Get Used To It (J. B/ suomeksi) // completed ✔️

It's time for the tour

Chapter 30
Justinin näkökulmasta

Oli maaliskuun 23 päivä. Purpose-kiertue oli alkanut, ja edessämme olisi vielä pitkä matka. Kävelin fanien tapaamisen jälkeen pukuhuoneeseeni, jossa Scooter ja muutama muu keikkojeni ylläpitäjä.
"En halua pitää tapaamisia fanien kanssa enää", tokaisin ja pidättelin itkua.
"Mitä?" Scooter sanoi äänensävyllä, josta päättelin, että tämä kuuli tismalleen mitä sanoin, mutta haluaa minun toistavan itseäni.
"En halua fanitapaamisia enää. Ne ihmiset on aivan ihania ja mahtavia, tuntuu kurjalle, että ne maksaa tosi paljon siitä, että ne tulee ottamaan mun kanssa vaan kuvan ja lähtee. Ja no osa ei edes puhu mulle mitään. Tuntuu vaan turhalle ja ikävälle en osaa kuvata edes tätä tunnetta. En vaan halua mennä niihin enää. En halua että niitä myydään tai järjestetään", selitin ja muutama kyynel valui alas poskiani pitkin.
"Mitä jos keskustellaan tästä keikan jälkeen?", Scooter ehdotti, muut nyökyttelivät Scooterin takana.
"En halua keskustella tästä enää. Te perutte ne ja minä ilmoitan asiasta myös itse", vastasin ja painelin huoneesta ulos.

Keikka meni mainiosti, tosin mieleni oli hiukan apea ja se saattoi näkyä itse esityksessä. Mielessä alkoi pyöriä pettyneiden fanien reaktiot, jotka olivat lippunsa kalliilla jo ostaneet ja odottivat tapaamistani. En vain voinut asialle mitään, jos jatkaisin vaikka pääni sanoo ei joudun takaisin pisteeseen josta olin lähtenyt. Olisi pakko saada pidettyä itseni koossa, vielä on monia keikkoja tulossa. Mielummin tarjoan ihmisille mahtavan show'n, kuin sen, että joutuisin oman mielenterveyden takia lopettamaan koko kiertueen puolessa välissä. Tuntuu, että hartioilleni on laskettu ihan liian suuri taakka.

Laahustin kotiin, jossa Johanna jo minua odotti. Olin keikkapaikalla asian lukkoon lyömisen jälkeen kirjoittanut instagramiin asiasta, ja esittänyt yksinkertaisen syyn faneilleni, miksi tekisin näin. Toivon, että ihmiset ymmärtäisivät, osa taatusti ymmärtää, mutta tietty on näitä jotka ei.
"Aiotko oikeesti perua sun tapaamiset?" Johanna tokaisi ensimmäisenä tervehtimisen sijaan ja heilutti puhelintaan kädessän, jossa oli auki kuvani.
"Hei vaan sullekkin. Ja kiitos kysymästä keikka meni aivan mainiosti, eiku hei sä olit paikalla kyllä, mutta taisit selata koko ajan puhelinta", tokaisin aika ilkeästi, sillä olin saanut tarpeeksi ärsyttäviä kommentteja ja turhia kysymyksiä.
"Okei, anteeksi että kysyin", Johanna sanoi loukkaantuneesti ja veti kätensä puuskaan.
"Sitä paitsi oon nähny sun keikan jo aika monta kertaa, joten miksi en voisi selata puhelinta?" Johanna kyseenalaisti asian.
"Jos oikeasti nauttii, niin saman show'n voi katsoa niin monta kertaa kuin se esitetään. Voisin ottaa sun tilalle, jonku todellisen fanin, joka ei koskisi todennäköisesti puhelimeen kertaakaan keikan aikana muuten kuin kuvausmielessä", vastasin närkästyneesti, sillä moni muu monta kertaa esitykseni nähneet jaksavat katsoa esitystäni samalla tavalla mitä ensimmäiselläkin kerralla.
"Mikä nyt on sun ongelma?" Johanna kysyi vihaiseen sävyyn.
"Se, että susta on alkanut tulemaan välinpitämätön, et osoita kiinnostusta mun musiikkia kohtaan, joka on mulle kaikki kaikessa, et oo usein täällä läsnä vaan oot koko ajan puhelimella, jossa on koko ajan jotain uutta jota selata ja se miten käyttäydyt mun perheen seurassa. Pikkusiskon, veljen, isän, äidin, isovanhempien. Aivan ku haluisit niistä tilanteista nopeasti pois tai olisit jotenkin mustasukkainen niille antamasta ajasta", päätin avata ongelmat yksikerrallaan, sillä en vain enää jaksanut.

