Emilyn näkökulma:
Sain vihdoin työpäiväni pulkkaan. Pakkasin tavaroita laukkuuni kun näin ulko-ovesta astuvan erittäin tutun henkilön. Michael oli tullut hakemaan minut töistä. Olimme saaneet sovittua treffisotkut ajat sitten ja olimme käyneet sen jälkeen melkeinpä päivittäin syömässä töideni jälkeen, eikä tämä päivä ollut poikkeus. Hän nojasi oven karmiin ja katseli minua pieni virne kasvoillaan minun pukiessa takkia päälleni.
"Saanko lainata sun puhelinta hetkeksi?", Michael kysyi kun olin tunkemassa sitä takkini taskuun.
"Joo toki", sanoin ja ojensin puhelimeni hänelle. Samalla tajusin jättäneeni avaimeni kassan taakse.
"Haen mun avaimet", sanoin ja lähdin noutamaan avaimiani. Löysin ne tutulta paikalta johon jätän ne joka kerta töihin tullessani. Nappasin avaimet kouraani ja lähdin takaisin takahuoneeseen. Michael seisoi samassa asennossa kun lähtiessäni hakemaan avaimiani, tällä kertaa tosin puhelin ojennettuna minua kohti. Nappasin puhelimen häneltä. Ihmeekseni Harryltä ei ollut tullut yhtäkään viestiä työpäiväni aikana.
"Mennäänkö?" hän kysyi ja osoitti ovea. Nyökkäsin ja kävelin ulos lukiten oven perässäni. Michael pujotti sormensa omieni lomaan ja puristi kylmää kättäni kuljettaessaan minua kohti vakituista ruokapaikkaamme.
Hauskan ja keskusteluntäytteisen parin tunnin mittaisen ruokailuhetken jälkeen kävelimme läheiseen puistoon ja istuimme puiston penkille pienen lammen viereen. Nojasin Michaelin olkapäätä vasten ja katselin lampeen pudonneita kelluvia lehtiä.
"Oot niin kaunis", Michael sanoi ja silitti kevyesti punertavaa poskeani. Sitten hän painoi huulensa huulilleni ja suuteli minua ensin kevyesti, sitten kevyesti syvemmin. Hän laittoi kätensä selkäni taakse ja veti minut lähemmäs häntä. Tässä oli hyvä. Minulla oli hyvä olla.
Harryn näkökulma:
Laskin sanomalehden pöydälle ja hieroin eilisestä treenistä kipeytyneitä pohkeitani. Pitäisi taas varata aika henkilökohtaiselle hierojalleni. Toisaalta mielummin haluaisin erään tietyn tytön tänne hieromaan minua. Ajatus blondista tytöstä sivelemässä pienillä pehmeillä käsillään kuumottavaa Australian auringosta ruskettunutta ihoani pyöri päässäni. Hän kuljettaisi silkinpehmeitä sormenpäitään ylemmäs reisilleni ja hiljalleen lähemmäs miehuuttani. Villin mielikuvituksen laukatessa housuni alkoivat tuntua ahtaammilta. Ajatuksenani oli nousta sohvalta ja mennä kuumaan suihkuun ja samalla hoidella paisumus housuissani, mutta pohkeestani irti päästäessäni onnistuin mahtavalla tuurillani kolauttamaan kantapääni sohvapöydän kulmaan joka sai minut istumaan takaisin sohvalle. Tottakai osumakohta oli hermo kantapäässäni ja kipu säteili puoleen jalkaani. Kaiken tämän ihanuuden lisäksi hotellihuoneeni oveen koputettiin ja jouduin toinen jalka melkein amputaation partaalla ja kyrpä pystyssä raahautumaan katsomaan kuka siellä oli, sillä ihana huonekaverini Louis oli päättänyt lähteä viettämään päivää muun työryhmän kanssa ennen illan keikkaa. Hotellihuoneen ovisilmästä näin oven takava olevan vain vanha siivoojarouva. Avasin oven, tervehdin naista ja päästin hänet minun ja Louisin hieman sekaiseen hotellihuoneeseen. Nainen hymyili lämpimästi, ehkä jopa hieman ylipirteästi minulle. Vastasin hänelle hammashymylläni jonka jälkeen hän lähti kylpyhuoneeseen todennäköisesti vaihtamaan pyyhkeitä. En siis pääsisi hoitelemaan seisokkiani suihkuun. Menin makuuhuoneeseen riisumaan vaatteeni jaättäen bokserit jalkaani siivoojan silmien säästämiseksi. Menin kylpyhuoneen ulkopuolelle odottamaan suihkuun päsyäni. Siivooja sai pyyhkeet vaihdettua ja tuli kylpyhuoneesta katse maassa. Odotin, että nainen menisi ohitseni, mutta hän pysähtyikin eteeni ja sitten tajusin mitä hän tuijotti. Siirtsin käteni seisokkini eteen.
"Ei sinun ujostella tarvitse olenhan minä näitä ennenkin hoidellut", nainen sanoi vinkaten silmäänsä ja polvistui eteeni. Minuun iski paniikki enkä todellakaan tiennyt mitä tehdä. Samalla ulko-ovi aukesi ja näin tutun pähkinänruskeahiuksisen miehen astuvan sisään. Katsahdin häntä paniikissa ja Louis tiesi minut tarpeeksi hyvin tajutakseen etten todellakaan halunnut tätä.