpaisinko sinne piireihin.

Näin jonkin matkan päässä ihmisen, joka oli tällä hetkellä minulle koulussa läheisin. Hänen nimensä on Laura. Laura on aikalailla samanlainen luonteeltaan kuin minä. Salamyhkäinen ja aika omissaoloissaan viihtyvä, mutta silti on osa tätä isoa aika turhaa kaveriporukkaa. Lauralla on kauniit pitkät vaaleat luonnostaan kiharat hiukset, joita tämä joka aamu yrittää vaivalloisesti suoristaa, mutta eivät hiukset siltikään suorat enää ole kouluun päästyä. Juoksin Lauran kiinni ja tervehdin tätä iloisesti.
" Hei Ali, missä sä olit viikonloppuna?", tämä kysyi heti. Katsahdin kenkiäni ja tallustin tämän vierellä koulun pihan poikki pääoville.
" No tota, mä olin viikonloppuna studiolla laulamassa toisen näytteen varuiksi", vastasin samalla tarraten kiinni reppuni kantohihnoihin.
" Häh? Siis miksi?" Tämä kysyi ja katsoi päälleni erittäin kysyvästi. Kävelimme koulun tyhjiä ja hiljaisia käytäviä pitkin kohti luokkaamme, jossa meillä alkaisi noin kymmenen minuutin päästä ensimmäinen tunti, joka oli biologiaa.

" No en oo kertonut kenellekään vielä, mutta lähetin Los Angelesiin laulunäytteen puoli vuotta sitten ja tällä viikolla saan tietää pääsenkö vetämään sen kappaleen sinne studioon livenä. Ja sinne tulee ihmiset, jotka on kiinnostuneita uusista laulajista ja miettii sen mun live näytön perusteella haluaako mua omaan tiimiinsä", selitin tälle samalla potkien käytävällä olevia yksittäisiä pikkukiviä.
" Siis et ole kertonut tosta vielä kenelekään?" Tämä kysyi kovaan ääneen. Laitoin sormen suuni eteen hiljentääkseni Lauran. Pyöritin päätäni ja selitin, että tein sen äitini kanssa, joka siis kannusti minua laittamaan sen, koska tiesi laulamisen olevan minulle erittäin tärkeää ja halusi, että saisin tehdä sitä mistä tykkään. Kävelimme luokkaan, jossa oli noin puolet luokkalaisistamme. Istuuduin paikalleni luokan perälle Lauran viereen ja kaivoin kirjani pöydälle. Pian Lari ilmestyi oviaukosta käveli paikkani ohi tiputti kirjani ja istuutui taakseni.

" Heipä hei vain sinullekin", mutisin hiljaa niin, että tämä kuitenkin kuuli, mutta ei kuitenkaan vastannut minulle mitään. Avasin kirjan sivulta, josta meille oli tullut muutama tehtävä läksyksi.

Biologian opettajamme astui ovesta sisään ja täytti pöytänsä kirjoilla joita tämä veti laukustaan.
" Noniin ketkä on tehnyt tehtävät, jotka annoin teille perjantaina?" Tämä kysyi ja vilkuili kaikkia luokassa olevia. Muutama satunnainen oppilas mukaan lukien minä nostimme kädet ylös.
" Siis eikö kukaan muu, kun nää samat jotka on aina läksyt hoitanut?" Tämä kysyi ja katsoi muita paheksuen jatkaen:
"Sitten on turha valittaa koeviikolla kuinka ei osaa asiaa, koska ei ole vaivautunut edes tekemään muutamaa läksyä." Tämän kommentin jälkeen takaani kuului Larin ääni:
"Kato Martta toisilla on elämä, pahoittelut niille joilla ei sitä ole."
Pyöräytin silmiäni ja aloin kirjoittamaan vihkooni uusia muistiinpanoja, jotka heijastettiin kankaalle.