Olemme seurustelleet vasta alle vuoden, mutta sitä voisi sanoa myös saavutukseksi minulle, sillä pääni, että Johannan pää on tätä suhdetta näinkin kauan kestänyt. Johanna ei tunnu enää kunnioittavan minua, haluaa tietyistä tilanteista nopeasti pois ja tekee asioita vain miellyttääkseen minua ei siksi, että itse pitäisi. Mikä pahinta Johanna on kohdellut perhettäni siitä lähtien kun he ensimmäisen kerran näkivät, jotenkin ala-arvoisesti. Johanna rajoitti minulta aikaa perheeni kanssa, sillä halusi aikaa itselleen, meille. Huomasin asian vasta, kun oma pikkusiskoni mainitsi asiasta minulle ja kertoi, kuinka asia tuntui pahalle tämän mielestä. Järjestin toki enemmän aikaa sisaruksilleni ja muutenkin perheelleni, mutta se sai aikaan parisuhderiitoja. Nyt kuitenkin saisi riittää. Ei minun tarvitse sietää tällaista.

"Miten voit sanoa noin mulle. En oo mitään noista tehnyt, kun ehkä tätä puhelimen selaamista, ja senkin vain siksi, että olen nyt vasta hiljattain liittynyt esimerkiksi twitteriin, josta koko ajan tulee ilmoituksia. Ja niitä pitää seurata, jos haluaa saavuttaa jotain suosiota twitterissä. Lisäksi en ikinä tekis sun perheelle niin, en ole sitä ainakaan tietoisesti tehnyt", Johanna selitti itkuaan pidättelemättä.
"Tässä tilanteessa itkemisestä ei ole mitään apua", tokaisin kylmästi ja kävelin Johannan ohi parvekkeelle. Johanna jäi istumaan keskelle sänkyä ja pyyhki pois kyyneliä. Seisoin parvekkeella ja katselin kotipihan maisemia, joita en tulisi näkemään hetkeen aikaan. Yritin rauhoitella itseäni, että saisin asiat kuntoon ilman hermostumista. Marssin takaisin makuuhuoneeseen ja näin Johannan edelleen istuvan puhelin kourassa sängyllä, mutta tällä kertaa tämä lähetti viestejä. Kävelin sängylle ja istahdin Johannan viereen.
"Jos lupaat, että kohtelet mun perhettä niin ku kohtelet esimerkiksi sun kavereita ja kunnioitat asioita mistä tykkään, niin voidaan unohtaa tämä koko soppa. Ja anteeksi että kimpaannuin. Asian olisi voinut esittää myös hiukan ystävällisemmin ja asiallisemmin", aloitin. Johanna nosti katseen puhelimestaan, pyyhkäisi yksittäisen kyyneleen poskeltaan ja hymyili pienesti.
"Lupaan, ja anteeksi Justin. Ihan oikeasti. En ole itse huomannut näitä asioita, joten oli ihan hyvä että sanoi", johanna vastasi, jonka jälkeen suljin tytön tiukkaan halaukseen.

//20 lukua jäljellä // damn luku 30, eikä meidän päähenkilöt oo vieläkään päässy siihen tilanteeseen, että se true parisuhde syntyis 🌚Well hyvää kannattaa odottaa //