Tunnit menivät nopeasti ja pääsimme lähtemään koulusta. Olimme menossa porukalla keskustaan kahville ja kaakaolle kun sain puhelin tuntemattomasta numerosta. Mietin hetken vastaanko, meinasin jättää vastaamatta, mutta päätin kuitenkin vastata siihen:
"Alisson"
" Hi, are u Alisson McCve?", outo miehen ääni kysyi minulta.
" Yes", vastasin.
" Do u know why i called u?" Mies kysyi selvästi samalla hymyillen.
" Well i guess i know", sanoin epäröiden.
" I called you, because u have to come to Los Angeles to sing to us", mies sanoi iloisella äänensävyllä.
" Oh my god, are u kidding me?!" Huusin ja aloin itkemään. Laura tuli luokseni iloisen näköisenä ja huomasin tämän ilmeestä, että tämä tiesi mistä oli kyse.
" Well this is not a joke so, can i call u later? We'll buy u all the stuff what u need to get here, so we need your informations", mies sanoi.
" Thats okay i'll wait", vastasin.
" Cool. Oh and my name is Ryan, but lets talk later", tämä sanoi vielä.
" Okay, bye Ryan", sanoin. Tämä vastasi vielä heipan ennekuin suljin puhelun. Ennenkuin puhuin muille mitään hain tiedostoista äitini numeron ja soitin tälle. Itkin puhelimeen, että pääsin Los Angelesiin laulamaan, että minulle oltiin juuri soitettu ja soitetaan myöhemmin, että tietoni saadaan ylös. Äitini alkoi puhelimen toisessa päässä itkemään myös, tämä sanoi olevansa erittäin ylpeä minusta ja on erittäin iloinen, että pääsen toteuttamaan unelmani. Tai ainakin pääsen paikan päälle näyttäytymään ja laulamaan. Kun olin lopettanut puhelun Laura halasi minua. Muut katsoivat päälleni kysyvästi varsinkin Lari, joka ei ole päivän aikana kovin monesti päälleni katsonut. Selitin näille saman mitä Lauralle aamulla ja kaikki olivat onnellisia puolestani, tai melkein kaikki. Oma poikaystäväni heitti aivan mahtavan kannustavan kommentin:
" No mut muista, että sä meet sinne laulamaan kokeeksi, tuskin ne sinne ihan kaikkia hyväksyy." Katsoin tämän päälle hiukan vihaisesti ja vastasin:
" No mutta ainakin pääsin noin pitkälle, mitä suurin osa ei ole edes päässyt." Kun olimme keskustelun käyneet loppuun pääsimme starbucksiin asti. Istuuduimme suureen pöytään kaikki yhdessä ja jatkoimme juttelua aika myöhälle, jonka jälkeen meidän kaikkien tiet erosivat juna-asemalla. Kävelin keskustan poikki pienille aika vilkkaille kaduille kohti kerrostaloa, jossa asumme.

Kun pääsin kotiin äiti juoksi halaamaan minua.
" Olen niin onnellinen minun pienen Alissonin puolesta", tämä sanoi tiukasti minua halaten.
" Kiitos äiti kaikesta, tästä ei olis tullu mitään ilman sun apua", vastasin tälle takaisin tiukasti halaten.
" Aiotko soittaa isällesi?" Tämä kysyi. Nyökkäsin ja menin omaan huoneeseeni. Isäni on siis Englantilainen, asuu nykyään Lontoossa uuden perheensä kanssa, mutta on puhunut takaisin Suomeen muutosta, koska isän mielestä Suomi on lapsille hyvä maa varttua. Minulla on isän puolelta kaksi sisarusta, tyttö ja poika. Ja minun lisäksi asunnossamme asuu siis kaksostytöt (7) Melissa ja Miisa ja sitten on vielä Christian (12). Soitin isälleni skypen kautta tietokoneellani ja isäni huusi ruudun toisella puolella onnesta. Tämä oli yhtä onnellinen kuin minä, vaikka tämä ei ole matkalleni mukaan tulossa, vain olisin menossa yksin ensimmäiselle matkalleni. Samalla kun olin isäni kanssa skypessä Ryan soitti minulle uudelleen. Tämä keräsi henkilötietoni ylös sun muut sellaiset ja kyseli muutenkin kaikkea minuun liittyviä asioita. Tämä lähetti minulle lentolippuni sähköpostiin, jotta voisin tulostaa ne itselleni ja neuvoi minua soittamaan kyseiseen numeroon, joka nyt oli näkyvillä, jos tulisi jotain kysyttävää tai muuta. Kiitin kovasti miestä ja olin onnesta soikea. Tulostin samantien lippuni ja tarkistin kaikki tiedot, että ne olivat oikein. Katsoin lentolippujani ja tajusin, että olen lähdössä viikon kuluttua Los Angelesiin. Uskomatonta!

/Ewww, tää eka luku on vähä tällanen tylsä, mutta no kaikki alkaa jostain, eikä kaikkea hyvää kannata heti ekaan lukuun laittaa. Toivottavasti te jotka tätä eksytte lukemaan tykkäätte ja laitatte rakentavaa kommenttia, jos sellaiseen on tarve. :) Toki voi kommenttia muutenkin tonne boxiin laittaa jos haluaa (: